HourglassEyes | Lukupiiri | 94 viestiä | 18.12.2024
Viimeisin Eija | 25.03.2025
HourglassEyes | Lukupiiri | 91 viestiä | 20.11.2024
Viimeisin Eija | 25.03.2025
Brandon Sanderson
Brandon Sanderson
Brandon Sanderson (s. 1975) on yhdysvaltalainen fantasiakirjailija. Hän kirjoitti loppuun Ajan Pyörän Robert Jordanin kuoltua. Sandersonin kirjoja on myyty maailmanlaajuisesti yli 40 miljoonaa kappaletta, ja niitä on käännetty 35 kielelle. Pienoisromaani The Emperor's Soul voitti vuonna 2013 Hugo-palkinnon, ja Sanderson on palkittu kahdesti David Gemmell Legend Awardilla.
08.12.2016
Jalavan pdf-muotoisesta kevätkatalogista löytyy Viimeisen valtakunnan suomalaiskansi:
Kustantamo päätyi siis brittikanteen, toivottavasti se houkuttelee lukijoita. Täytyy antaa kehut siitä, että englanninkielistä Mistborn-termiä ei ole jätetty etukanteen, vaan se on käännetty Usvasyntyiseksi. Ruotsalaiskustantaja toimi toisin.
Kustantamo päätyi siis brittikanteen, toivottavasti se houkuttelee lukijoita. Täytyy antaa kehut siitä, että englanninkielistä Mistborn-termiä ei ole jätetty etukanteen, vaan se on käännetty Usvasyntyiseksi. Ruotsalaiskustantaja toimi toisin.
JussiSe on kiinnostavaa, että kirjan amerikkalaispokkarin kannessa (sekä YA-painoksessa) lukee pelkkä Mistborn, mutta brittiversiossa nimenä on The Final Empire.Sanderson kertoi tällä viikolla Redditissä, miksi Viimeisellä valtakunnalla on eri nimi USAssa ja Britanniassa:
The first book is called The Final Empire in the UK/Ireland/Australia. The US publisher changed it to simply Mistborn, as they heard customer feedback being confused at where to start the series, as the first book said "Final" in the title.
16.03.2017
Oathbringerin amerikkalaiskansi paljastettiin, taiteilija on Michael Whelan.
Kustantajan tietokannan mukaan kovakantisen kirjan pituus on 1264 sivua. Ymmärtääkseni Sanderson muokkaa yhä Oathbringeriä, joten lopullinen sivumäärä ei kai voi olla selvillä.
Kustantajan tietokannan mukaan kovakantisen kirjan pituus on 1264 sivua. Ymmärtääkseni Sanderson muokkaa yhä Oathbringeriä, joten lopullinen sivumäärä ei kai voi olla selvillä.
01.06.2017
Kiitos infosta, lisäsin sarjan kaksi seuraavaa kirjaa Risingin tietokantaan. Mistäköhän tuon tiedotteen voi lukea?
Jalavan Facebook-sivulle postattiin eilen Viimeisen valtakunnan kansikuva ja teksti "Ensi viikolla se alkaa." Ilmeisesti oikea kirja (painettu) on luvassa joskus ensi viikolla.
Sanderson mainitsi tällä viikolla kiinnostavana tietona, että hänen esikoisromaaniaan Elantrista on myyty Yhdysvalloissa suunnilleen puoli miljoonaa kappaletta.
Stormlight Archive -pienoisromaani Edgedancer ilmestyy lokakuussa erillisenä kovakantisena kirjana. Tämä ei ole mikään pienkustantajan kuvitettu erikoislaitos, vaan julkaisijana toimii Tor Books, ja hinta on edullinen. Pituudeksi on merkitty 272 sivua.
Jalavan Facebook-sivulle postattiin eilen Viimeisen valtakunnan kansikuva ja teksti "Ensi viikolla se alkaa." Ilmeisesti oikea kirja (painettu) on luvassa joskus ensi viikolla.
JussiKustantajan tietokannan mukaan kovakantisen kirjan pituus on 1264 sivua. Ymmärtääkseni Sanderson muokkaa yhä Oathbringeriä, joten lopullinen sivumäärä ei kai voi olla selvillä.Oathbringerin pituudeksi on nyt vaihdettu 1104 sivua. Kirjan muokkaus on yhä kesken.
Sanderson mainitsi tällä viikolla kiinnostavana tietona, että hänen esikoisromaaniaan Elantrista on myyty Yhdysvalloissa suunnilleen puoli miljoonaa kappaletta.
Stormlight Archive -pienoisromaani Edgedancer ilmestyy lokakuussa erillisenä kovakantisena kirjana. Tämä ei ole mikään pienkustantajan kuvitettu erikoislaitos, vaan julkaisijana toimii Tor Books, ja hinta on edullinen. Pituudeksi on merkitty 272 sivua.
