Jos Meresmaa kirjoittaisi rehtiä aikuisten dubcon-erotiikkaa, se ei varmaan vuotaisi näin runsaasti hänen nuortenfantasiaansa. Isolla nimellään ja omakustanne-/osakuntamaailmaan perehtyneenä hän saisi varmasti uurrettua fantasiaerotiikalle uraa suomeksi. Oli miten oli, korkeana nuorten fantasiamysteerinä kirja on kehno, samoin eroottisena aikuisten hupipokkarina - siksi, että se yrittää olla molempia yhtä aikaa, ja laimentaa ja sotkee sillä kummankin puolensa.
Tytär hämärän, piika pimeän olisi voinut olla kiinnostava genrensä edustaja, jos siitä olisi karsittu puolet pois. Kakkospäähenkilö Aronan luvuissa paistaa ajatus dystooppisesta hovimysteeristä ja fantastisesta taikateknologiasta, joka liittyy vuodenaikoihin ja ajan kulkuun. Valitettavasti nämä elementit jäävät melkein sivuhuomioksi. Mifongin perintöä eheämpi juoni ja toimivampi kerronta kärsivät yhä silmiinpistävästä kerronnan sävystä ja oudosta juonen rakenteesta, joita Meresmaa käyttää. Kiehtovimmat juonenkäänteet, jotka monessa muussa romaanissa polkaisisivat käyntiin ensimmäiset kolme tai neljä lukua, on tässä teoksessa varattu viimeiselle 20:lle sivulle (noin s. 280-299 painoksessani).
Ainakin puolet sivutilasta menee (nuortenkirjatyyliin verrattuna huomattavan) graafiseen, eroottiseen, hekumoivaan kuvaukseen entisestä seksiorjuuteen pakotetusta hahmosta. Maininnan ansaitsee myös se, että kertoja huomaa erityisen viehättäväksi kuinka himojen kohde kirjoittaa käsin kuin pikkulapsi ja on henkiseltä iältäänkin hyvässä lykyssä enintään 12-vuotias. Puhekyvytöntä hahmoa kouritaan ja nuollaan väkisin, ja vaikkei kirjassa ole seksikohtausta, kuvailun tyyli on tarkoitushakuista. Päähenkilö Malkan lukuihin mahtuu useampi himoiten kuvailtu seksuaalinen fantasia "hankaavine" ihoineen ja ihokarvoineen. Myös ajatus neljän kimpasta kahden identtisen sisaruksen kanssa pulpahtaa pinnalle aika ajoin. Olennaista on lisäksi, että himojen kohde on yliluonnollisen vastustamaton, eikä Malka siksi vain kerta kaikkiaan voi haluilleen mitään... Erikoinen oikeutus pyytämättömälle fyysiselle kopeloimiselle, noin niinku nykypäivän nuortenkirjassa.
Kaikki edellä mainittu on kirjassa selvästi kiihottavaksi tarkoitettuna elementtinä ja leimahtaa saman tien. Se ei tosiaankaan ole teoksen keskiössä syvällisen suostumus/hyväksikäyttö/seksityö/orastava seksuaalisuus -pohdinnan pohjana. Tematiikka on hyvä tietää etukäteen, jos tätä lähtee lukemaan seikkailufantasiana raiskausfantasian sijaan. Aihetta ei mainita takakannessa, etukannessa, tai kovin monessa löytämässäni arvostelussa. Nyt se on mainittu.
Eroottisessa kirjallisuudessa ensinäkemältä leimahtava, pitelemätön kiima elävää nukkea kohtaan olisi paremmin perusteltavissa, ja juonen voi painaa taka-alalle. Luulin vielä Mifongin perintöä lukiessani, että omituinen eroottinen lataus (hyvin epäsuhtaisine valta-asemineen) sekä viimeisiin lukuihin kiireellä pakattu juonikaari olivat pelkkää kirjailijan kokemattomuutta. Valitettavasti ne taitavatkin olla Meresmaan tyylin ytimessä. Tiedän ainakin jatkossa, ettei maksa vaivaa edes yrittää lukea hänen tuotantoaan.
Varsinaisen teknisen tekstin, siis kuvailun ja kerronnan, suhteen Meresmaa on onneksi kehittynyt Mifongin perinnöstä. Tässä on paikoin kiehtovia maisemia, kielikuvia ja dialogia. Takautuvaa jossittelua, edellisten lukujen kertausta, väkisin selostettuja arkimaailman mausteita ja kasveja, tekotaiteellista jaarittelua ja hankalia fantasianimiä on nyt jo sen verran vähän, ettei niihin kompastu. Siksi onkin kaksin verroin suurempi sääli, kuinka raskas kirja oli lukea puhtaasti juone(ttomuute)nsa takia.
