Sidottu.

Khalkoksen saarella puhaltavat uudet tuulet. Amaya on vakiinnuttanut asemansa Korkeana puolisona, ja hän on saanut aikaan paljon hyvää: julmat rangaistusleirit on lakkautettu, naisia on alettu kouluttaa, jopa kuparin hintaa on saatu nostettua.

Kansa rakastaa hyväntahtoista hallitsijaansa, mutta kaikki eivät kuitenkaan ole muutoksista innoissaan. Lilyana, naisista ensimmäinen, halveksuu miniäänsä avoimesti. Toinen poika Radko taas ei voi sietää sitä, miten hänen isänmaataan sarmatialaistetaan.

Kun Lilyana ja Radko saavat selville Amayan salaisuuden, he alkavat punoa juonia. Naikkonen on saatava pois valtaistuimelta – keinolla millä hyvänsä.

Korkea puoliso jatkaa Tähystäjäneidossa tutuksi tulleen Amayan tarinaa. Yläkoululaisille sopiva sarja on täynnä vauhtia, dramatiikkaa ja suuria tunteita, mutta tarinasta voi löytää myös selkeitä yhtymäkohtia Euroopan historiaan.

Sarjan ensimmäinen osa keräsi kasapäin kiittäviä arvioita:

“Romaani on napakka yhdistelmä yhteiskunnallista sanomaa, kiehtovaa tarinankerrontaa ja herkkää romantiikkaa.” - Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat Tähystäjäneidosta

Julkaistu
31.8.2012 (Karisto)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Kuparisaari

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

103
94
89
711
68
51
43
30
20
10
Risingshadow

Mitä sinä ajattelit kirjasta?

Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.

Risingshadow

Lukijoiden arviot

3 arviota

Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta

9/10

Tässä kirjassa Amaya ei enää ole "teini" vaan vahva rohkea Khalkosta hallitseva nainen, muutos tapahtui mukavan hiljaa ei liian nopeasti, kirjassa näkyy selkeästi valtataistelua ja draamaa mikä pitää mielenkiintoa yllä, sivua kääntäessä ei koskaan tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuu.

6/10

Kirja on melko pitkälle samantyylinen kuin sarjan aloittanut Tähystäjäneito. Kielellisesti kirja jatkaa samalla tyylillä, se on helposti ja nopeasti luettava. Tarina on yhä enemmän suunnattu tyttösille ja nuorille naisille. Juonelta olisin odottanut enemmän. Päähenkilö tuntuu aikuistumisestaan huolimatta jääneen vähän naiiville tasolle.

Tarina ei ole kovinkaan mukaansatempaava ja edellisessä osassa tutuiksi tulleet henkilöt pysyvät edelleen melko etäisinä, eikä hahmojen mahdolliset kohtalot oikein jaksa kiinnostaa. Toisaalta kirjan vahvuus on se, että siinä ei sorruta yliselittelevään kuvaukseen.

Meni hyvin iltapäivälukemisena paremman tekemisen puutteessa. En voi olla taas kerran huomauttamatta siitä seikasta, että pakkoäitiys on väkisin ängetty tarinaan, josta sen olisi hyvin voinut jättää pois.

10/10

Tämä kirja oli tolkuttoman ihana. Ajattelin, että tämä varmaan on huonompi kuin ensimmäinen kirja, mutta eipäs ollutkaan! Kirjahan vain parani paranemistaan. Ei tästä oikein voi muuta sanoa, muuta kuin että kannattaa lukea!!

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja