Rakentajan Kivi -nettiromaani

Rakentajan Kivi on internet-romaani, jota julkaistaan Facebook-tykkäysten perusteella. Mitä suuremman [url=http://planetmath.org/listoffibonaccinumbers][b]Fibonaccin luvun[/b][/url] verran kirjan [url=https://www.facebook.com/rakentajankivi][b]Facebook-sivu[/b][/url] saa tykkäyksiä, sitä pidemmän tarinan kirjoitan.   Rakentajan Kivi on steampunk-henkinen fantasiaseikkailu, jonka kirjoitan luovan kirjoittamisen aineopintojeni lopputyönä. [url=http://rakentajankivi.blogspot.fi/2013/09/1-luku-keisarin-uni.html][b]Joitakin lukuja on jo julkaistu[/b][/url], joten luettavaa on jo tarjolla. Mikäli pidät lukemastasi, tykkää Facebook-sivusta ja kerro siitä vaikkapa kavereillesikin. :)   -Joni Koskimaa

Ja laitetaanpas näytille kirjan avausluku... :)   [b]1. luku - Keisarin uni[/b]   Hänen Ylhäisyytensä Keisari Tsa Shen, Itäisen Provinssin hallitsija, heräsi hiestä märkänä ja tiesi, että valtakunnan saattoi pelastaa vain yhdellä tavalla. Tosiuni kummitteli hänen mielessään.   Hän pyyhki otsaansa. Moni kuolisi vielä hänen takiaan.   Hän nousi istumaan vuoteellaan ja hengitti syvään. Sitten hän kutsui palvelijaa sängynpäätyyn ripustetulla kellolla. Kultakirjailtuun kaapuun pukeutunut mies avasi oven ja astui kumartaen peremmälle. Hänen nimensä oli Yao, eikä Keisari pitänyt lomapalatsissaan muita palvelijoita. Yao oli paitsi keisarillinen kamaripalvelija, myös Tsa Shenin henkilääkäri. He olivat serkuksia - Yaon isä oli ollut edellisen Keisarin veli ja johtava kenraali sodassa jugaarikapinallisia vastaan. Nyt Tsa oli Keisari ja Yao palvelija, vain koska toisen isä oli sattunut syntymään puoli tuntia ennen veljeään. Tsan mielestä oli omituista, että niin pieni hetki saattoi määrittää eron hallitsijan ja palvelijan välillä. Huolimatta heidän eriarvoisista asemistaan, Keisari välitti Yaosta. Olivathan he sentään sukua.   ”Teidän Ylhäisyytenne, vaivaavatko painajaiset? Tuonko jotain rauhoittavaa”, Yao kysyi.   ”Älä”, Keisari sanoi. ”Minun täytyy pitää mieleni kirkkaana. Minulla on sinulle tehtävä.”   ”Mitä tahansa, Teidän Ylhäisyytenne.”   ”Toivoisin, että jättäisit tittelit pois edes tämän kerran, mutta huomaan, että olet todella päättänyt pitää kirjaimellisesti valan, jonka vannoit kun nousin valtaistuimelle."   "Lupasin osoittaa Keisarilleni hänen asemansa mukaista kunnioitusta ja parhaani mukaan edistää hänen terveyttään ja hyvinvointiaan. Kuolemaani asti."   "Ne pirun visiirit vaativat sinua latelemaan mokoman litanian vain, koska osa kenraaleista olisi halunnut sinusta Keisarin. Suurin osa, itse asiassa. En voi kertoa miten kiitollinen olen, että olet pysynyt uskollisena minulle kaikki nämä vuodet. Kuten sanoin, minulla on sinulle tehtävä, enkä voi luottaa kehenkään muuhun. Tämä kaikki on jo tapahtunut tosiunessa. Sinä tiedät, että tosiunessa nähtyjä kohtaloita ei voi välttää. Voin vain valita parhaan mahdollisen, ja tässä tapauksessa sekin on hirveä. Sinun on mentävä Läntiseen Provinssiin. Onko Hu-kissa oven takana?”   ”Se vartioi uskollisesti”, Yao vastasi. ”Haenko sen?”   Keisari nyökkäsi.   Palvelija pistäytyi makuukamarin oven ulkopuolella ja palasi pidellen valtavaa tiikeriä kaulapannasta. Sen pää oli suuri kuin hevosella, ja se tassutteli eteenpäin petollisen laiskasti. Keisari otti sen kuonon käsiensä väliin ja silitti sen jykevää niskaa.   ”Vahvaa puudutusainetta”, hän totesi katse lukittuna Hun silmiin. ”Kylliksi, jotta Hu voidaan leikata. Pidä kiirettä.”   Palvelija poistui toteuttamaan käskyä.   