Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Lukuhaaste: Helmet 2019
02.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
Kirjan päähenkilö on 15-vuotias poika, joka päätyy fantasiamaailmaan peilien kautta. Runsas sisältöistä tarinaa kerrotaan lähinnä selostamalla tapahtuma painotteisesti ja paikasta toiseen siirtymällä. Tunnesisältöinen anti jää vajaaksi. Tällainen kerronta tekee tarinan seuraamisen raskaaksi. Keskittyminen kertomusta kohtaan katoaa kun tapahtumasta toiseen siirrytään pysähtymättä liian nopeasti. Kirja on tarinalle liian lyhyt, sisällössä olisi pitänyt olla enemmän lihaa luiden päällä. 2/5
8/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/2578-pii-ja-ametisti-matka-ajan-halki]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
 
Kirjan päähenkilö on 15-vuotias poika, joka päätyy fantasiamaailmaan peilien kautta. Runsas sisältöistä tarinaa kerrotaan lähinnä selostamalla tapahtuma painotteisesti ja paikasta toiseen siirtymällä. Tunnesisältöinen anti jää vajaaksi. Tällainen kerronta tekee tarinan seuraamisen raskaaksi. Keskittyminen kertomusta kohtaan katoaa kun tapahtumasta toiseen siirrytään pysähtymättä liian nopeasti. Kirja on tarinalle liian lyhyt, sisällössä olisi pitänyt olla enemmän lihaa luiden päällä. 2/5
 
8/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [color=black]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/color]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
03.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
Tähän kohtaan oli aika hankalaa löytää kirjaa, koska en ole oikeastaan ikinä ajatellut asiaa. Mielestäni kirjoja ei pitäisi lukea muusta syystä kuin että haluaa lukea. Etsiskelin joitain kirjalistoja aiheesta, mutta kaikki kiinnostavat on jo tullut luettua. Olen tosin tämänkin lukenut aiemmin, mutten koskaan englanniksi. Kai jokaisen suomalaisen pitäisi (jos kiinnostaa!) lukea ainakin yksi muumikirja elämänsä aikana.
15/50
[Spoileri - klikkaa]
Tähän kohtaan oli aika hankalaa löytää kirjaa, koska en ole oikeastaan ikinä ajatellut asiaa. Mielestäni kirjoja ei pitäisi lukea muusta syystä kuin että haluaa lukea. Etsiskelin joitain kirjalistoja aiheesta, mutta kaikki kiinnostavat on jo tullut luettua. Olen tosin tämänkin lukenut aiemmin, mutten koskaan englanniksi. Kai jokaisen suomalaisen pitäisi (jos kiinnostaa!) lukea ainakin yksi muumikirja elämänsä aikana.
15/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes

[b]8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen[/b] Tove Jansson: [i]Moominpappa at sea[/i]
 
Tähän kohtaan oli aika hankalaa löytää kirjaa, koska en ole oikeastaan ikinä ajatellut asiaa. Mielestäni kirjoja ei pitäisi lukea muusta syystä kuin että haluaa lukea. Etsiskelin joitain kirjalistoja aiheesta, mutta kaikki kiinnostavat on jo tullut luettua. Olen tosin tämänkin lukenut aiemmin, mutten koskaan englanniksi. Kai jokaisen suomalaisen pitäisi (jos kiinnostaa!) lukea ainakin yksi muumikirja elämänsä aikana.
 
15/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
04.02.2019
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
Kirjassa käytiin läpi paljonkin sitä, mitä naisen oli soveliasta tehdä ja erityisesti sitä, mitä ei ollut 1800-luvun puolivälin Amerikassa.
18/50 luettu (9/50 spefiä, 3/50 omasta hyllystä)
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Beguiled (Joanna Chambers)
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: The Moonstone (Wilkie Collins)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Charlotte's Web (E. B. White)

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kuoleman maku (P. D. James)
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Nainen junassa (Paula Hawkins)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Norse Mythology (Neil Gaiman)
28. Kirjan kannessa on kuu: The Carpenter’s Secret (Noah Harris)
29. Kirjassa nähdään unia: Piina (Stephen King)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Bloodline (Jordan L. Hawk)
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Strangers on a Train (Patricia Highsmith)
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: The Magpie Lord (K.J. Charles)
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)
47. Kirjassa on alle 100 sivua: What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)
[hr]
-
-
-
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
[hr]
-
-
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
-
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
-
-
-
-
-
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
[hr]
-
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
-
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu

[b]11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:[/b] Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
 
Kirjassa käytiin läpi paljonkin sitä, mitä naisen oli soveliasta tehdä ja erityisesti sitä, mitä ei ollut 1800-luvun puolivälin Amerikassa.
 
18/50 luettu (9/50 spefiä, 3/50 omasta hyllystä)
 
[spoiler]
[b]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: [/b][color=green]Beguiled (Joanna Chambers)[/color]
[b]2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä:[/b] [color=green]The Moonstone (Wilkie Collins)[/color]
[b]3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue:[/b] [color=purple]Charlotte's Web (E. B. White)[/color]
[b]11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:[/b] [color=green]Tuulen viemää (Margaret Mitchell)[/color]
[b]12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan:[/b] [color=purple] The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)[/color]
[b]18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=green]Kuoleman maku (P. D. James)[/color]
 
[b]25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:[/b] [color=green]What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)[/color]
[b]26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan:[/b] [color=green]Nainen junassa (Paula Hawkins)[/color]
[b]27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja:[/b] [color=purple]Norse Mythology (Neil Gaiman)[/color]
[b]28. Kirjan kannessa on kuu:[/b] [color=purple]The Carpenter’s Secret (Noah Harris)[/color]
[b]29. Kirjassa nähdään unia:[/b] [color=purple]Piina (Stephen King)[/color]
 
