Varjoliitto

Varasin tämän kirjastosta vähän sillä lailla hetken mielijohteesta aikaa sitten. Halusin vähän suomalaista luettavaa ja tietenkin romantiikan mainitseminen herätti mielenkiintoni vaikka mietinkin, että onko tämä sitten enemmän nuorille suunnattu ja vähemmän minunlaiseni mieleen, joka on jo saastuttanut mieltään kaikenlaisilla asiattomuuksilla. Noh, kirjahan itsessään ei ole kovin pitkä ja pohdin, että kyllähän tämän nyt lukee. Jo ensimmäisiltä sivuilta asti tuntui kuin minua olisi viety pitkin maita ja mantuja tukka hulmuten, tarina piti otteessaan ja tykitti tapahtumaa nopeasti heti ensi sivuilta saakka ja piti lukijan kyydissään merkillisen tehokkaasti. Alkuun minua vähän hirvitti kaikki erilaiset nimet ja termit ja pohdin miten voisin ne kaikki muistaa, mutta kun antoi vaan tekstin viedä niin se oli siinä. Selja oli merkillisen kylmäpäinen vaikka hänet oli juuri sutjakkaasti naitettu vanhemmalle miehelle ja hänen merkillisen ärsyttävälle (mutta komealle) pojalleen ja hän osasi hienosti luovia tarinan edetessä taktikoiden seuraavia siirtojaan. Muutaman kerran lukiessani pohdin, että mihinkähän aikaan nyt hypättiin kun tarina pompsahteli menneen ja nykyisyyden välillä, mutta onnistuin pysymään satulassa viime metreille saakka. Lopussa sitten vähän kiihdytettiin vauhtia (mikäli se enää on edes mahdollista) ja jätettiin lukija silmät pyöreinä kauhistelemaan, että mitenkä tässä nyt näin kävi. Tarina oli helppolukuinen ja soljuva. Mitään super romantiikan tykitystä tässä ei ole, mutta vähän kyllä kutkuteltiin niitäkin hermoja vaikka aluksi ajattelin, että tässä kirjassa tuskin kummaa löytyy. Mielenkiintoinen, vähän erilainen, aion kyllä lukea jatko-osankin!

 Mielestäni myös kustantajan olisi pitänyt kysyä, kelle tätä kirjaa tehdään. Siri Kolu on ymmärtääkseni ennen kaikkea lyyrinen arkikummaan keskittyvä lasten- ja nuortenkirjailija - ei eeppisen fantasian eikä aikuisten romantiikan taitaja. Kenties tämä Tammen oma romantasia-avaus paniikilla Otavan jäljessä kertoo suomalaisen fantasiagenren kurjasta tilasta: koska kustantajilla ei ole koskaan ollut kunnon mielenkiintoa julkaista kotimaista aikuisten viihdefantasiaa, ei omasta tallista löydy siihen pystyviä kirjailijoita nytkään, kun rahallinen motivaatio on löytynyt.

 En tiedä, kenelle Varjoliittoa voi suositella, koska se ei ole oikein mitään genreä eikä ikäryhmää palveleva. Nuorten viihdeseikkailuksi sen pakkoavioliittojuoni ja edes takaisin ajassa seilaava, summittainen ja abstrakti kerronta ovat työläitä lukea. Aikuisten fantasiaksi sen Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaa kahluusyvästi apinoiva ja hahmojen toisilleen kornilla tavalla loruilema maailma on liian sekava, jotta siihen voisi uppoutua. Romanttisena ja kutkuttavana viihteenä se harhailee ja kompastuu omaan kielelliseen hehkutukseensa - lukija ei oikeasti tiedä, kuka jatkuvalla syötöllä ripotelluista uusista miehistä on se oikea, ja olemattomilta, hahmojen itsensä kyseenalaistamilta perusteluiltaan koko skenaario on lähinnä kauhua. Nälkäpelistä on jopa revitty kirjan rasistinen markkinointitaktiikka - takakannen valloittavan kauniissa sisäkuvituksessa on päähenkilön roolissa ruskeaihoinen ja paksutukkainen neiti, etukannessa hunajablondi ja maidonvalkea. 

Jos esität hahmon suusta kysymyksen siitä, miksi rikkaiden teollisuuspatruunojen täytyy noudattaa itse 20 vuotta sitten säätämiään lakeja, etkä aio koskaan vastata siihen lukijan eduksi, älä esitä sitä kysymystä. Enkä halua enää kertaakaan kuulla poliisiksi haikailleen päähenkilötytsyn perheen valmistavan vahaa, lakkaa ja vernissaa. Se tuli niin monta kertaa, että mitään muuta en maailmasta tiedäkään.

 Toistan saman ajatuksen, jonka sanoin kuvitteellisille kustantajille Moornan kohdalla: Tehkää parempaa. Panostakaa fantasiaan. Välittäkää kirjoistanne, vaikka ne olisivat kaupallisia. Olen varma siitä, että tämä olisi voinut olla parempi, jos kukaan mukana olleista olisi ollut kiinnostunut projektista.

Anyway, vapauttakaa Atticus Drakma, mulle tuli oikeesti tosi paha mieli sen miesparan puolesta, se ei ansaitse joutua elämään tälläsessä kirjassa, se vaan tarvii jonkun tylsän virastotyön johon uppoutua ja mukavan ystävän jonka kanssa jorista niistä paperihommista ja juoda teetä yhdessä ja rupatella.