Ihmisen paluu
Ei alkuteosta. Toimittanut Markku Sadelehto. Suomentanut Matti Rosvall. Kansi: Hannu Lipponen. Taitto: Raimo Nikkonen. Nidottu.
Sisällys:
- Galaksin aivot (Brain of the Galaxy, 1951)
- Kuunkoi (The Moon Moth, 1961)
- Kaita maa (The Narrow Land, 1967)
- Ihmisen paluu (The Men Return, 1957)
- Viimeinen linna (The Last Castle, 1966) – Hugo-palkinto 1967, Nebula-palkinto 1966.
Jack Vance, Grand Master
Amerikan tieteiskirjailijat myönsivät Jack Vancelle Grand Master -palkinnon vuonna 1996. Vance on jo kauan ollut suosituin tieteiskirjailija Hollannissa, ja ranskalaisten palvova suhtautuminen kävi ilmi viime syksynä, kun hän vieraili Poitiersin Utopia 98 -festivaaleilla. Nyt julkaistaan hänen tunnetuin pienoisromaaninsa Viimeinen linna ja neljä novellia, jotka kaikki edustavat hyvin kirjoitettua science fictionia parhaimmillaan.
Käyttäjät lukeneet myös
Jack Vance
John Holbrook Vance (1916–2013) käytti kirjailijanimeä Jack Vance. Kuusi vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Vance kirjoitti noin 60 kirjaa. Vance sai elämäntyöstään World Fantasy -palkinnon sekä Yhdysvaltain tieteis- ja fantasiakirjailijoiden yhdistyksen myöntämän suurmestarin arvonimen. Vancen on luettu yhdeksi merkittävimmistä tieteiskirjailijoista alan historiassa. Hän on yksi harvoista kirjailijoista, jota arvostetaan sekä fantasian että science fictionin mestarina.
Kirja-arviot ja kommentit
Novellit ”Galaksin aivot” (1951) ja ”Kuunkoi” (1961) ovat mielestäni parasta mahdollista scifiä, tästä syystä koko kirjalle täysi kymppi. Pidin myös novelleista ”Kaita maa” (1967) ja ”Ihmisen paluu” (1957). Tämän kokoelman viimeinen, pisin ja palkituin tarina ”Viimeinen linna” (1966) meni minulta jotenkin ohi. Sitä ei ehkä ole pystytty kääntämään suomeksi riittävän hyvin.
Vancella on taito hyppysissään, se pitää heti sanoa. Novellit vievät lukijan mukanaan eikä niihin kyllästy, koska Vance taitavasti koukuttaa lukijansa salaisuuksilla ja selittämättömillä asioilla, joista osa ei selviä lainkaan. Hänellä ilmenee myös ilmiöimäisen runsas mielikuvitus ja silti omalla logiikallaan täysin järkevät maailmat. 'Ihmisen paluu' kokoelma oli epätasainen valikoima Vancen novelleja, osasta pidin, osan vain luin ja totesin että, jaa, vai sellainen. Nyt tarkempaan arvosteluun. Aloitusnovelli 'Galaksin aivot' tuntui aluksi aivan oudolta ja mystiseltä lyhyine tarinanpätkineen, jotka poukkoilevat pitkin Vancen luoman universumin historiaa ja planeettoja. Lopussa kaikki selviää onneksi ja novelli paljastuu herkullisen pirulliseksi huumoriksi, minkä loppuratkaisu varmasti naurattaa lukijaa. Kerron vain sen verran, että kyseessä on koe uuden Galaksin Päämiehen valitsemiseksi. 'Kuunkoi' oli minusta kokoelman paras novelli, sillä sen maailma on outo, lumoava ja värikkyydessään ihastuttava. Ser Thissell lähetetään konsuliksi sulkeutuneeseen Sireneen, missä kaikki ihmiset kulkevat naamioituina koko ikänsä ja viestivät laulamalla ja säestämällä mukanaan olevilla soittimilla. Naamiotkin viestivät asioita muille ihmisille ja oman mutkansa tuo se, etteivät sireneläiset käytä rahaa vaan kunniaa kaupankäynnissään. Pahamaineinen salamurhaaja Haxo Angmark pakenee virkavaltaa Sireneen ja konsuli Thisselin tehtävä on napata tämä elävä tai kuolleena. Alkaa metsästys tässä naamioiden maailmassa. Minä nautin suuresti 'Kuunkoissa' Sirenen erikoislaatuisesta maailmasta ja naamioiden kuvauksista. Toivoisin että Vance kirjoittaisi lisää Sirene-tarinoita ja että niitä suomennettaisiin. Tosin ajatus musisoimalla keskustelusta kauhistuttaa minua, joka opin säällisesti soittamaan nokkahuilua ala-asteella. 'Kaita maa' oli rauhallinen novelli oudosta liskoihmisten kansasta, joka jakaantuu harjojen mukaan Yksiin, Kaksiin ja Kolmiin. Erikoinen liskoihminen Ern tutkii elinpiiriään ja päätyy lopulta villien yksien ja teokraattisten kaksien kautta Viimeisen Kolmen luokse. 'Kaita maa' oli mukavaa luettavaa, muttei loppujen lopuksi kovinkaan ihmeellinen. Kokoelman niminovelli 'Ihmisen paluu' oli kaikkein lyhin ja minusta tylsin ja epäkiinnostavin. Tarinassa maa on ajautunut epäkausaalisuuden pilveen ja normaalit luonnonlait kumoutuneet ihmiskunnan peukaloitua niitä. Vain epävakaat mielipuolet ja muutama hengissä selvinnyt ihminen asuttavat mielipuoliseksi helvetiksi muuttunutta maailmaa. Kokoelman viimeinen tarina, pienoisromaani 'Viimeinen linna' oli 'Kuunkoin' jälkeen toisiksi parhain tarina kaukaisen tulevaisuuden Maasta, jossa muualta tuodut humanoidi-orjat nousevat kapinaan rappeutuneita ja hienostelevia herrojaan vastaan. Seuraa taistelu ihmiskunnan ja sen aikaansaannosten välillä. 'Viimeisessä linnassa' on koko ajan jotenkin surumielinen muinaisuuden ja unohdettujen aikojen tuntu, kenties siksi että tapahtumapaikkana on maailmanpalon jälkeen toipunut Maa, jossa on vain muutama ylhäisten huvilinna ja kasapäin raunioita. Yhtä aikaa liikutaan keskiajan linnanhovin ja kaukaisen tulevaisuuden teknologian maailmoissa. Vancen kokoelma on mukavaa luettavaa, ja suosittelen sitä varsinkin 'Kuunkoin' ja 'Viimeisen linnan' vuoksi. Itse pidin näistä novelleista, mutta muut novellit laskevat kokoelman tasoa. Arvosana: 8-.