[b]31. Kirjassa kuljetaan metrolla:[/b] [color=purple]Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)[/color]
[b]35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:[/b] [color=purple]Bloodline (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia:[/b] [color=green]Strangers on a Train (Patricia Highsmith)[/color]
[b]41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää:[/b] [color=purple]The Magpie Lord (K.J. Charles)[/color]
[b]42. Kirjailijan nimi viehättää sinua:[/b] [color=green]Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)[/color]
[b]46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö:[/b] [color=purple]Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]47. Kirjassa on alle 100 sivua:[/b] [color=green]What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)[/color]
 
[hr]
-
-
-
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
[hr]
-
-
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
-
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
-
-
-
-
-
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
[hr]
-
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
-
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
-
 
[hr]
-
-
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
-
-
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
05.02.2019
HourglassEyes
505 kirjaa, 57 kirja-arviota, 2775 viestiä
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
- King on luottokirjailija näissä teemoissa.
5/50
[Spoileri - klikkaa]
- King on luottokirjailija näissä teemoissa.
5/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8415-ulkopuolinen][color=red][b]Stephen King: Ulkopuolinen[/b][/color][/url]
 
- King on luottokirjailija näissä teemoissa.
 
5/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
05.02.2019
HourglassEyes
505 kirjaa, 57 kirja-arviota, 2775 viestiä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
- Kotimainen runous ei ole meikäläisen heiniä. Tämä lyhyt teos meni iltapalaleipää mutustellessa.
6/50

3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=red][b]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
[/b][/color]
- Kotimainen runous ei ole meikäläisen heiniä. Tämä lyhyt teos meni iltapalaleipää mutustellessa.
 
6/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
06.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
Sivuja on 32. Viimeistä edellisessä kohdassa sanoin, etten lue paljonkaan runoutta mutta tässä sitä taas ollaan.
Nämä olivat aika lystikkäitä riimejä, kiitos siitä kuluu paitsi kirjailijalle myös suomentaja Jaakko Yli-Juonikkaalle. Propsit myös Jenna Kunnakselle ilmeikkäästä kissakuvituksesta.
16/50
[Spoileri - klikkaa]
Sivuja on 32. Viimeistä edellisessä kohdassa sanoin, etten lue paljonkaan runoutta mutta tässä sitä taas ollaan.
16/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]47. Kirjassa on alle 100 sivua[/b] T.S. Eliot: [i]Kissojen kielen kompasanakirja[/i]
 
Sivuja on 32. Viimeistä edellisessä kohdassa sanoin, etten lue paljonkaan runoutta mutta tässä sitä taas ollaan. :roll: Nämä olivat aika lystikkäitä riimejä, kiitos siitä kuluu paitsi kirjailijalle myös suomentaja Jaakko Yli-Juonikkaalle. Propsit myös Jenna Kunnakselle ilmeikkäästä kissakuvituksesta.
 
16/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
08.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
True crime tai yleensäkin rikoskirjallisuus on sellainen laji, jota en lue juuri koskaan. Olen törmännyt viitattavan kirjaan niin monessa yhteydessä, että piti selvittää, minkälaisesta tarinasta oikein on kyse. Koska en ole lajin tuntija, en pysty vertaamaan kirjan hyvyyttä muihin samanhenkisiin kirjoihin. Kirjan kyllä luki ongelmitta, ei siinä mitään, mutta en edelleenkään ala rikoskirjallisuuden kuluttajaksi. 3/5
9/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
True crime tai yleensäkin rikoskirjallisuus on sellainen laji, jota en lue juuri koskaan. Olen törmännyt viitattavan kirjaan niin monessa yhteydessä, että piti selvittää, minkälaisesta tarinasta oikein on kyse. Koska en ole lajin tuntija, en pysty vertaamaan kirjan hyvyyttä muihin samanhenkisiin kirjoihin. Kirjan kyllä luki ongelmitta, ei siinä mitään, mutta en edelleenkään ala rikoskirjallisuuden kuluttajaksi. 3/5
9/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [color=black]Truman Capote: Kylmäverisesti[/color]
 
[i]True crime[/i] tai yleensäkin rikoskirjallisuus on sellainen laji, jota en lue juuri koskaan. Olen törmännyt viitattavan kirjaan niin monessa yhteydessä, että piti selvittää, minkälaisesta tarinasta oikein on kyse. Koska en ole lajin tuntija, en pysty vertaamaan kirjan hyvyyttä muihin samanhenkisiin kirjoihin. Kirjan kyllä luki ongelmitta, ei siinä mitään, mutta en edelleenkään ala rikoskirjallisuuden kuluttajaksi. 3/5
 
9/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [color=purple]Truman Capote: Kylmäverisesti[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
09.02.2019
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
KIrjailijalta, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin: Brian Jay Jones - George Lucas. Tavattoman kiinnostavaa. En ole tullut ajatelleeksi, millainen vaikutus Lucasilla ja hänen luomillaan elokuva-alan yrityksillä on ollut siihen miltä kaikkien muidenkin elokuvat näyttävät ja kuulostavat. Katsoin Tähtien sodat ja Indiana Jonesit uudella silmällä kirjan kylkiäisinä.

11.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
Tämä on parhaillaan ehdolla Tähtivaeltaja-palkinnon saajaksi.
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
Kirjan kertoja on 14-vuotiaana murhattu tyttö, joka omasta henkilökohtaisesta taivaastaan seuraa perheensä, ystäviensä ja murhaajansa elämää. Hän pystyy lukemaan elävien ajatukset ja toisinaan myös hieman vaikuttamaan heihin.
18/50
[Spoileri - klikkaa]
Tämä on parhaillaan ehdolla Tähtivaeltaja-palkinnon saajaksi.
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
Kirjan kertoja on 14-vuotiaana murhattu tyttö, joka omasta henkilökohtaisesta taivaastaan seuraa perheensä, ystäviensä ja murhaajansa elämää. Hän pystyy lukemaan elävien ajatukset ja toisinaan myös hieman vaikuttamaan heihin.
18/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi[/b] Hannu Rajaniemi: [i]Kesämaa[/i]
 
Tämä on parhaillaan ehdolla Tähtivaeltaja-palkinnon saajaksi.
 
