Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta

@ Eoin Colfer
Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta (Artemis Fowl #5) - Eoin Colfer 8.02   324

Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Jaakko Kankaanpää. Sidottu, kansipaperi.

Hyvät ystävät,

tunnette varmasti nuoren rikollisneron nimeltä Artemis Fowl. Uskokaa tai älkää, hän on viimeinkin kohdannut arvoisensa vastustajan. (Valitettavasti tiedän hänen hermostuvan tällaisesta väitteestä.)

Itsekin hämmästyin kuultuani, että eräs nerokas tyttö on päässyt selville keijuista. Hän on vähintään yhtä lahjakas kuin Artemis ja aikoo pyydystää yhden keijuista tarkempia tutkimuksia varten. Vaarallisimman kaikista keijuista. Demonin.

Mitä luulette keijujen arvelevan asiasta? Salaiseen erikoisyksikköön kutsun saanut Holly Short on tapahtumien käänteestä yhtä yllättynyt. Hän seuraa tiiviisti Artemiksen liikkeitä, mutta joku näyttää ehtineen keijukansan kahdeksannen suvun jäljille ensin.

Demoneja pitää aloillaan vain aikaloitsu, joka on kymmenentuhatta vuotta vanha ja osoittanut viime aikoina heikkenemisen merkkejä. Vapauduttuaan demonit kylväisivät varmuudella tuhoa ja hävitystä ihmisten keskuudessa. Se on estettävä!

Tapahtumia seurattuani pelkään kuitenkin pahoin, että ratkaisun avain on hyvää vauhtia karkaamassa Artemiksen ja Hollyn käsistä... mutta se ei voi olla mahdollista, eihän? Ja kuka kumma on Billy Kong?

Ehkä tästä kannattaisi huolestua Suomessakin. Pitäkää varanne!

Aikamatkaileva ystävänne,
Eoin Colfer



Keskustelu: Eoin Colfer (11 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu helmikuu 15, 2007 (WSOY)
Alkuperäinen nimi The Lost Colony
Tietoja muokattu heinäkuu 9, 2017

Artemis Fowl

Sarja sisältää 8 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.

Alasarja Artemis Fowl - Sarjakuva
Alasarja Fowlin kaksoset

Artemis Fowl (Artemis Fowl #1) 7.94   525
Artemis Fowl: Tehtävä pohjoisessa (Artemis Fowl #2) 7.54   410
Artemis Fowl: Ikuisuuskoodi (Artemis Fowl #3) 7.80   394
Artemis Fowl: Opalin kosto (Artemis Fowl #4) 7.46   370
Artemis Fowl: Kadonnut siirtokunta (Artemis Fowl #5) 8.02   324
Artemis Fowl: Aikaparadoksi (Artemis Fowl #6) 7.80   243
Artemis Fowl: Atlantiskompleksi (Artemis Fowl #7) 7.50   175
Artemis Fowl: Viimeinen vartija (Artemis Fowl #8) 8.02   121
Artemis Fowl: Salaiset kansiot 5.82   209

Kirja-arviot & arvosanat

Katjuska
Arvosanat 97
Kirja-arviot 50
Viestit 10
joulukuu 14, 2013
10 / 10

Ehdottomasti yksi suosikeistani! Tätä kirjaa luin aina kun sain tilaisuuden: ruokapöydässä, koulussa tunnilla kun opettajan silmä vältti, välitunnilla, bussissa... Tämä on älyttömän hyvä kirja! Ensinnäkin oli kiinnostavaa lukea murrosikään päässeestä Artemiksesta ja siitä, että luonnollisesti, jopa Artemis ihastui. Ja demonit. Älyttömän hyvä idea. Ja aikamatkailu myös. Sarjan viides osa imaisee sisäänsä ja päästää pois vasta viimeisen sivun viimeisellä sanalla. Jännitystä ja toimintaa ei myöskään puuttunut. Erittäin nerokkaasti kirjoitettu kirja!

w-a-r-i
Arvosanat 83
Kirja-arviot 83
Viestit 47
joulukuu 1, 2013
10 / 10

Nro 1 on tämän kirjan parhaimpia hahmoja! Koko demonimaailma on ihanan yksinkertainen, ja se kirja! Mahtavaa tekstiä ja sujuva juonia :) mitä muuta kaivataan? Taattua Colfer-laatua!

Dark_Queen
Arvosanat 15
Kirja-arviot 5
Viestit 0
helmikuu 1, 2013
10 / 10

Kadonnut siirtokunta on Ikuisuuskoodin kanssa Artemis Fowl sarjan tähtiä. Fowlit ovat niin koomisen hauskoja, ja rakastan keijujen luonnetta sillä he eivät enää ole kuvankauniita ja säälittäviäö vaan he osaavat laittaa hommaan toimintaa! Kadonnut siirtokunta on ihanan erilainen Fowl koska käsitellään demoneja ja Numero 1 on niin suloinen hahmo! Minerva on myös upea lisä Fowleihin ja olisin halunnut häntä vielä toisissa kirjoissakin!

