Kirjeitä Joulupukilta
Alkuteos ilmestynyt 1976. Suomentanut Kersti Juva, runot suomentanut Alice Martin. 2. painos 2005. Laajennettu laitos 2021. Sidottu, kansipaperi.
Kokoelma hurmaavia ja humoristisia kirjeitä, joita J. R. R. Tolkien kirjoitti ja kuvitti lapsilleen Joulupukkina.
Tolkien laati ensimmäiset kirjeensä 1920, kun perheen esikoinen John oli kolmevuotias. Pukin kirjeet saapuivat jouluisin yli 20 vuoden ajan myös Michaelin, Christopherin ja Priscillan lapsuuteen. Ne löytyivät aamuisin talosta lumisina ja Pohjoisnapa-leimoin varustettuina.
Kirjeissä Joulupukki kertoo elämästään Pohjoisnavalla ja yrityksistään pysyä joulun aikataulussa apulaisensa Karhun kanssa. Vuosien myötä Joulupukin talous laajenee. Kirjeissä esiintyy muun muassa lumitonttuja, luolakarhuja ja punamenninkäisiä sekä Karhun veljenpojat Paksu ja Valkotukka. Välillä Pukki yrittää tonttujen avulla puolustaa taloaan hiisien hyökkäyksiltä. Kirjoittajana on useimmiten Joulupukki itse, mutta mukana on myös viestejä hänen sihteeriltään tonttu Ilberethiltä ja reunahuomautuksia lyhytsanaiselta Karhulta.
Kirjeitä Joulupukilta on ainutlaatuinen yksityinen perheaarre ja mielikuvitusleikki, johon kirjan kautta pääsevät osallistumaan muutkin.
Kirjailijaprofessorin miniän Baillie Tolkienin toimittama kirjekokoelma ilmestyi alun perin postuumisti Englannissa 1976. Nyt teos julkaistaan ensimmäistä kertaa suomeksi, ulkoasultaan uudistettuna laitoksena, joka on huomattavasti aiempaa laajempi sisältäen runsaasti ennen näkemättömiä kirjeitä ja kuvia.
J. R. R. Tolkien
John Ronald Reuel Tolkien [-ki:n] (1892–1973) tunnetaan nykyaikaisen fantasiakirjallisuuden isänä. Etelä-Afrikassa brittiläiseen perheeseen syntynyt Tolkien muutti jo kolmevuotiaana Englantiin ja varttui Birminghamin lähistöllä Sareholen myllyn tienoilla. Tämä rauhaisa lapsuudenmaisema näkyy hänen kirjojensa hobittien vehreissä asuinsijoissa. Elämäntyönsä Tolkien teki Oxfordissa anglosaksin sekä englannin kielen ja kirjallisuuden professorina 1925–59. Jo nuorena miehenä hän kuitenkin kiinnostui muinaisista taruista, muun muassa Kalevalasta, ja omien haltiakielten luomisesta. Tolkien halusi ryhtyä kirjoittamaan tarustoa, ja tästä ajatuksesta kehittyi vähitellen suuri tarukokoelma, Silmarillion, jota Tolkien hioi koko aikuisikänsä ajan.
Tolkien kertoi myös paljon satuja neljälle lapselleen ja näistä syntyi hänen esikoisromaaninsa Hobitti (1937), etsintäretki, jossa pienikokoinen hobitti Bilbo Reppuli, 13 kääpiötä ja velho Gandalf lähtevät vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin anastamaa kulta-aarretta. Tolkien kirjoitti kymmenen vuoden ajan seuraavaa romaaniaan, yli tuhatsivuista järkälettä Taru sormusten herrasta (1954–55). Romaani kertoo hyvän ja pahan taistelusta ja siitä kuinka kaikista pienimmätkin voivat kyetä suuriin urotöihin. Tolkien yhdisti eeppiseen seikkailutarinaan aineksia Silmarillion-taruistaan. Tuloksena oli ainutlaatuinen teos, joka on säilyttänyt suosionsa lukijapolvelta toiselle ja poikinut kokonaisen kirjallisuuden lajityypin. Sormusten herraa on myyty arviolta 150 miljoonaa kappaletta ja Hobittia 100 miljoonaa.
Kirja-arvioita
Kirjeitä Joulupukilta on teos ainakin lapsenmielisille, ehkä jopa lapsille. Aikuisia Tolkien-faneja silmällä pitäen tehty laitos, joka toki sisältää satu-Tolkienille tyypillisiä seikkailuja jouluteemaisessa ympäristössä. Kauniit kuvitukset ja alkuperäisdokumentit on hyödynnetty hyvin kuvituksena ja käännös on loistava.
Yksi tähti hyvällä maulla tehdystä laitoksesta, toinen kuvitusten laajasta sisällyttämisestä ja kolmas sujuvasta, nopsasta lukukokemuksesta.