[b]16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla[/b] Alice Sebold: [i]Oma taivas[/i]
 
Kirjan kertoja on 14-vuotiaana murhattu tyttö, joka omasta henkilökohtaisesta taivaastaan seuraa perheensä, ystäviensä ja murhaajansa elämää. Hän pystyy lukemaan elävien ajatukset ja toisinaan myös hieman vaikuttamaan heihin.
 
18/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
13.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
Tytöt saavat ympäristötekijöiden muuttumisen seurauksena evoluutiossa itselleen mutaation, sähköisen voiman, joka mahdollistaa naisille sukupuolisen valta-aseman yhteiskunnassa. Ennen miesten hallitsema yhteiskunta on kääntynyt päälaelleen kaikkine lieveilmiöineen - sukupuoliroolit ovat vaihtaneet paikkaa.
Kirjassa käsitellään miten miehet suhtautuvat muutokseen ja miten naiset käyttävät valta asemaansa hyväkseen. Seuraukset on kuvattu yliampuvasti ja kärjistetysti, mutta samalla havahduttavasti. Sanomaa voi tulkita ainakin kahdella tapaa. Toisaalta kertomus havainnollistaa naisten hyväksikäyttöä ja alistettua asemaa, mitä vielä tänäkin päivänä esiintyy. Mitä jos mies saisi samanlaista kohtelua, mitä naiset saavat tai ovat saaneet historian aikana? Toinen näkökanta voisi olla se, että muuttuuko mikään paremmaksi, jos palikat vaihtaisivat paikkaa? Lopputulos on sama, uhri vaan vaihtuu. Sanomattakin on selvä, että kirjan maailma ei ole ihanteellinen.
Lämpenin tarinaan vasta kun hyvän matkaa oli kirjaa jo luettu ja kirjan loppuun mentäessä, sen raaka nerokkuus tuli vasta kunnolla havaittua. 4/5
10/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Tytöt saavat ympäristötekijöiden muuttumisen seurauksena evoluutiossa itselleen mutaation, sähköisen voiman, joka mahdollistaa naisille sukupuolisen valta-aseman yhteiskunnassa. Ennen miesten hallitsema yhteiskunta on kääntynyt päälaelleen kaikkine lieveilmiöineen - sukupuoliroolit ovat vaihtaneet paikkaa.
Kirjassa käsitellään miten miehet suhtautuvat muutokseen ja miten naiset käyttävät valta asemaansa hyväkseen. Seuraukset on kuvattu yliampuvasti ja kärjistetysti, mutta samalla havahduttavasti. Sanomaa voi tulkita ainakin kahdella tapaa. Toisaalta kertomus havainnollistaa naisten hyväksikäyttöä ja alistettua asemaa, mitä vielä tänäkin päivänä esiintyy. Mitä jos mies saisi samanlaista kohtelua, mitä naiset saavat tai ovat saaneet historian aikana? Toinen näkökanta voisi olla se, että muuttuuko mikään paremmaksi, jos palikat vaihtaisivat paikkaa? Lopputulos on sama, uhri vaan vaihtuu. Sanomattakin on selvä, että kirjan maailma ei ole ihanteellinen.
Lämpenin tarinaan vasta kun hyvän matkaa oli kirjaa jo luettu ja kirjan loppuun mentäessä, sen raaka nerokkuus tuli vasta kunnolla havaittua. 4/5
10/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/8452-voima]Naomi Alderman: Voima[/url]
 
Tytöt saavat ympäristötekijöiden muuttumisen seurauksena evoluutiossa itselleen mutaation, sähköisen voiman, joka mahdollistaa naisille sukupuolisen valta-aseman yhteiskunnassa. Ennen miesten hallitsema yhteiskunta on kääntynyt päälaelleen kaikkine lieveilmiöineen - sukupuoliroolit ovat vaihtaneet paikkaa.
 
Kirjassa käsitellään miten miehet suhtautuvat muutokseen ja miten naiset käyttävät valta asemaansa hyväkseen. Seuraukset on kuvattu yliampuvasti ja kärjistetysti, mutta samalla havahduttavasti. Sanomaa voi tulkita ainakin kahdella tapaa. Toisaalta kertomus havainnollistaa naisten hyväksikäyttöä ja alistettua asemaa, mitä vielä tänäkin päivänä esiintyy. Mitä jos mies saisi samanlaista kohtelua, mitä naiset saavat tai ovat saaneet historian aikana? Toinen näkökanta voisi olla se, että muuttuuko mikään paremmaksi, jos palikat vaihtaisivat paikkaa? Lopputulos on sama, uhri vaan vaihtuu. Sanomattakin on selvä, että kirjan maailma ei ole ihanteellinen.
 
Lämpenin tarinaan vasta kun hyvän matkaa oli kirjaa jo luettu ja kirjan loppuun mentäessä, sen raaka nerokkuus tuli vasta kunnolla havaittua. 4/5
 
10/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [color=purple]Naomi Alderman: Voima[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
15.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
Historiallisen sarjakuvakirjan ensimmäinen osa kertoo Berliinistä vuosina 1928-1929. Aihe ei ollut itseäni niin kiinnostava, jotta muita osia tulisin lukemaan. Pakko oli vaan joku kohtuullisen helppo luettava tähän kohtaan valita. Kaupunki ja sen ankeus oli kyllä hyvin kuvattu.
11/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Historiallisen sarjakuvakirjan ensimmäinen osa kertoo Berliinistä vuosina 1928-1929. Aihe ei ollut itseäni niin kiinnostava, jotta muita osia tulisin lukemaan. Pakko oli vaan joku kohtuullisen helppo luettava tähän kohtaan valita. Kaupunki ja sen ankeus oli kyllä hyvin kuvattu.
11/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
44. Kirja kertoo Berliinistä - [color=black]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/color]
 
Historiallisen sarjakuvakirjan ensimmäinen osa kertoo Berliinistä vuosina 1928-1929. Aihe ei ollut itseäni niin kiinnostava, jotta muita osia tulisin lukemaan. Pakko oli vaan joku kohtuullisen helppo luettava tähän kohtaan valita. Kaupunki ja sen ankeus oli kyllä hyvin kuvattu.
 
