Kuolleitten katujen paikka
Alkuteos ilmestynyt 1983. Suomentanut Elina Koskelin. Sidottu, kansipaperi.
Arvostetun myöhäiskauden trilogiansa toisessa osassa Burroughs valloittaa Villin lännen.
Kuolleitten katujen paikka kertoo parikymppisestä Kim Carsonsista, joka vanhempiensa kuoltua muuttaa kaupungista takaisin suvun maatilalle pikkukylän laitamille, ja opettelee pyssysankariksi. Hän kehittää ampumisesta taidemuodon. Kuolleitten katujen paikka kertoo myös Johnsoneista, joiden mottoja ovat ”pidä huoli omista asioistasi” ja ”auta, kun apua tarvitaan”. Kim matkaa toinen toistaan kummalisempien tapahtumien kautta kohti väistämätöntä viimeistä aseellista välienselvittelyä Kuolleitten katujen paikassa...
Vaikka trilogian kirjat toimivat myös itsenäisinä romaaneina, tarinassa vilahtelee Punaisen yön kaupungeista tuttuja hahmoja, eikä tässäkään kirjassa voi aina tietää, ovatko asiat niin kuin näyttäisivät olevan. Kuka esimerkiksi on lopulta Kim Carsons? Tai ketkä kaikki? Tämä teos sai J. G. Ballardin julistamaan Burroughsin neroksi ja James Joycen seuraajaksi.
William S. Burroughs
William Seward Burroughs (1914–1997) oli yhdysvaltalainen kirjailija. Hän oli Jack Kerouacin ja Allen Ginsbergin ohella beat-sukupolven keskeisiä hahmoja.
Burroughs valmistui Harvardin yliopistosta 1936 pääaineenaan englanninkielinen kirjallisuus. Burroughs matkusteli Euroopassa, muutti Chicagoon ja työskenteli muun muassa tuholaismyrkyttäjänä, tehdastyöläisenä ja mainostoimittajana. Burroughs tuli riippuvaiseksi huumeista vuonna 1944. Tämä kokemus oli keskeinen sekä hänen myöhempää kirjallista työskentelyään että julkista henkilökuvaansa ajatellen. Burroughsin henkilökuvaan vaikuttivat myös yage-huumeen etsintämatkat Etelä-Amerikassa ja Marokon Tangerissa vietetyt huumeiset vuodet.
Kirja-arvioita
Vaikka Sammakon käännökset tästä trilogiasta eivät aivan huikean tasokaita olekaan (monien teosten merkityssisällön hahmottamista vaikeuttavien sanavalintojen johdosta, joista valitettavasti paistaa läpi se tietty tuotannollsisuus, joka kustannusteollisuutta tällä hetkellä riivaa). Esimerkkinä virheestä käännöksessä mainittakoon vaikka Lännen Maat teoksessa lähellä loppua oleva runollinen tekstinpätkä Working for the Hole, jossa alkukielisessä versiossa käytettetty sana singularity on käännetty sanakirjamerkitystä ajatellen oikein `erikoisuudeksi´, mutta tämä on varsin suppea ja Burroughsin itsensä suosimaa eksaktiutta vastoin toimiva sanavalinta johtaa lukijan harhaan, sillä Burroughs ei tosiankaan yritä kiinnittää huomiota, ainakaan ensisijaisesti, omaan anomalisuutensa, vaan nimenomaan singulariteettissä vallitsevaan homogeniaan, eli kaiken samankaltaisuuteen/samanaikaisuuteen, sillä erikoisuus-sanana ei todellakaan ole niin eksakti, ainakaan tässä yhteydessä, että se toimisi. Mutta kaiken kaikkiaa, ei muutama pikku fiba onnistu tekemän suurtakaan lommoa tähän mestariteokseen, jonka tulkitsin kertovan sydämettömistä fantasioista, johon tämä Carlos Castanedalta lainattu ajatusrakennelma viittaa; Castanedan Don Juan- shamaani kertoo elämän olevan sellaisten teiden etsintää, joilla on sydän, kun taas Burroughsin fantasia käsittelee kostonhalusta nousevia sydämettömien mielihalujen synnyttämiä visioita postmodernin myyttisataiirin keinoin. Teoksen antikristillset meriitit ovat myös varsin huomattavat. Mellevää: "Kim remembers his first adolescent experiment with biologic warfare. Smallpox was the instrument, the town of Jehovah across the river, his target. Their horrid churchabsolutely spoiled his sunsets, with its gilded spire stickingup like an unwanted erection, and Kim vowed he would see it leveled." p.88 (http://www.scribd.com/doc/93478655/William-S-Burroughs-The-Place-of-Dead-Roads)