David Gemmellin "Legenda" on puhdasta sankarifantasiaa, jossa soturit ovat urheita ja taistelukuvauksiin uppoudutaan kunnolla. Tarinan juonessa on tahattomasti jotain hyvin ajankohtaista: barbaarisena hyökkäävä arokansa ja sankarilliseen puolutukseen ryhmittäytyvä heikommin varustettu valtakunta. Järin yllätyksellinen juoni ei ole, mutta Dros Delnochin kaupungin epätoivoisen puolustustaistelun kuvauksessa on silti oma koukuttava tenhonsa eikä loppupuolella kirjaa tahdo päästää käsistään. Näistä kehuista huolimatta joissain kohdin juoni on kummallisen kömpelö ja epäjohdonmukainen. Asioita myös selitetään joko liikaa tai liian vähän.
Henkilökuvaukseen on pyritty panostamaan, mutta kenties hahmoja on silti liikaa - ainakaan heistä monienkaan kohtaloista en lukijana jaksanut kiinnostua. Poikkeuksena tästä on Druss, jonka hahmo ottaa tilan tarinassa juuri niin voimallisena kuin kuvittelen Gemmellin hänet halunneen kuvata. Hieman häiritsi se, että näkökulmaluvuissa saatetaan yhtäkkiä pompata yhden tai kahden kappaleen ajaksi kokonaan toiseen näkökulmahahmoon.
Dialogia tarinassa on yllättävän paljon. Toisinaan se on hyvää, mutta valitettavan usein aika kökköä ja turhalta tuntuvaa.
Ihan mielellään "Legendan" luki, mutta fantasiakirjallisuuden parhaiden klassikoiden joukkoon se ei valitettavasti yllä.