Tiikeri kehräsi kuulostaen ylitse kiehuvalta kattilalta. Se luotti ihmis-emoonsa, joka oli kasvattanut sen pienen sylikissan kokoisesta lähtien. Ihminen oli opettanut sen metsästämään. Toisin kuin muut ihmiset, Hun emo näki tarkasti. Siinä mielessä emo muistutti enemmän tiikeriä kuin ihmistä. Hu puski päätään ihmis-emonsa ryppyistä kämmentä vasten ja tunsi sormien puristuvan miellyttävästi niskaansa vasten. Melkein kuin tiikeriemon hampaiden varma ote, mutta siitä Hulla oli vain utuisia muistoja. Ovi aukesi ja käsi nytkähti hiukan.   Hu oli vähällä pompata pystyyn, vaikka tunsi tulijan, sillä emon reaktio oli odottamaton. Se viesti jännittyneisyydestä. Tiikeri nuuhkaisi ilmaa ja haistoi hitusen pelkoa.   ”Teidän majesteettinne”, Yao sanoi. Mies ei kuulostanut lainkaan hengästyneeltä, vaikka Hu oli kuullut tämän tossujen kiivaan töpinän kulkevan useamman kerroksen verran ylös ja alas portaita.   Mies antoi emolle jotakin. Emon käsi alkoi taas hivellä Hun kaulaa. Rapsutus sai sen ummistamaan silmänsä. Se tunsi emonsa hengityksen tasaantuvan rauhalliseen rytmiin, ja antoi itsensä vaipua puoliksi uneen.   ”Tämä nipistää vain hiukan”, emo kuiskasi ja pisti neulan sen kaulaan. Hu oli saanut ennenkin pistoksia, mutta se avasi silti silmänsä mulkaistaakseen syyttävästi emon suuntaan. Sitä kuitenkin nukutti, voi miten sitä nukuttikaan! Silmät painuivat kiinni, ja hetken kuluttua Hu oli vaipunut tajuttomuuteen.   Keisari nousi, käveli työpöytänsä luo ja otti ylimmästä laatikosta esiin kultauksin koristellun työkalupakin. Hän ojensi sen Yaolle, joka kurkisti sisään. Pakissa oli kirurgisia veitsiä, monenlaisia pihtejä, sekä useamman kokoinen luusaha.   ”Mitä tarkalleen ottaen haluatte minun tekevän, Teidän Ylhäisyytenne?”   Keisari asteli vuoteelleen ja istuutui. Hän huokaisi raskaasti.   ”Hu-kissalta on poistettava toinen silmä, jotta voimme asentaa tilalle erään merkittävän artefaktin. Voit aloittaa.”   Yao kävi töihin. Vaikka hän olikin keisarillinen henkilääkäri, tällaiseen työhön hän ei ollut ennen joutunut. Keisari katseli paikaltaan sängyn reunalta. Yao työskenteli ripeästi ja pyyhki hetken kuluttua verta käsistään.   ”Valmista”, hän sanoi kalpeana ja miltei unohti puhuttelun. ”Teidän Ylhäisyytenne”, hän kiirehti lisäämään.   Keisari ei tuntunut huomaavan. Hän kaivoi untuvatyynyjen alta esiin meripihkan värisen pallon, joka mahtui helposti kämmenelle. Hän näytti sitä Yaolle.   ”Tiedätkö, mikä tämä on”, hän kysyi.   Pallo tuntui reagoivan Keisarin kosketukseen ja hehkui hetken. Aivan sen lasimaisen pinnan alla kulkivat väreillen kaikki sateenkaaren värit. Yao nielaisi. ”Ilmeisesti Teidän Ylhäisyytenne on onnistunut hankkimaan itselleen Rakentajan Kiven.”   Keisari nyökkäsi.   ”En kuitenkaan voi pitää sitä”, hän sanoi. ”Kivi ei ole turvassa täällä.”   Keisari astui lattialla makaavan Hu-kissan vierelle ja kumartui painamaan esineen tyhjään kuoppaan silmän paikalle. Pallo alkoi hohtaa, ja veri kuivui sen ympäriltä. Hetken kuluttua loiste sammui. Tiikerin uusi silmä näytti itkeneen mustaa verta, kuin sillä olisi surullinen kasvomaalaus. Toinen silmä oli kiinni. Keisari käänsi katseensa. Eläimen sokea, yksisilmäinen tuijotus häiritsi häntä.   ”Ota Hu mukaasi”, hän sanoi. ”Vie se Läntisen Provinssin syrjäseuduille. Etsi viidakosta käsiisi intiaaniheimo nimeltä Awá-akuntsu. He asuvat reilun päivämatkan päässä Provinssin pääkaupungista. Vie heimonvanhimmalle seuraava viesti...”   Sanellessaan viestiään Keisari mietti, pitäisikö Yaolle kertoa tosiunen koko sisältö. Hän pysyi vaiti. Unessakaan hän ei ollut kertonut.   Yao saisi elää viimeiset päivänsä vapaana tulevaisuuden tietämisen tuskasta. Keisari toivoi, että hänelle itselleenkin olisi suotu sama siunaus, mutta oli vielä asioita, jotka hänen oli tehtävä. Hän katsoi luusahaa ja väristykset kulkivat hänen selkäpiitään pitkin. Onneksi puudutusainetta oli vielä jäljellä.

Hohoo, tämähän oli kiinnostava aloitus. Pakko lukea lisää, kun parin klikkauksen päässä tarjolla. Kovin paljon tässä pätkässä ei vielä selvinnyt, mutta ainakin nimistä päätellen tarinan maailma - tai ainakin tässä kuvattu osa - ovat kiinalaisvaikutteisia perinteisen korkeafantastisen ympäristön sijaan.   Yksi asia pisti silmään: termi "intiaaniheimo". Eikö "alkuasukasheimo" olisi parempi, sillä intiaani-sana perustuu vahvasti oman maailmamme alueeseen?   PS. Hu-kissa parka...

Kiitos paljon kommentistasi! Intiaanit on tarinassani nimetty intiaaneiksi alkuasukkaiden sijaan muutamastakin syystä. Selitänpä hieman sanavalintani ulkotarinallisia taustoja, sillä ymmärrän miksi termi voi pistää silmään.   Inspiraationani on 50- ja 60-lukujen pulp fiction (suomalaisittain kioskikirjallisuus, pulp on halpalaatuista paperia), kuten Edward S. Ellisin [url=http://en.wikipedia.org/wiki/Edward_S._Ellis][b]Nopsajalka-sarja[/b][/url] ja Warren Murphyn & Richard Sapirin [url=http://en.wikipedia.org/wiki/The_Destroyer_%28fiction%29][b]Remo-kirjat[/b][/url]. Yhdistelen villinlännen seikkailua, steampunkkia höyrykoneineen ja ilmalaivoineen, sekä scifististä kyberteknologiaa. Tavoitteenani on luoda moderni "poikakirjallisuuden" klassikko - tosin uskon myös naissukupuolen pitävän tarinasta.   Lähdin tarinaa kehitellessäni tutkimaan kliseiden käyttöä voimavarana, siinä missä niitä yleensä pyritään itsetarkoituksellisesti välttämään. Oikein käytetty klisee ilmaisee muutamalla sanalla mielikuvia, joiden kuvaileminen sanallisesti veisi turhaan sivuja itse seikkailulta. Kliseet ovat siis eräänlaista pakattua informaatiota. Oma kirjoitustyylini on mahdollisimman minimalistinen, jotta teksti olisi nopealukuista ja uppoaisi mahdollisimman laajaan lukijakuntaan - myös tottumattomiin lukijoihin. Taidekirjallisuus on minulle lähinnä kirosana.   Tästä perspektiivistä katsoen tarinani alkuasukkaat on nimetty intiaaneiksi, koska olennaisilta piirteiltään he [i]ovat[/i] oman maailmamme intiaaneja, tai oikeastaan kioskikirjallisuuden klassikoiden intiaaneja sulkapäähineineen päivineen. On tietenkin olemassa myös tarinan sisäinen syy sille, miksi he ovat intiaaneja, mutta siitä en voi oikeastaan kertoa enempää...