11/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - [color=purple]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
15.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
On tullut etenkin lapsena syötyä paljon Marie- ja LU-keksejä, joten eihän tämän naisen nimestä voi olla pitämättä. :lol:
19/50
[Spoileri - klikkaa]
On tullut etenkin lapsena syötyä paljon Marie- ja LU-keksejä, joten eihän tämän naisen nimestä voi olla pitämättä. :lol:
19/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]42. Kirjailijan nimi viehättää sinua[/b] Marie Lu: [i]Warcross [/i]
 
On tullut etenkin lapsena syötyä paljon Marie- ja LU-keksejä, joten eihän tämän naisen nimestä voi olla pitämättä. :lol:
 
19/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
17.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
Espanjan kerjäläiset on kuvainnollinen termi antamisen ja ottamisen filosofiaan, mikä kirjassa on aiheena. Kirjan sisältö ei liity mitenkään Espanjaan muuten.
12/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Espanjan kerjäläiset on kuvainnollinen termi antamisen ja ottamisen filosofiaan, mikä kirjassa on aiheena. Kirjan sisältö ei liity mitenkään Espanjaan muuten.
12/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [color=black]Nancy Kress: Beggars in Spain[/color]
 
[i]Espanjan kerjäläiset[/i] on kuvainnollinen termi antamisen ja ottamisen filosofiaan, mikä kirjassa on aiheena. Kirjan sisältö ei liity mitenkään Espanjaan muuten.
 
12/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [color=purple]Nancy Kress: Beggars in Spain[/color]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
19.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
Kidnapattu näkee unia - enimmäkseen painajaisia.
13/50

29. Kirjassa nähdään unia - [color=black]John Fowles: Neitoperho[/color]
 
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - [color=purple]John Fowles: Neitoperho[/color]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
21.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
Tässä sarjakuvassa kerrotaan 29 historiallisesti merkittävän naisen elämästä. Mukana on niin tuttuja kuin tuntemattomampiakin eri alojen pioneereja ja 12 heistä on saanut kasvonsa kirjan kanteen (mukana myös Tove Jansson!). Tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon, se oli hauska ja tuli opittua paljon uutta erittäin kiinnostavista henkilöistä. Lisäksi Bagieun piirrustustyyli on tyystin mahtavaa, uskomattoman ilmeikästä ja myös koskettavaa.
20/50
[Spoileri - klikkaa]
Tässä sarjakuvassa kerrotaan 29 historiallisesti merkittävän naisen elämästä. Mukana on niin tuttuja kuin tuntemattomampiakin eri alojen pioneereja ja 12 heistä on saanut kasvonsa kirjan kanteen (mukana myös Tove Jansson!). Tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon, se oli hauska ja tuli opittua paljon uutta erittäin kiinnostavista henkilöistä. Lisäksi Bagieun piirrustustyyli on tyystin mahtavaa, uskomattoman ilmeikästä ja myös koskettavaa.
20/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot[/b] Pénélope Bagieu: [i]Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/i]
 
Tässä sarjakuvassa kerrotaan 29 historiallisesti merkittävän naisen elämästä. Mukana on niin tuttuja kuin tuntemattomampiakin eri alojen pioneereja ja 12 heistä on saanut kasvonsa kirjan kanteen (mukana myös Tove Jansson!). Tykkäsin tästä kirjasta tosi paljon, se oli hauska ja tuli opittua paljon uutta erittäin kiinnostavista henkilöistä. Lisäksi Bagieun piirrustustyyli on tyystin mahtavaa, uskomattoman ilmeikästä ja myös koskettavaa.
 
20/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
23.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
Kirja kertoo Odysseuksen harharetkistä tutun Kirken tarinan. Jumalat karkottavat hänet autiolle saarelle ikuisiksi ajoiksi rangaistuksena noitakeinojen käytöstä. Saarelle eksyy jos jonkinlaista väkeä, jumalia ja sankareita, mutta Kirke viettää siellä myös pitkiä aikoja yksin.
21/50

[b]36. Kirjassa ollaan yksin[/b] Madeline Miller: [i]Circe[/i]
 
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
24.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
En tiedä miten oikeaoppisesti lausutaan, mutta suomalaisittain ”pakikalupi” kuulostaa kivalle.
Olen lukenut kirjailijalta aiemmin novellikokoelman Pump six and other stories ja pidin kovasti. Ship breaker on erilainen, mutta yhtä pidettävä. Tarinasta on ilmestynyt kaksi jatko-osaa. Aika näyttää tuleeko niitä luettua – periaatteessa yksikin kirja tästä maailmasta riittää kyllä minulle, jos ei muita ehdi. Kirjailija nousi heti esikoisteoksellaan The Windup Girl spefi maailmassa tunnetuksi nimeksi. Kirja on jäänyt minulta lukematta ja sen lukeminen kiinnostaa tällä hetkellä eniten kirjailijan tuotannosta.
14/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
En tiedä miten oikeaoppisesti lausutaan, mutta suomalaisittain ”pakikalupi” kuulostaa kivalle.
Olen lukenut kirjailijalta aiemmin novellikokoelman Pump six and other stories ja pidin kovasti. Ship breaker on erilainen, mutta yhtä pidettävä. Tarinasta on ilmestynyt kaksi jatko-osaa. Aika näyttää tuleeko niitä luettua – periaatteessa yksikin kirja tästä maailmasta riittää kyllä minulle, jos ei muita ehdi. Kirjailija nousi heti esikoisteoksellaan The Windup Girl spefi maailmassa tunnetuksi nimeksi. Kirja on jäänyt minulta lukematta ja sen lukeminen kiinnostaa tällä hetkellä eniten kirjailijan tuotannosta.
14/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.net/library/book/27416-ship-breaker]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
 
En tiedä miten oikeaoppisesti lausutaan, mutta suomalaisittain ”pakikalupi” kuulostaa kivalle.
 
