Tämä on tyyliltään oikeastaan hieman yliluonnollisilla sekä poliittisilla aineksilla ladattu trilleri. Ei, politiikkaa vieroksuvien tai vihaavien ei kannata missään nimessä sen takia tätä sivuuttaa - tämä ei missään tapauksessa ole mikään kannanotto suuntaan tai toiseen. Mitään "sanomaa" ei ole, politiikka näkyy vain osittain puolueettomana tapahtumakenttänä, mutta pääpaino on ehdottomasti romaanin päähenkilössä, Johnnyssa, hänessä henkilönä. Mies, joka pienenä poikana luistellessaan kaatuu ja lyö kovasti päänsä - ja joka 17 vuotta myöhemmin joutuu auto-onnettomuuteen, jonka seurauksena vaipuu koomaan neljäksi ja puoleksi vuodeksi. Koomasta herättyään hän huomaa itsellään olevan parapsykologisen kyvyn - eräänlaisen selvännäköisyyden taidon, joka ilmenee tosin vain kosketuksesta, joko ihmisistä itsestään tai heidän omistamistaan tavaroista. Romaanissa on myös tiettyä koskettavuutta, varsinkin niissä kohdissa joissa käsitellään menetettyä rakkautta, menetettyjä mahdollisuuksia.. Kirjan pääpaino tuntuu kuitenkin keskittyvän Johnnyn parapsykologiseen kykyyn ja siihen onko se lahja vai kirous ja tästä dilemmasta aiheutuviin seurauksiin.. Kyllä pidän tätä onnistuneena kirjana. En nostaisi minnekään Kingin laadukkaimpien teosten sarjaan, mutta oikein hyvä tarina tämä kaikkiaan on.
Kosketus
- Julkaistu
- 1989 (Tammi)
- Alkuperäinen nimi
- The Dead Zone
- Englanniksi
- The Dead Zone (1979) →
- Suomentanut
- Heikki Karjalainen
Näe yhdellä silmäyksellä, mitä Risingshadow-lukijat ajattelevat tästä kirjasta.
Mitä sinä ajattelit kirjasta?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Lukijoiden arviot
5 arviotaMitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Hahmot olivat todella hyviä ja moniulotteisia. Välillä kirjan luku tosin tuntui hieman vaivalloiselle. Lopetus olisi tosin saanut olla hiotumpi - tuntui ehkä jopa hieman sille, että kirjailijalla oli tullut kiire sitä kirjoittaessaan(?). Pienistä "virheistä" huolimatta kuitenkin toimiva kokonaisuus, jota oli ilo lukea.
Stephen King on tosi hyvä kirjoittaja ja tämä kirja on lempareitani. Ystävieni mielestä tämä kirja ei ole niin hyvä niin kuin muut Stehphen kirjat. Minusta tämä kirja on justiinsa paras! Hahmot ovat ihania. Tämän kirjan voisin lukea uudelleen ja uudelleen enkä kyllästyisi koskaan.
Kirja oli mielenkiintoinen, mutta hieman raskassoutuinen. Toimintaa ei ollut nimeksikään, mutta tarina oli niin hyvä, etten sitä juuri jäänyt kaipaamaankaan. Henkilöihin, heidän ongelmiinsa, iloihinsa, suruihinsa ja kohtaloihinsa oli helppo uppoutua. Kirja ei ollut paras Kingiltä lukemani, mutta hyvä se oli yhtä kaikki. Mieluisa lukuelämys, jonka loppu kruunasi kaiken. Täytyy sanoa, ettei loppu varmasti kaikkia lukijoita miellytä, mutta omasta mielestäni se oli erittäin sovelias.
