Uneksivatko androidit sähkölampaista?
Alkuteos ilmestynyt 1968.
1. laitos: Palkkionmetsästäjä – Blade Runner. Jalava, 1989. Suomentanut Kari Nenonen. Kansi: Jari Rasi. Nidottu. Jalavan SciFi-sarja, osa 16.
2. laitos: Uneksivatko androidit sähkölampaista? Täysi käsi, 2022. Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Sidottu.
Portti-palkinto 1990 (käännösteokset, lehden lukijaäänestys). Nebula-palkintoehdokas 1968.
Palkkionmetsästäjä Rick Deckard jahtaa työkseen ihmisten joukkoon soluttautuneita androideja, mekaanisia ihmiskopioita. Suurimman urakkansa edessä Rick joutuu miettimään työnsä mielekkyyttä ja ihmisyyden olemusta. Hän elää saastuneessa maailmassa, jossa enemmistö ihmisistä on kuollut tai lähtenyt pois Maapallolta. Suurin osa elollisesta elämästä on kadonnut tai korvattu keinotekoisilla tuotteilla.
Spekulatiivisen fiktion mestari Philip K. Dick (1928–82) pohti läpi koko tuotantonsa todellisuuden ja epätoden välistä rajalinjaa. Uneksivatko androidit sähkölampaista? (1968) toimi pohjana Ridley Scottin nyt 40-vuotiaalle elokuvaklassikolle Blade Runner.
J. Pekka Mäkelän uusi suomennos! Toni Jerrmanin jälkisanat!
Philip K. Dick
Philip Kindred Dick (1928–1982) syntyi Chicagossa, mutta hänen perheensä muutti pian Berkeleyhin Kaliforniaan. Nuoren Dickin heikko terveys vei hänet kirjojen ja kirjoittamisen seuraan. Dick valmistui high schoolista 1947. Hän kirjoittautui yliopistoon, mutta jätti pian opinnot kesken terveyssyistä. Taidemusiikista kiinnostunut Dick työskenteli vuoteen 1952 radio- ja levykaupan myyjänä. Dickin johtaja kaupassa toimi myöhemmin esikuvana hänen romaaniensa maanläheisille, työväenluokkaisille sankareille. Kirjojen hahmot myös keskustelevat usein esimerkiksi John Dowlandin, Richard Wagnerin ja Gustav Mahlerin sävellyksistä.
Kirja-arvioita
Romaanin suomennettu nimi on hyvin tarinaa kuvaava, suorastaan alleviivaava, mutta minusta alkuperäinen, englanninkielinen nimi on paljon herkullisempi, paljon filosofisempi ja paljon enemmän ajatuksia herättävämpi. Tarina ei ollut (yllättävästi) kovinkaan hankala juoneltaan tai kerronnaltaan, niin kuin jotkut Dickin romaanit joskus ovat. Minun oli kyllä aluksi vaikea päästä tarinan fiilikseen kiinni, koska minun oli hankala päästää irti siitä, että andoidit eivät tässä noudattaneetkaan Asimovin robotiikan lakeja. Mutta juoni oli hyvä, se herätti lukijankin ajattelemaan asioita. Tarinassahan oli paljon hauskoja pieniä yksityiskohtia, joka auttoi maailman kuvaamisessa (kuten robottieläimet vs. oikeat eläimet). Dickin luoma maailma oli kiinnostava paikka ja ainakin minä olisin kaivannut (Dickin itse kirjoittamaa) jatkoa tälle.
Päähenkilö on palkkionmetsästäjä, joka etsii ja ”poistaa” muilta planeetoilta karanneita ihmisen kaltaisia androideja. Maa on saastunut, elävät eläimet ovat harvinaisia ja haluttuja koteihin. Saaste vaikuttaa ihmisiin mm. turmellen heidän aivojaan. Lisäksi on empatiaan pohjautuva Mercerin uskonto ja mielialaan vaikuttavia vekottimia ym. Kirja on omaperäinen, kekseliäs ja hulvattoman mielikuvituksellinen. Kirjan pohjalta tehty elokuva Blade Runner noudattaa kirjan juonta vain löyhästi.