Olen lukenut kirjailijalta aiemmin novellikokoelman [i]Pump six and other stories[/i] ja pidin kovasti. [i]Ship breaker[/i] on erilainen, mutta yhtä pidettävä. Tarinasta on ilmestynyt kaksi jatko-osaa. Aika näyttää tuleeko niitä luettua – periaatteessa yksikin kirja tästä maailmasta riittää kyllä minulle, jos ei muita ehdi. Kirjailija nousi heti esikoisteoksellaan [i]The Windup Girl[/i] spefi maailmassa tunnetuksi nimeksi. Kirja on jäänyt minulta lukematta ja sen lukeminen kiinnostaa tällä hetkellä eniten kirjailijan tuotannosta.
 
14/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [color=purple]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
25.02.2019
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Jurassic Park (Michael Crichton)
Pitäisi varmaan katsoa uudelleen, koska muistikuvat ovat aika hatarat.
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)
Kustantaja on Joanna Chambers Books...
20/50 luettu 10/50 spefiä, 3/50 omasta hyllystä)
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Beguiled (Joanna Chambers)
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: The Moonstone (Wilkie Collins)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Charlotte's Web (E. B. White)
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kuoleman maku (P. D. James)
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Nainen junassa (Paula Hawkins)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Norse Mythology (Neil Gaiman)
28. Kirjan kannessa on kuu: The Carpenter’s Secret (Noah Harris)
29. Kirjassa nähdään unia: Piina (Stephen King)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Jurassic Park (Michael Crichton)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Bloodline (Jordan L. Hawk)
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Strangers on a Train (Patricia Highsmith)
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: The Magpie Lord (K.J. Charles)
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)
47. Kirjassa on alle 100 sivua: What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)
[hr]
-
-
-
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
[hr]
-
-
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
-
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
-
-
-
-
-
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
[hr]
-
32. Kirjan nimessä on ammatti
-
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
-
36. Kirjassa ollaan yksin
-
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
-
[hr]
-
-
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
-
-
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Pitäisi varmaan katsoa uudelleen, koska muistikuvat ovat aika hatarat.
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)
Kustantaja on Joanna Chambers Books...
20/50 luettu 10/50 spefiä, 3/50 omasta hyllystä)
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: Beguiled (Joanna Chambers)
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä: The Moonstone (Wilkie Collins)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue: Charlotte's Web (E. B. White)
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa: Tuulen viemää (Margaret Mitchell)
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan: The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja: Kuoleman maku (P. D. James)
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin: What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan: Nainen junassa (Paula Hawkins)
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja: Norse Mythology (Neil Gaiman)
28. Kirjan kannessa on kuu: The Carpenter’s Secret (Noah Harris)
29. Kirjassa nähdään unia: Piina (Stephen King)
31. Kirjassa kuljetaan metrolla: Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan: Jurassic Park (Michael Crichton)
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä: Bloodline (Jordan L. Hawk)
37. Pienkustantamon julkaisu: Enlightened (Joanna Chambers)
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia: Strangers on a Train (Patricia Highsmith)
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää: The Magpie Lord (K.J. Charles)
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua: Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö: Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)
47. Kirjassa on alle 100 sivua: What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)
[hr]
-
-
-
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
[hr]
-
-
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
-
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
-
-
-
-
-
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
[hr]
-
32. Kirjan nimessä on ammatti
-
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
-
36. Kirjassa ollaan yksin
-
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
-
[hr]
-
-
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
-
-
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan:[/b] Jurassic Park (Michael Crichton)
 
Pitäisi varmaan katsoa uudelleen, koska muistikuvat ovat aika hatarat.
 
[b]37. Pienkustantamon julkaisu:[/b] Enlightened (Joanna Chambers)
 
Kustantaja on Joanna Chambers Books...
 
20/50 luettu 10/50 spefiä, 3/50 omasta hyllystä)
 
[spoiler]
[b]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot: [/b][color=green]Beguiled (Joanna Chambers)[/color]
[b]2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä:[/b] [color=green]The Moonstone (Wilkie Collins)[/color]
[b]3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue:[/b] [color=purple]Charlotte's Web (E. B. White)[/color]
[b]11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa:[/b] [color=green]Tuulen viemää (Margaret Mitchell)[/color]
[b]12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan:[/b] [color=purple] The Ghost on My Couch (L.A. Gilbert)[/color]
[b]18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja:[/b] [color=green]Kuoleman maku (P. D. James)[/color]
 
[b]25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin:[/b] [color=green]What Ever Happened to Baby Jane? (Henry Farrell)[/color]
[b]26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan:[/b] [color=green]Nainen junassa (Paula Hawkins)[/color]
[b]27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja:[/b] [color=purple]Norse Mythology (Neil Gaiman)[/color]
[b]28. Kirjan kannessa on kuu:[/b] [color=purple]The Carpenter’s Secret (Noah Harris)[/color]
[b]29. Kirjassa nähdään unia:[/b] [color=purple]Piina (Stephen King)[/color]
 
[b]31. Kirjassa kuljetaan metrolla:[/b] [color=purple]Whispers Under Ground (Ben Aaronovitch)[/color]
[b]33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan:[/b] [color=purple]Jurassic Park (Michael Crichton)[/color]
[b]35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä:[/b] [color=purple]Bloodline (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]37. Pienkustantamon julkaisu:[/b] [color=green]Enlightened (Joanna Chambers)[/color]
[b]40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia:[/b] [color=green]Strangers on a Train (Patricia Highsmith)[/color]
[b]41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää:[/b] [color=purple]The Magpie Lord (K.J. Charles)[/color]
[b]42. Kirjailijan nimi viehättää sinua:[/b] [color=green]Serkkuni Raakel (Daphne du Maurier)[/color]
[b]46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö:[/b] [color=purple]Dangerous Spirits (Jordan L. Hawk)[/color]
[b]47. Kirjassa on alle 100 sivua:[/b] [color=green]What Ever Happened to Cousin Charlotte? (Henry Farrell)[/color]
 
[hr]
-
-
-
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
[hr]
-
-
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
-
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
[hr]
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
-
-
-
-
-
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
[hr]
-
32. Kirjan nimessä on ammatti
-
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
-
36. Kirjassa ollaan yksin
-
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
-
 
[hr]
-
-
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
-
-
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
25.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
Tämä oli sen verran outo, hämmentävä ja vastenmielinen lukukokemus, että tuskin tulen jatkossakaan Eskelisen tuotantoa kuluttamaan.
22/50
[Spoileri - klikkaa]
Tämä oli sen verran outo, hämmentävä ja vastenmielinen lukukokemus, että tuskin tulen jatkossakaan Eskelisen tuotantoa kuluttamaan.
22/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin[/b] Markku Eskelinen: [i]Interface, eli 800 surmanluotia[/i]
 
Tämä oli sen verran outo, hämmentävä ja vastenmielinen lukukokemus, että tuskin tulen jatkossakaan Eskelisen tuotantoa kuluttamaan.
 
22/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
27.02.2019
Puolikuu
191 kirjaa, 29 kirja-arviota, 586 viestiä
6. Rakkausromaani - Rainbow Rowell: Attachments
Attachments on aika puhdasverinen rakkausromaani, jotkut luokittelevat sen myös Chick Litiksi. Pieni pettymys Rowellilta, jonka muista romaaneista olen pitänyt kovasti. Romanssijuoni ei ollut kovinkaan tyydyttävä, sillä keskeisillä henkilöillä oli mielestäni aivan liian vähän keskinäistä kommunikointia. Stalkkaus oli romanssikuviossa aika merkittävässä roolissa, mikä ei puhutellut.
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua – Lionel Shriver: Poikani Kevin
Poikani Kevin käsitteli mielestäni ansiokkaasti vanhemmuuteen, nimenomaan äitiyteen, liittyviä tabuja. Mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä teos, tykkäsin.
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin – Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides
Tästä minun on vähän vaikea sanoa mitään. Kiinnostava kollektiivinen kertoja. Jotenkin todella unenomainen ja epärealistinen tunnelma. Tapahtumat tuntuivat myös olevan tavallisen maailman ajasta ja paikoista irrallisia.

1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot – Ursula Le Guin: Kahdesti haarautuva puu
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi – Leena Krohn: Tainaron
6. Rakkausromaani - Rainbow Rowell: Attachments
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua – Lionel Shriver: Poikani Kevin
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin – Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan – Ernerst Cline: Ready player one
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu – Maija Haavisto: Adeno
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana Adam Silvera – More happy than not

[b]6. Rakkausromaani - Rainbow Rowell: Attachments[/b]
Attachments on aika puhdasverinen rakkausromaani, jotkut luokittelevat sen myös Chick Litiksi. Pieni pettymys Rowellilta, jonka muista romaaneista olen pitänyt kovasti. Romanssijuoni ei ollut kovinkaan tyydyttävä, sillä keskeisillä henkilöillä oli mielestäni aivan liian vähän keskinäistä kommunikointia. Stalkkaus oli romanssikuviossa aika merkittävässä roolissa, mikä ei puhutellut.
 
[b]15. Kirjassa käsitellään jotain tabua – Lionel Shriver: Poikani Kevin[/b]
Poikani Kevin käsitteli mielestäni ansiokkaasti vanhemmuuteen, nimenomaan äitiyteen, liittyviä tabuja. Mieleenpainuva ja ajatuksia herättävä teos, tykkäsin.
[b]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin – Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides[/b]
Tästä minun on vähän vaikea sanoa mitään. Kiinnostava kollektiivinen kertoja. Jotenkin todella unenomainen ja epärealistinen tunnelma. Tapahtumat tuntuivat myös olevan tavallisen maailman ajasta ja paikoista irrallisia.
 
8/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot – [b]Ursula Le Guin: Kahdesti haarautuva puu[/b]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi – [b]Leena Krohn: Tainaron[/b]
6. Rakkausromaani - [b]Rainbow Rowell: Attachments[/b]
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua – [b]Lionel Shriver: Poikani Kevin[/b]
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin – [b]Jeffrey Eugenides: Virgin Suicides[/b]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan – [b]Ernerst Cline: Ready player one[/b]
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu – [b]Maija Haavisto: Adeno[/b]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana [b]Adam Silvera – More happy than not[/b]
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
28.02.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun kirjan päähenkilö, yläluokkainen Laura Willowes, on 28-vuotias naimaton nainen. Hänen isänsa kuolee ja suku päättää uudelleensijoittaa hänet maalaiskartanosta veljensä perheen luokse Lontooseen. Seuraavat 20 vuotta hän tekee kuuliaisesti velvollisuutensa mutta tuntee tukahtuvansa. Kun hän lopulta päättää repäistä ja muuttaa pieneen maalaiskylään yksin, ovat sukulaiset kauhuissaan. Maallakaan hän ei tosin pääse pakoon tädin velvollisuuksiaan, mistä suivaantuneena hän [Spoileri - klikkaa]
23/50

tekee sopimuksen paholaisen kanssa päästäkseen eroon idyllin pilaavasta veljenpojastaan ja saadakseen viimeinkin elää niin kuin itse tahtoo.
23/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa[/b] Sylvia Townsend Warner: [i]Lolly Willowes[/i]
 
Tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun, kun kirjan päähenkilö, yläluokkainen Laura Willowes, on 28-vuotias naimaton nainen. Hänen isänsa kuolee ja suku päättää uudelleensijoittaa hänet maalaiskartanosta veljensä perheen luokse Lontooseen. Seuraavat 20 vuotta hän tekee kuuliaisesti velvollisuutensa mutta tuntee tukahtuvansa. Kun hän lopulta päättää repäistä ja muuttaa pieneen maalaiskylään yksin, ovat sukulaiset kauhuissaan. Maallakaan hän ei tosin pääse pakoon tädin velvollisuuksiaan, mistä suivaantuneena hän [spoiler]tekee sopimuksen paholaisen kanssa päästäkseen eroon idyllin pilaavasta veljenpojastaan ja saadakseen viimeinkin elää niin kuin itse tahtoo.[/spoiler]
 
23/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
28.02.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
Kirjailija on britti.
15/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Kirjailija on britti.
15/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/3391-kadonnut-maailma]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
 
Kirjailija on britti.
 
