Valoa kohti
Alkuteos ilmestynyt 1991. Suomentanut Mika Renvall. Kannen kuva: Jeff Easley. 2. painos 2001. Nidottu.
Uumenenalan armottomien syvyyksien yläpuolella Drizzt Do'Urden kamppailee selviytyäkseen hengissä Torilin pinnan ankarissa olosuhteissa. Nuori drow vaeltaa läpi maailman, joka on kokonaan erilainen kuin hänen omansa. Samalla hänen on paettava menneisyytensä varjoja. Hän alkaa ymmärtää uutta kotimaataan ja sen asukkaita, mutta harva maanpinnan asukas haluaa ymmärtää häntä.
"Valoa kohti on TSR:n julkaisemista kirjoista paras pitkään aikaan." – Games Master International
Käyttäjät lukeneet myös
R. A. Salvatore
Robert ”Bob” Salvatore syntyi Massachusettsissa Yhdysvalloissa vuonna 1959. Salvatoren rakkaus fantasiakirjoihin alkoi hänen toisena yliopistovuonnaan, kun hän sai J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -kirjan joululahjaksi. Heti tämän jälkeen Salvatore vaihtoi pääainetta informaatiotekniikasta tiedotusoppiin ja suoritti kandidaatin arvon tiedotusopissa Fitchburgin yliopistossa vuonna 1981. Tämän jälkeen hän jatkoi vielä kandidaatin tutkintoon englannin kielessä.
Musta haltia -trilogia
Sarja kertoo Drizztin seikkailuista ennen Jäätuulen laakso -trilogiaa.
Musta haltia -trilogia sisältää 3 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Pääsarja Drizztin legenda
Kirja-arvioita
Kelpo päätösosa trilogialle. Sansan kaipaamaa läheisyyttä oli mielestäni toki Mooshien ja Drizzin välisessä ystävyydessä. Itse taas pidin vähiten lohikäärme-osuudesta. Vähän turha (kuulostaa pakolliselta TSR: lohikäärmeeltä) ja liiaksi tuli Hobitti ja Smaug mieleen. Ärsyttävästi tämäkin kirja spoilaa sivun verran heti karttojen jälkeen ennen Esinäytöstä.
Tervetuloa ihmisten maailmaan! Drizzt Do'Urden, Uumenenalasta paennut drow, alkaa etsiä kotia maanpinnalta. Kuten arvata saattaa, mustien haltioiden maine on kiirinyt Drizztin ja hänen uskollisen pantteri-ystävänsä edellä ja estää heitä sopeutumasta uuteen ympäristöönsä. Pimeään ja lämpimään tottunut haltija joutuu jälleen sopeutumaan tyystin erilaiseen tapaan elää. Samalla hän kohtaa olentoja, joista ei osannut kuvitellakaan, mm. hevosen. Trilogian päätösosa on niin tulvillaan tapahtumia ja mielenkiintoisia henkilöitä, etten meinannut perässä pysyä. Pidin erityisesti punaisesta lohikäärmeestä kertovasta luvusta. Myös kirjan loppu on mitä lupaavin. Jäin silti kaipaamaan sitä läheisyyden tuntua, joka sarjan edellisissä osissa sai henkilöiden suhteet tuntumaan niin merkityksellisiltä.