"Gargantuamainen on adjektiivi, joka tarkoittaa erittäin suurta tai valtavaa. Sana juontaa juurensa ranskalaisesta kirjallisuudesta, erityisesti François Rabelaisin teoksista, joissa Gargantua on jättiläinen ja mytologinen hahmo. Gargantua symboloi suurta kokoa, voimaa ja usein myös suurta elämänhalua. Käytännössä sanaa käytetään kuvaamaan asioita, jotka ovat erityisen suuria tai ylivoimaisia, olipa kyseessä fyysinen koko, voimakkuus, tai jopa abstraktit käsitteet, kuten tunteet tai saavutukset." Näin sanoo siis sanakirja. Edelliseen määrittelyyn lisäisin vielä pohjattoman ruokahalun ja suuren kiinnostuksen herkutteluun.
Rabelais'n teos on parhaimmillaan oikein hauska, mutta mitään järkeä siinä ei oikeastaan ole. Nimihahmo ystäviensä kera ramppaa ympäri Ranskanmaata, syö niin paljon kuin ikinä vain pystyy, ryyppää siihen tynnyritolkulla viiniä päälle, ja ottaa hengiltä tai muuten vain törkeästi pahoinpitelee milloin kenetkin. Tällainen mässäilyn hekumointi saattaa toki pohjautua 1500-luvun niukkoihin oloihin. Sadot olivat välillä huonoja siinäkin osassa Eurooppaa eikä kukaan välttämättä ruvennut syömään sammankonreisiä tai etanoita siksi, että uskoi niiden oikeasti olevan hyvänmakuisia. Kun nälkä on tuttu ateriavieras, onhan se viihdyttävää edes lukea notkuvista pitopöydistä. Rabelais kirjoittaa kuten Gargantua ahmii, kaikkea sikin sokin, vain liikaa on tarpeeksi ja kohtuu on kirosana.
Tarinoinnin rakkautta on vuodatettu yltympäriinsä kaiken päälle kuin maustehuntu eikä kokille saa olla lähettämättä kiitoksia, muuten voi käydä hassusti. Jonkinlaisen oman aikansa hengen tästä kuitenkin pystyy aistimaan kaikesta liioittelusta huolimatta, yhteiskunnalliset rakenteet ja väestökerrostumat, vaikka kukaan sillä hetkellä tuskin ymmärsi elävänsä renessanssia. Kirjan tärkein anti on joka tapauksessa ja ennen kaikkea, että sen luettuaan tietää, mistä Pariisi on saanut nimensä.