15/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [color=purple]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/color]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
01.03.2019
HourglassEyes
505 kirjaa, 57 kirja-arviota, 2775 viestiä
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
-1920 luvun Berliiniin sijoittuva rikosromaani, jossa tutustutaan nuoreen ja kunnianhimoiseen etsivään Gideon Rathiin. Rath on ristiriitainen ja hieman turmeltunut poliisi, mutta tämä kuuluu aikakauteen. Kirjan taustalla oleellinen osa on ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksa ja kansan halu muutokseen, josta natsit ja kommunistit ovat eri mieltä. Tämä antaa kirjan juonelle kiinnostavan pohjan. Kutscher on kirjoittanut ilmeisesti sarjaan useamman osan, mutta itselleni riittää näin tutustumisena tämä yksikin. Sivujakin löytyi reippaasti yli 500:n.
7/50
[Spoileri - klikkaa]
-1920 luvun Berliiniin sijoittuva rikosromaani, jossa tutustutaan nuoreen ja kunnianhimoiseen etsivään Gideon Rathiin. Rath on ristiriitainen ja hieman turmeltunut poliisi, mutta tämä kuuluu aikakauteen. Kirjan taustalla oleellinen osa on ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksa ja kansan halu muutokseen, josta natsit ja kommunistit ovat eri mieltä. Tämä antaa kirjan juonelle kiinnostavan pohjan. Kutscher on kirjoittanut ilmeisesti sarjaan useamman osan, mutta itselleni riittää näin tutustumisena tämä yksikin. Sivujakin löytyi reippaasti yli 500:n.
7/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi David Nicholls: Sinä päivänä
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Stephen King: Ulkopuolinen
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja André Aciman: Call me by your name
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä Volker Kutscher: Babylon Berlin
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=red][b]Volker Kutscher: Babylon Berlin
[/b][/color]
-1920 luvun Berliiniin sijoittuva rikosromaani, jossa tutustutaan nuoreen ja kunnianhimoiseen etsivään Gideon Rathiin. Rath on ristiriitainen ja hieman turmeltunut poliisi, mutta tämä kuuluu aikakauteen. Kirjan taustalla oleellinen osa on ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksa ja kansan halu muutokseen, josta natsit ja kommunistit ovat eri mieltä. Tämä antaa kirjan juonelle kiinnostavan pohjan. Kutscher on kirjoittanut ilmeisesti sarjaan useamman osan, mutta itselleni riittää näin tutustumisena tämä yksikin. Sivujakin löytyi reippaasti yli 500:n.
 
7/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=black]Chris Rylander: Gregin Legenda #1 (Eeppisten epäonnistumisten sarja)[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=black]Vesa Lahti: Kertosäkeessä kameran silmä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=black]David Nicholls: Sinä päivänä[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=black]Stephen King: Ulkopuolinen[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja [color=black]André Aciman: Call me by your name[/color]
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
 
36. Kirjassa ollaan yksin
37. Pienkustantamon julkaisu
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä [color=black]Volker Kutscher: Babylon Berlin[/color]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=black]Fiona Staples, Brian K. Vaughan: Saga #7[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja [/spoiler]
04.03.2019
Pisania
1174 kirjaa, 1841 viestiä
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
Bly oli maailman ensimmäisiä tutkivia journalisteja ja tämä kirja on kuvaus siitä, miten hän keplotteli itsensä newyorkilaiseen mielisairaalaan. Hänen lehtensä julkaisema kuvaus siellä tapahtuvista asioista aiheutti suurta närkästystä ja Blyn ansiosta mielenterveyspotilaiden oloja parannettiin.
24/50
[Spoileri - klikkaa]
Bly oli maailman ensimmäisiä tutkivia journalisteja ja tämä kirja on kuvaus siitä, miten hän keplotteli itsensä newyorkilaiseen mielisairaalaan. Hänen lehtensä julkaisema kuvaus siellä tapahtuvista asioista aiheutti suurta närkästystä ja Blyn ansiosta mielenterveyspotilaiden oloja parannettiin.
24/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä Adam Gidwitz: A tale dark & grimm
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä
4. Kirjailijan ainoa teos Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi Hannu Rajaniemi: Kesämaa
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen Tove Jansson: Moominpappa at sea
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja Sherman Alexie: Intiaaniblues
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi Läjä Äijälä: X
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla Alice Sebold: Oma taivas
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja Jeanette Winterson: The stone gods
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema E.L. Doctorow: Maailmannäyttely
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin Madeline Miller: Circe
37. Pienkustantamon julkaisu Patti Smith: Uneksuntaa
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää Jessica Fellowes: Mitfordin murhat
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua Marie Lu: Warcross
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi Aki Ollikainen: Musta satu
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more
47. Kirjassa on alle 100 sivua T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
[b]40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia[/b] Nellie Bly: [i]Kymmenen päivää mielisairaalassa[/i]
 
Bly oli maailman ensimmäisiä tutkivia journalisteja ja tämä kirja on kuvaus siitä, miten hän keplotteli itsensä newyorkilaiseen mielisairaalaan. Hänen lehtensä julkaisema kuvaus siellä tapahtuvista asioista aiheutti suurta närkästystä ja Blyn ansiosta mielenterveyspotilaiden oloja parannettiin.
 