Kirjaneito
Arvosanat 402
Kirja-arviot 87
Viestit 568
tammikuu 11, 2013
8 / 10

Artemis Fowl on kyllä sarja joka pysyy mielenkiintoisena kaikissa osissa. Totaalisen rumasta kannesta huolimatta Kadonnut siirtokunta on tähänastinen suosikkini sarjassa. Juoni oli omaperäinen ja hauska,loppu yllättävä ja henkilöt ihania. Erityisesti Nro 1 oli mielestäni suloinen ja Minerva ja Artemis... Siitä olisin kyllä toivonut jotain suurempaa. Lisää tällaista!

tintti89
Arvosanat 119
Kirja-arviot 119
Viestit 0
joulukuu 23, 2007
8 / 10

Kirjan perusjuoni on mielestäni hyvä. Kuitenkin alussa Minervan esiintyminen osaltaan ärsytti, mutta toisaalta taas toi mukavaa vaihtelua kirjoihin. Demonisaari aikaloitsun vankina on erilainen ja mielenkiintoinen idea ja on mielestäni loistava Artemis Fowl -kirjan aihe. Kirjaan oli saatu mahdutettua erittäin paljon asiaa, pelkästään demoneiden ympärillä kirja ei pyörinyt. Henkilöistä tässä kirjassa keskityttiin myös muihinkin kuin Artemikseen. Erityisesti mieleeni jäivät Butlerin, kuten myös Hollynkin, tunteet Artemista kohtaan. Minerva ärsytti erittäin paljon kirjan alussa, en olisi halunnut Artemikselle kilpailijaa hänen ollessaan ainutlaatuinen edellisissä kirjoissa. Kuitenkin Minervassa tapahtuu muutosta, ja kirjan loppuosissa hän jää täysin taka-alalle. Demoneista ei loppujen lopuksi kirjassa selvinnyt kovinkaan paljon, mutta jäi heistä silti ihan hyvä kuva. Kirjaan olisin kuitenkin toivonut enemmän vanhoja henkilöitä, nimittäin Foalya ja Mulchia. Kirjan loppu oli mielestäni parhain kaikista Artemis Fowl -kirjoista. Se, mitä Artemikselle kävi aikatunnelissa, oli täysin odottamatonta sekä myös kiinnostavaa tulevien kirjojen kannalta. Kirja oli kerronnaltaan aivan täyttä Colferia huumoreineen ja arvaamattomine juonenkäänteineen. Ehdottomasti suosittelen sarjan edelliset osat lukeneille, parhaimpiin sarjan kirjoihin tämä lukeutuu.

Jackalbury
Arvosanat 845
Kirja-arviot 179
Viestit 0
lokakuu 8, 2007
8 / 10

'Kadonnut siirtokunta' pelastaa Artemis Fowl-sarjan. 'Opalin kosto' tuntui minusta hiukan lattealta, mutta 'Kadonneessa siirtokunnassa' on jälleen sama tyyli ja meininki kuin ensimmäisessä 'Artemis Fowl' kirjassa. Kirja oli hyvä, erittäin hauska ja todella koukuttava. Colferin jo vihjailema Artemiksen naispuolinen vastine ilmaantui ja heti saattoi arvata näiden kahden päätyvän lopulta yhteen. Myöskin uusia tuttavuuksia ilmaantui, kuten Doodah Day, Nro 1 ja Qwan. Jäin jännittyneenä odottamana jatkoa, sillä takuulla Colferilla on suunnitelmia Minervan ja Artemiksen suhteelle, sillä Minervan osio jäi aika lyhyeksi. Suosittelen kirjaa kaikille aiemmat Artemis Fowlit lukeneille. Arvosana: 8.

Gwer
Arvosanat 156
Kirja-arviot 8
Viestit 0
maaliskuu 5, 2007
10 / 10

Sain kyseisen kirjan tuossa luettua, ja laatu Colferia se on. Samanlaista huumoria löytyy kuin edellisistäkin kirjoista. Mielestäni tässä kirjassa keskityttiin hieman enemmän kuin tavallisesti, myös toisiin hahmoihin kuin pelkästään Artemikseen. Juoni etenee melkoisen tasaisesti ja varmasti, jollei jopa hitaasti, mutta kirjan hienosti kehitelty loppupuoli pelastaa ja nostaa arvosanan selkeästi viiteen tähteen. Loistava kirja. Jos on edellisistä Artemis Fowl kirjoista pitänyt, niin takuulla saa sitä mitä tilaa. Yksi parhaimmista Artemis Fowl kirjoista. Voittaa kaksi edellistä osaa kirkkaasti.. ja seuraavaa tässä odotellaan, koska jos sarjan on aloittanut, niin loppuun se luetaan! Suosittelen!

Vampire83
Vampire83
Arvosanat 303
Kirja-arviot 6
Viestit 0
tammikuu 18, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Teukka
Teukka
Arvosanat 87
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 4, 2022
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Jawanen
Jawanen
Arvosanat 231
Kirja-arviot 2
Viestit 4
heinäkuu 19, 2020
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle