Maankutsuja

DNF eli suomeksi jätin kesken. Kirjaa on muualla hehkutettu kunnolliseksi, aikuisen syväksi, eeppisellä huolella rakennetuksi romantasiaksi. Minulle se sen sijaan tarjoili jo ensimmäisen 50 sivun sisällä kaikki mulle ikävimmät suomalaisen (ja vanhemman kansainvälisen) fantasian kliseet niiden kaikkein kliseisimmissä muodoissa lapsellisista runoista järjettömään karttaan, naisten välisestä naisvihasta ja seksityön stigmatisoinnista suomifantasiassa yllättävän usein esiintyvään kusi-uloste-sisältöön ja oudon tuomitsevaan AIDS-kriisikoodattuun kuvaukseen homomiehistä, jotta päähenkilö vaikuttaisi armeliaalta heidän huumepiippu-ripulikämpässään käydessään.

Mua harmittaa niin paljon. Mua ihan oikeesti harmittaa. Pääsin sivulle 50 ja mä vaan mietin, että onko oikeesti normaalia joutu ajattelemaan isolla hehkutuksella julkaistuista kirjoista jatkuvasti niin, että "ehkä jos mä siedän vielä sivun, tää voi joskus olla hauskaa ja hyvää luettavaa". 

Toistan paljon samaa, mitä sanoin Etelän pojan arvostelussani:

Kun teosta markkinoidaan ensimmäisenä uranuurtajana sarallaan, ja sen kirjailijaa poikkeuksellisen taitavana romanttisena spefistinä, lukijana odottaa väkisinkin jotain. Jotain uutta, jotain erilaista, jotain oikeasti romantasiaa ja perinteistä fantasiaa taidokkaasti uudistavaa. Tai edes niillä hurmaavasti leikittelevää. Ehkä se on epäreilu odotus. Tai ehkä Osuuskumman pitäisi harkita, voiko ihan jokaista julkaistua fantasiaromaania aina hehkuttaa nimenomaan sillä, että vihdoin juuri tämä teos uudistaa fantasian täysin. Sitä Morre ei ainakaan tällä kertaa tehnyt.

Proosa melko kömpelöä ollakseen kustannustoimittajan palveluita myyneen ihmisen kynästä. Prologi, joka alkaa sanoin "Vihdoin olen tarpeeksi vanha, jotta voin yrittää temppeliin oppiin ja päästä pois kotoa. Olen kokonaiset kymmenen vuotta!" jatkuu kuvauksella "Takapihalla takorautaportin takana on kasvimaa, jossa muutama papitar on nytkin kitkemässä pyllyt pystyssä."

Tämä voi olla liian iso kissa nostettavaksi pöydälle, mutta minun mielestäni romaaniteos kannattaisi yleensä aloittaa sen parhaalla ja edustavimmalla proosalla sekä kiehtovimmilla hahmo-ominaisuuksilla. Kymmenvuotiaan pyllyjutut eivät sitä ole aikuisten eeppisenä romantasiana markkinoidulle teokselle. Odotin tätä kirjaston jonossa neljättä kuukautta, ja ihan mielelläni. Uskoin hyvää. Petyin pahasti. Lähtee kirjastoon samana päivänä takaisin.

Ja vaikka kirjan ulkoasusta on ollut vastuussa jopa kolme ihmistä kirjailijan lisäksi - taittaja, kartta- ja logokuvittaja ja kansisuunnittelija - tässä on visuaalisesti saavutettu sellainen ihme kuin romantasiakirja, josta ei saa nättiä somekuvaa ottamallakaan. Ilme on kuin vuonna 2008 Gimp 2.0:lla väsättyjen virtuaalieläinhoitoloiden bannerigrafiikoissa. Livenä jotenkin vielä oudomman värinen neonvihreä kuin netissä olleissa kuvissa.

Minulla oli jostain syystä ennakkoluuloja tätä kirjaa kohtaan, mutta halusin tarttua tähän kuitenkin kun tästä oli jo moni ennättänyt hehkuttamaan. Ja siis MITÄ IHMETTÄ?! Tämä kirja imaisi minut mukaansa heti alkusivuilta saakka. En oikein tiedä miten osaisin pukea kaikki fiilikset sanoiksi, mutta tässä oli minusta todella koukuttavasti eteenpäin soljuva tarina ja tuntui, että jo ensimmäisiltä sivuilta saakka tässä vaan koko ajan tapahtui jotain todella mielenkiintoista. Pidin kirjailijan kirjoitustyylistä, nauroin ja hymyilin sille vuoronperään. Välillä taas minusta tuntui, että teki mieli heittää kirja seinään koska tähän oli luotu myös uskottavan raivostuttava hahmo, jonka kuolemaa toivoin koko kirjan ajan. Tuntui kuin tässä kirjassa olisi ikään kuin kolme eri tarinaa, jotka kaikki kertovat Trinan matkasta ja kasvusta kohti kirjan loppua. Odotin ehkä, että tässä keskitytään enemmän siihen fantasian maailmaan ja sen luomiseen kuin romantiikan elementteihin, mutta yllätyin positiivisesti miten hienosti romantiikkaa oli tässä käytetty. Kuumia kohtauksiakin tästä löytyi ja vaikkei niissä mässäilty liiaksi niin silti ne menivät jotekin käsittämättömän hyvin ihon alle. Ah, tässä vaan oli niin paljon kaikkea meneillään ja tarina vaan piti otteessaan loppuun asti. Ja musta ois saanut ihan käsittämättömän hienon reaktiovideon kirjan lopulla kun muutaman ihmisen välillä alkaa tapahtua asioita, sen enempää paljastamatta. Se oli HERKULLISTA! ENKÄ YHTÄÄN ODOTTANUT SITÄ! Siis tää oli vaan niin hyvä. Viihdyttävä, nopeatempoinen ja sopivasti romantiikkahermoja kutkutteleva. En malta odottaa jatko-osaa! Suosittelen ehdottomasti!