Virus
Suomentanut Mirka Maukonen. Sähkökirja.
Tukholmaan iskee paahtavana kesäpäivänä salaperäinen ja aggressiivinen virus. Muutaman päivän kuluessa kaupunki, maa ja kenties koko maailma on autioitunut. Muutamat kuitenkin selviävät tartunnasta hengissä. Amanda, itsenäinen ja kovaluontoinen nainen, joka ei ole koskaan varsinaisesti kasvanut aikuiseksi. Iris, joka on murtuneesta käsivarresta huolimatta valmis tekemään mitä hyvänsä suojellakseen tytärtään Sigridiä taudin aiheuttaman kaaoksen seurauksilta. Dano, 12-vuotias poika, joka on paennut Syyrian sodan kauheuksia, mutta kun virus saapuu Tukholman taajamaan Flemingsbergiin, poika joutuukin seuraamaan sivusta, kun virus nujertaa hänen perheensä. Nelikko pakenee kaupungista, mutta huomaa pian, että kuolevassa sivilisaatiossa on enemmän uhkia kuin he aavistavatkaan. Yhteiskunta saattaa olla tuhoutunut, mutta tilalle on tultava jotain uutta. Onko nelikolla paikkaa siinä? Virus on tiivistahtinen ja hengästyttävä tarina neljän ihmisen eloonjäämiskamppailusta maailmassa, joka ei enää huoli heitä osakseen.
Käyttäjät lukeneet myös
Daniel Åberg
Daniel Åberg, syntynyt vuonna 1975 Sandvikenissä, on ruotsalainen kirjailija ja toimittaja. Hänet tunnetaan parhaiten äänikirjasarjastaan Virus ja romaanistaan Dannyboy & kärleken.
Kirja-arviot ja kommentit
Virus on lukuaikapalvelussa kuunneltavissa ja luettavissa oleva seitsemänosainen ruotsalainen dystopiasarja. Tarinassa Tukholman seutuvilla leviää tuntematon virus, joka tarttuu ja tappaa tehokkaasti ja nopeasti. Kuvaus alkuvaiheesta on jokseenkin epämiellyttävää. Muutamat ihmiset ovat virukselle immuuneja, he eivät itse sairastu, mutta tartuttavat kuitenkin. Tarina seuraa neljää heistä ja heidän selviytymiskamppailuaan tuhoutuvassa yhteiskunnassa. Kerronta on vauhdikasta ja toimintatäyteistä. Ykkösosassa tarina vasta alkaa.