24/50
 
[spoiler]1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot [color=green]Pénélope Bagieu: Brazen - Rebel ladies who rocked the world[/color]
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä [color=green]Adam Gidwitz: A tale dark & grimm[/color]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue [color=green]Amanda Lovelace: Tässä prinsessa pelastaa itsensä[/color]
4. Kirjailijan ainoa teos [color=green]Sissi Katz: Coco Kafkan ihmeellinen elämä[/color]
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi [color=green]Hannu Rajaniemi: Kesämaa[/color]
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen [color=green]Tove Jansson: Moominpappa at sea[/color]
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja [color=green]Sherman Alexie: Intiaaniblues[/color]
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa [color=green]Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes[/color]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi [color=green]Läjä Äijälä: X[/color]
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla [color=green]Alice Sebold: Oma taivas[/color]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja [color=green]Jeanette Winterson: The stone gods[/color]
23. Kirjan nimessä on jokin maa
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin [color=green]Markku Eskelinen: Interface, eli 800 surmanluotia[/color]
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja [color=green]J.R.R. Tolkien: Kullervon tarina[/color]
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema [color=green]E.L. Doctorow: Maailmannäyttely[/color]
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä
36. Kirjassa ollaan yksin [color=green]Madeline Miller: Circe[/color]
37. Pienkustantamon julkaisu [color=green]Patti Smith: Uneksuntaa[/color]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja [color=green]Alvin Schwartz: Scary stories to tell in the dark[/color]
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia [color=green]Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa[/color]
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää [color=green]Jessica Fellowes: Mitfordin murhat[/color]
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua [color=green]Marie Lu: Warcross[/color]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi [color=green]Aki Ollikainen: Musta satu[/color]
44. Kirja kertoo Berliinistä
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö [color=green]Janet Mock: Redefining realness - My path to womanhood, identity, love & so much more[/color]
47. Kirjassa on alle 100 sivua [color=green]T.S. Eliot: Kissojen kielen kompasanakirja[/color]
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä [color=green]Jonathan Auxier: Peter Nimble and his fantastic eyes[/color]
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja[/spoiler]
04.03.2019
Eija
1492 kirjaa, 443 kirja-arviota, 1453 viestiä
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
Kyse ei ole näkövammasta vaan keinotekoisesta sokeudesta. Kelpuutan kirjan kuitenkin tähän kohtaan.
Päähenkilön silmät sidottiin, jotta hän ei voisi käyttää mahtia, jota hän ei osannut hallita. Tyhjäksi tekemisen taito on silmän kautta kulkeva mahti ja jos taito ei ollut hallinnassa, seuraukset olivat vaaraksi muille.
16/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
Kyse ei ole näkövammasta vaan keinotekoisesta sokeudesta. Kelpuutan kirjan kuitenkin tähän kohtaan.
Päähenkilön silmät sidottiin, jotta hän ei voisi käyttää mahtia, jota hän ei osannut hallita. Tyhjäksi tekemisen taito on silmän kautta kulkeva mahti ja jos taito ei ollut hallinnassa, seuraukset olivat vaaraksi muille.
16/50
[Spoileri - klikkaa]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - Katherine Neville: Musta kuningatar
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - Truman Capote: Kylmäverisesti
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - Naomi Alderman: Voima
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - Anna Kavan: Ice
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - Nancy Kress: Beggars in Spain
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - John Fowles: Neitoperho
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti
36. Kirjassa ollaan yksin - Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang
37. Pienkustantamon julkaisu - Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - Paolo Bacigalupi: Ship Breaker
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki
45. Kirjan nimessä on kieltosana
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja
49. Vuonna 2019 julkaistu kirja
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [url=https://www.risingshadow.fi/library/book/3031-nakemisen-lahja]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/url]
 
Kyse ei ole näkövammasta vaan keinotekoisesta sokeudesta. Kelpuutan kirjan kuitenkin tähän kohtaan.
 
Päähenkilön silmät sidottiin, jotta hän ei voisi käyttää mahtia, jota hän ei osannut hallita. Tyhjäksi tekemisen taito on silmän kautta kulkeva mahti ja jos taito ei ollut hallinnassa, seuraukset olivat vaaraksi muille.
 
16/50
 
[spoiler]
1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot
2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019#58974]Katherine Neville: Musta kuningatar[/url]
3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59289]Truman Capote: Kylmäverisesti[/url]
4. Kirjailijan ainoa teos
5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi
 
6. Rakkausromaani
7. Kirja kertoo paikasta, jossa olet käynyt
8. Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja
 
11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59307]Naomi Alderman: Voima[/url]
12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan
13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59256]Leena Laulajainen: Pii ja Ametisti - Matka ajan halki[/url]
14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
15. Kirjassa käsitellään jotain tabua
 
16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59035]Anna Kavan: Ice[/url]
17. Kirjassa on kaksoset
18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59394]Arthur Conan Doyle: Kadonnut maailma[/url]
19. Et pidä kirjan nimestä
20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria
 
21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59252]Olavi Kaskisuo (kuvat), Vexi Salmi (teksti): Vain elämää - Irwin Goodmanin kuvitettu tarina[/url]
22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja
23. Kirjan nimessä on jokin maa - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59327]Nancy Kress: Beggars in Spain[/url]
24. Sokkona hyllystä valittu kirja
25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
 
26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja
28. Kirjan kannessa on kuu
29. Kirjassa nähdään unia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59335]John Fowles: Neitoperho[/url]
30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema
 
31. Kirjassa kuljetaan metrolla
32. Kirjan nimessä on ammatti
33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan
34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=0#59015]Carlos Ruiz Zafón: Henkien labyrintti[/url]
 
36. Kirjassa ollaan yksin - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59200]Kate Wilhelm: Where Late the Sweet Birds Sang[/url]
37. Pienkustantamon julkaisu - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=20#59081]Cixin Liu: Kolmen kappaleen probleema[/url]
38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja
40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=40#59236]Mari Strachan: Hiljaisuus soi h-mollissa[/url]
 
41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää
42. Kirjailijan nimi viehättää sinua - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59362]Paolo Bacigalupi: Ship Breaker[/url]
43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi
44. Kirja kertoo Berliinistä - [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/3536-lukuhaaste-helmet-2019?start=60#59317]Jason Lutes: Berliini - kivikaupunki[/url]
45. Kirjan nimessä on kieltosana
 
46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
47. Kirjassa on alle 100 sivua
48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä - [color=purple]Ursula K. Le Guin: Näkemisen lahja[/color]