Alshain

On aina mukavaa lukea suomalainen romaani, joka on rehellisesti ja suoraselkäisesti science fictioniä. Ja J. Pekka Mäkelän vieraalle, merelliselle planeetalle sijoittuvasta Alshainista ei ”genrestigmaa” saa pois vaikka kuinka hinkkaisi spekulatiivisen fiktion tai maagisen realismin rievulla. Romaani on tekijän ilmoituksen mukaan osittain muokattu aikaisemmista itsenäisistä novelleista, mutta niistä on nyt koottu varsin saumattomasti kokonaisuudeksi niveltyvä tarina. Tuo tarina ei ole aivan omaperäisin mahdollinen, mutta sen kerronta etenee sujuvasti ja kehyksenä toimiva maailma on saatu riittävän uskottavaksi niin yhteiskunnallisesti kuin tieteellisestikin. Henkilöhahmojen uskottavuutta lisää anglosaksisesta kulttuurista tulevaan ”kovaan” scifiin tottunutta lukijaa kenties yllättävä kertojien jatkuva mielenkiinto sukupuoliasioihin. Toisaalta romaanin monen minäkertojan käyttöön perustuva rakenne tosin olisi ehkä kaivannut hieman selvemmin toisistaan tyylillisesti, ellei sitten asiasisällöllisesti eroavia kertojaääniä. Kaikkiaan Alshain on kuitenkin aivan ansiokas teos, Suomen ympyröissä aiheensa ja käsittelynsä puolesta harvinaislaatuinenkin. Itsekkäästi toivon, että Mäkelä jatkaisi myös tulevaisuudessa sitkeästi genren parissa, vaikka ”sinisalot” tekemällä saattaisi hyvinkin helposti päästä myös laajempien piirien suosioon.

Alshain on vakuuttava voimannäyte sujuvasta scifitarinasta, jossa vieraalle planeetalle on sijoitettu arkisia, tuttuja elementtejä ja elämänkohtaloita. Suuria, jopa mahtipontisia aiheita, kuten toisiaan sivuavia älyllisiä elämänmuotoja käsitellään vaihtuvien näkökulmien ja yksittäisten, vajavaisten tarinankertojien kautta. Ratkaisu on rohkea ja toimii varsin hyvin. Vaikka yhdenkään kertojan näkökulmaan ei toistamiseen palata, niistä muodostuu ehjä kokonaisuus, ei kuten palapelistä, vaan vaikkapa musiikkikappaleen toisiaan täydentävistä sävelteemoista. Kukin päähenkilöistä antaa oman värisävynsä alshainilaisen elämänmenon kuvaukseen. Uusi tulokas ei tahdo löytää paikkaansa yhteisössä ja tutustuu ihmisiin vasta tuodessaan uusia vaikutteita planeetan musiikkielämään. Vammautuneen miehen nuori kihlattu kaipaa epätoivoisesti elämänmuutosta. Menneisyyden varjossa elävä vanha mies tahtoisi päättää elämänsä merellä. Katkeroitunut virkailija suistuu harhojen kierteeseen. Meribiologi tulee todistaneeksi kolossaalisia tapahtumia, joissa koko Alshainin ihmisväestö on pelkkiä sivustakatsojia. Henkilöt ovat eri vaiheissa omaa elämänkaartaan ja heidän henkilökohtaisten pyrkimystensä vektorit menevät sopivasti ristiin toistensa kanssa, jotta kokonaisuudesta muodostuu tasapainoinen. Alshain itse on tieteellisen tarkasti hahmoteltu maailma, jonka erilaisuus Maahan nähden tuodaan sattuvasti esille. Vaikka ihminen voi liikkua ulkona ilman happilaitteita, hän ei lopulta ole kotonaan, vaikka ehkä niin itse luulee. Maailmalla on myös uskottava historia, jonka jälkimainingeista kärsitään edelleen. Äiti-Maan kanssa on jännitteitä, mutta 50 valovuoden välimatka toimii puskurina; pikemminkin jännitteet heijastuvat sisäpolitiikkaan ja ilmenevät muukalaisvihamielisyytenä. Näennäisestä omavaraisuudestaan ja -hyväisyydestään huolimatta Alshainin vallitseva tunnelma on lievä alakulo ja eristäytyneisyyden aiheuttama yksinäisyys. Maailma on karu, yhteiskunta kova ja teknokraattinen. Muualle on ihmisiän mittainen ja kallis matka, eivätkä syntyperäiset alshainilaiset kuulu enää Maahankaan. Kirjan lopussa viriää toivo siitä, että päähenkilöt pystyvät kuitenkin sopeutumaan osaansa ja tekemään kivierämaan ja valtamerien kattamasta maailmasta kotinsa.