Lukaisin ensimmäisen luvun ja silmäilin vähän toista, mutta ajanpuutteen vuoksi en nyt ehdi lukemaan kaikkea läpi. Taidan kuitenkin käydä myöhemmin lukemassa loputkin luvut. Tarinan kulttuuri vaikuttaa mieleniintoiselta ja tekstisi on sujuvaa ja miellyttävää luettavaa.

Täysin offtopic, mutta oikeastaan tuo Fibonaccin luku 35 on todennäköisesti hyvin lähellä maailman suomenpuhujien määrää, ellei jopa jää jonkin verran alle.   Suomessa suomenkielisiksi rekisteröityjä on aika tarkkaan 5 miljoonaa, mutta käytännössä vähintään puolet ruotsinkielisistämme ja melko varmasti puolet muistakin kieliryhmistä osaa suomea vähintään erinomaisesti, joten siihen voisi laskea 200 000 ihmistä lisääkin, jos haluaisi. Ruotsissa suomenkielisiä tai suomalaisia on noin 300 000, joskin todennäköisesti aivan kaikki toisen tai kolmannen polven vielä suomenkielisiksi rekisteröidyt eivät enää osaa suomea. Kielensä menettäneitä tuskin kuitenkaan on muutamaa tuhatta tai pariakymmentä tuhatta enempää. Muissa Pohjoismaissa elää joitakin kymmeniä tuhansia suomalaisia. Espanjanssa elää noin 40 000 suomenkielistä, Briteissä suurin piirtein samaa luokkaa, samoin Venäjällä. Pohjois-Amerikassa suomalaisia on etnisesti arviolta 300 000, mutta todennäköisesti kielenpuhujia reilusti vähemmän, ehkä 200 000. Australiassa on noin 80 000 suomalaista, kielenpuhujia ehkä kaksi kolmasosaa. Japaninsuomalaisten määrä lienee 50 000 kieppeillä.   Lopullisesti suomenkielisten tai suomea erinomaisesti puhuvien määrä asettunee juuri jonnekin 5,7 - 6,4 miljoonan puhujan välille. Tarkempaa tietoa saadaan vuonna 2015, kun seuraava ulkosuomalaisten ja fennistien kokoama suomi ulkomailla -katsaus ilmestyy.   Sori, sisäinen pieni fennistini pääsi ääneen.

Kiitoksia paljon täsmennyksistä, kirjan [url=https://www.facebook.com/rakentajankivi][b]Facebook-sivustoa[/b][/url] on päivitetty asianmukaisesti:   [i]Rakentajan Kivi on seikkailuromaani, jota kirjoitan luovan kirjoittamisen aineopintojeni lopputyönä. Julkaisen uusia lukuja, kun tykkäysten määrä saavuttaa edellistä suuremman Fibonaccin luvun. En siis etukäteen tiedä, miten paljon tarinasta julkaistaan netissä, vaan se riippuu teistä. Suosittelenkin jakamaan sivua eteenpäin.   Fibonaccin lukusarja on matemaattinen kummajainen, joka kuvastaa hyvin luonnollista kasvua, kuten jänisten lisääntymistä. Sen luominen on yksinkertaista. Aloitetaan luvuista 0 ja 1. Seuraava Fibonaccin luku saadaan laskemalla yhteen kaksi edellistä. Näin ollen lukusarja jatkuu numeroilla 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144 jne. Luvut kasvavat pidemmälle edettäessä nopeasti: 21. luku on jo 6 765 ja sitä seuraava 10 946.   Kirjan lopullinen pituus lienee jonkin verran alle 35 lukua, sillä Fibonaccin sarjan 35. luku on 5 702 887, mikä vastaa kutakuinkin maailman suomenkielisen väestön määrää. Kunhan tarina pääsee päätökseensä, julkaisen siitä myös fyysisen kirjan omakustanteena.   Seikkailu alkaa kolmen ensimmäisen luvun julkaisulla, sillä Fibonaccin sarjan kolmannen luvun verran tykkäyksiä (siis yhden) pystyn tuottamaan ilman apuakin. Näiden lukujen julkaisun jälkeen jaan tämän sivuston Facebook-ystävilleni ja pistän lumipallon pyörimään. Katsotaan miten suureksi se kasvaa...   Suomen Turussa 29.9.2013 Joni Koskimaa[/i]