Siivekäs faarao

Alkuteos ilmestynyt 1937. 2. painos 1944. Suomentanut Jorma Partanen.

Viehättävä ja loistava kuvaus muinaisen Egyptin päiviltä.

Muinaisilla kulttuureilla on itsessään oma runoutensa.

Monet niissä esiintyvät jokapäiväisetkin asiat muuttuvat runollisiksi kauempaa katsottuina. Sisällytämme niihin paljon sellaista, jota emme huomaa omissa tavoissamme, omassa arkipäivässämme - tuntuu siltä kuin jokaisella teolla olisi joku erikoinen merkitys.

Mutta tämä kirja on merkillinen siitä, että sen tekijä on osannut perin herkästi eläytyä kaukaiseen aikakauteen, siihen sivistykseen, jonka perintöä omamme on, ihmisiin, jotka noina aikoina viettivät elämäänsä. Tietysti kirjailijan esittämät kuvat ovat keskitettyjä, monesta yksityiskohdasta tihennettyjä, mutta eivät suinkaan epätodellisia, vaan n.s. korkeampaa todellisuutta, kuten kaikki runous.

Kirjailijatar on hyvin voimakkaan sisäisen näkemyksen vallassa päässyt hyvin lähelle aikaa ja henkilöitä, niin lähelle, että asiantuntijat pitävät teosta melkein tieteellisen tarkkana. Ja tuo eläytyminen onkin kirjan merkillisimpiä viehätyksiä.

Mutta hän on myös runoilija, lyyrikko, joka osaa antaa kuvilleen herkän elämän, psykologi, joka uppoaa nuorten henkilöittensä sielunelämään ikäänkuin he olisivat hänelle hyvinkin läheisiä. Ja hän suhtautuu heihin kuitenkin hyvin hienotuntoisesti, melkein hellästi.

Lopuksi viehättää meitä tässä teoksessa vanha Egyptin maa maisemineen, oloineen, rakennuksineen. Se piirtyy mieleen kauneina kuvina, joista syntyy kokonainen, runollinen sarja. Ja kaikkea kaunistaa lopulta filosofia, hyvin inhimillinen, hyvin valoisa elämänoppi, jolta ei suinkaan puutu kohottavaa vaikutusta. Kirja on kauneimpia, mitä yleensä käsiinsä saa, sekä esitystavan että sisällön puolesta.

Eino Palola.