22.07.2017
Sanderson kertoi noin kuukausi sitten saaneensa Oathbringerin "final draftin" valmiiksi. Teoksen lopullinen pituus on 450 000 sanaa, noin 11 000 vähemmän kuin käsikirjoituksen ensimmäisessä vedoksessa viime joulukuussa. Kustantajan tietokannassa sivumäärä on nyt 1232 – ehkä se on todellinen luku. Kirjan brittikansi paljastettiin tällä viikolla:
Viimeinen valtakunta on ollut saatavilla suomeksi kesäkuun alusta asti, mutta kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjaa foorumilla. Hesari arvosteli romaanin pari päivää sitten.
Viimeinen valtakunta on ollut saatavilla suomeksi kesäkuun alusta asti, mutta kukaan ei ole vielä kommentoinut kirjaa foorumilla. Hesari arvosteli romaanin pari päivää sitten.
Sandersonin sarja ei avauksensa perusteella kuulu aivan aikuisten lukufantasian huipulle, sillä henkilöt jäävät hiukan tavanomaisiksi.
30.10.2017
Luin vihdoinkin Sandersonilta ensimmäisen täysmittaisen romaanin, joka oli puhtaasti miehen itse kirjoittama. Valintani oli Elantris, koska se on kirjailijan esikoistyö. Lainasin kirjastosta kymmenvuotisjuhlapainoksen, johon tekstiä on korjailtu ja mukaan otettu erilaista bonusmateriaalia.
Olin siis ennestään lukenut Sandersonilta kolme viimeistä Ajan pyörää sekä kaksi pienoisromaania, joten tiesin, että hän osaa kirjoittaa. Brandon ei suosittele, että hänen tuotantoonsa tutustuminen aloitetaan Elantriksella, koska on omasta mielestään kehittynyt kirjoittajana paljon esikoisteoksensa jälkeen. Mutta kaikesta huolimatta yllätyin, miten kovasti ongelmia Elantriksessa oli. Mietin kolmen tähden antamista tietokannassa, mutta päädyin lopulta kolmeen ja puoleen. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen Sandersonini, olisin saattanut ajatella kirjan jälkeen, että "Ei jatkoon!".
Elantris oli viihdyttävää luettavaa, ja se oli kohtalaisen omaperäinen. Uskonnoilla oli isompi rooli tarinassa kuin yleensä eeppisessä fantasiassa. Kirja sijoittui kokonaan yhteen kaksoiskaupunkiin. Maailma ei ollut erityisen kiinnostava, muttei huonokaan. Elantriksessa oli kolme näkökulmahenkilöä, ja heidän lukunsa tulivat aina peräkkäin samassa järjestyksessä. Raoden ja Hrathen olivat ihan toimivia hahmoja, mutta naispäähenkilö Sarene todellakaan ei. Hän tuntui välillä karikatyyriltä.
Juoni oli OK, mitä nyt minua ihmetytti kummallinen käänne, jossa [Spoileri - klikkaa] Vaikka lopetus oli onnistunut, pidin silti enemmän kirjan alku- kuin loppupuolesta. Parhaat osiot olivat ne, joissa kuvattiin Raodenin pyrkimyksiä palauttaa järjestys Elantriksen kaupunkiin. Sandersonin proosa oli yllättävän heikkoa verrattuna lukemiini miehen myöhempiin töihin. Ennen Elantriksen aloittamista luin Paula Volskyn Illusionia, ja tyylin muuttuminen oli raju Sandersoniin siirtyessäni. Volsky oli kerronnassa ja hahmonkuvauksessa aivan eri tasolla kuin Brandon Elantriksessa.
Jotkut fantasiakirjailijat onnistuvat jo esikoiromaanillaan loistavasti, tällaisia nimiä viimeisen 20 vuoden ajalta ovat mm. Steven Erikson, R. Scott Bakker, Scott Lynch ja Patrick Rothfuss. Sanderson ei todellakaan kuulu joukkoon. Luin kesällä Trudi Canavanin esikoisen The Magicians' Guild, joka oli myös Elantrista parempi, vaikkei mikään mestariteos. Sillekin annoin kolme ja puoli tähteä.
Kymmenvuotislaitokseen Sanderson oli lisännyt loppuun lyhyen, alle kolmen sivun mittaisen uuden luvun. Tämä oli minusta koko Elantriksen kiinnostavin luku, sekä parhaiten kirjoitettu. Se kertoi salaperäisestä Hoid-nimisestä hahmosta. Korjatussa painoksessa oli myös uusi Ars Arcanum -liite. Sekin oli erittäin kiehtova, tekstissä vertailtiin Elantriksen maailman taikajärjestelmää muiden ihmisten asuttamien planeettojen vastaaviin. Mukana oli outoja termejä, esimerkiksi "full Shard of Adonalsium".
Juuri Hoid-luku ja Ars Arcanum saivat minut antamaan kirjalle tietokannassa kolme ja puoli tähteä kolmen sijasta. Ne loivat onnistuneesti kuvan siitä, että Elantriksen tarina on vain pieni osa jotain suurempaa kosmista kertomusta. En kummastakaan kauheasti ymmärtänyt, mutta se ei haitannut. Alkuperäisestä Elantriksesta molemmat siis puuttuivat.
Elantris on yksittäinen romaani, mutta Sanderson suunnittelee tarinan laajentamista trilogiaksi. Seuraavaksi luen Brandonilta Usvasyntyinen-trilogian, sen jäkeen Warbreakerin ja The Way of Kingsin. Ajattelin noudattaa tästä lähtien julkaisujärjestystä, jos Cosmeren multiversumi avautuisi näin parhaiten. Pienoisromaani The Emperor's Soul muuten sijoittuu samalle planeetalle kuin Elantris, mutta eri puolelle maailmaa, toisenlaiseen kulttuuriin.
Olin siis ennestään lukenut Sandersonilta kolme viimeistä Ajan pyörää sekä kaksi pienoisromaania, joten tiesin, että hän osaa kirjoittaa. Brandon ei suosittele, että hänen tuotantoonsa tutustuminen aloitetaan Elantriksella, koska on omasta mielestään kehittynyt kirjoittajana paljon esikoisteoksensa jälkeen. Mutta kaikesta huolimatta yllätyin, miten kovasti ongelmia Elantriksessa oli. Mietin kolmen tähden antamista tietokannassa, mutta päädyin lopulta kolmeen ja puoleen. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen Sandersonini, olisin saattanut ajatella kirjan jälkeen, että "Ei jatkoon!".
Elantris oli viihdyttävää luettavaa, ja se oli kohtalaisen omaperäinen. Uskonnoilla oli isompi rooli tarinassa kuin yleensä eeppisessä fantasiassa. Kirja sijoittui kokonaan yhteen kaksoiskaupunkiin. Maailma ei ollut erityisen kiinnostava, muttei huonokaan. Elantriksessa oli kolme näkökulmahenkilöä, ja heidän lukunsa tulivat aina peräkkäin samassa järjestyksessä. Raoden ja Hrathen olivat ihan toimivia hahmoja, mutta naispäähenkilö Sarene todellakaan ei. Hän tuntui välillä karikatyyriltä.
Juoni oli OK, mitä nyt minua ihmetytti kummallinen käänne, jossa [Spoileri - klikkaa] Vaikka lopetus oli onnistunut, pidin silti enemmän kirjan alku- kuin loppupuolesta. Parhaat osiot olivat ne, joissa kuvattiin Raodenin pyrkimyksiä palauttaa järjestys Elantriksen kaupunkiin. Sandersonin proosa oli yllättävän heikkoa verrattuna lukemiini miehen myöhempiin töihin. Ennen Elantriksen aloittamista luin Paula Volskyn Illusionia, ja tyylin muuttuminen oli raju Sandersoniin siirtyessäni. Volsky oli kerronnassa ja hahmonkuvauksessa aivan eri tasolla kuin Brandon Elantriksessa.
Jotkut fantasiakirjailijat onnistuvat jo esikoiromaanillaan loistavasti, tällaisia nimiä viimeisen 20 vuoden ajalta ovat mm. Steven Erikson, R. Scott Bakker, Scott Lynch ja Patrick Rothfuss. Sanderson ei todellakaan kuulu joukkoon. Luin kesällä Trudi Canavanin esikoisen The Magicians' Guild, joka oli myös Elantrista parempi, vaikkei mikään mestariteos. Sillekin annoin kolme ja puoli tähteä.
Kymmenvuotislaitokseen Sanderson oli lisännyt loppuun lyhyen, alle kolmen sivun mittaisen uuden luvun. Tämä oli minusta koko Elantriksen kiinnostavin luku, sekä parhaiten kirjoitettu. Se kertoi salaperäisestä Hoid-nimisestä hahmosta. Korjatussa painoksessa oli myös uusi Ars Arcanum -liite. Sekin oli erittäin kiehtova, tekstissä vertailtiin Elantriksen maailman taikajärjestelmää muiden ihmisten asuttamien planeettojen vastaaviin. Mukana oli outoja termejä, esimerkiksi "full Shard of Adonalsium".
Juuri Hoid-luku ja Ars Arcanum saivat minut antamaan kirjalle tietokannassa kolme ja puoli tähteä kolmen sijasta. Ne loivat onnistuneesti kuvan siitä, että Elantriksen tarina on vain pieni osa jotain suurempaa kosmista kertomusta. En kummastakaan kauheasti ymmärtänyt, mutta se ei haitannut. Alkuperäisestä Elantriksesta molemmat siis puuttuivat.
Elantris on yksittäinen romaani, mutta Sanderson suunnittelee tarinan laajentamista trilogiaksi. Seuraavaksi luen Brandonilta Usvasyntyinen-trilogian, sen jäkeen Warbreakerin ja The Way of Kingsin. Ajattelin noudattaa tästä lähtien julkaisujärjestystä, jos Cosmeren multiversumi avautuisi näin parhaiten. Pienoisromaani The Emperor's Soul muuten sijoittuu samalle planeetalle kuin Elantris, mutta eri puolelle maailmaa, toisenlaiseen kulttuuriin.