Alkuteos ilmestynyt 2007. Suomentanut Hannu Tervaharju. Like-scifi.
1. painos: Like, 2009. Nidottu.
2. painos: Like-pokkari, 2018. Uusi kansikuva.
BSFA-palkintoehdokas 2008.
TÄHTIENVÄLISESSÄ TRILLERISSÄ MIKÄÄN TAI KUKAAN EI OLE SITÄ, MILTÄ NÄYTTÄÄ.
Timanttivyö on omituisten voimien vallassa. Dataa häviää, habitaatteja katoaa kartalta ja näyttää siltä kuin koneet olisivat pääsemässä valtaan. Mutta kuka tuhoisaa kaappausta itse asiassa johtaa? Tom Dreyfus on Sotisovan prefekti eli suojelupäällikkö, mutta nyt hänen suojeltavakseen lankeaa koko Timanttivyö kymmenine tuhansine habitaatteineen.
Kilpajuoksu avaruuden voimien kanssa käynnistyy. Kurkistus menneisyyteen on välttämätön, ennen kuin Dreyfus joukkoineen pääsee oikeiden henkilöiden jäljille. Kuka onkaan Kellomestari? Ja miksi kuusikymmentä vuotta sitten kuolleella pikkutytöllä tuntuu olevan voimia, joita kukaan ei osannut edes kuvitella?
Prefektin on lopulta hyväksyttävä se, että säilyttääkseen jotain arvokasta on joskus oltava valmis luopumaan osasta sitä.
Alastair Reynolds (s. 1966) on työskennellyt European Space Agencyn (ESA) astrofyysikkona ja on nykyään kokopäiväinen kirjailija. Like on julkaissut häneltä avaruusoopperat Ilmestysten avaruus, Kuilukaupunki, Timanttikoirat – Turkoosit päivät, Lunastuksen arkki, Sovituksen kuilu ja Jäänpuskijat.
Arvosteluja:
”Yhdistää avaruusseikkailun vankkaan dekkaritarinaan. Tiivistahtinen ja kekseliäs kirja, joka saattaa olla Reynoldsin tähänastisista paras.” – The Times
"Prefekti on läpeensä yhteiskunnallinen romaani – mutta samalla hyvin perinteinen synkkä dekkari. Dreyfus on kuin suoraan film noirin käsikirjoittajasta: kova poliisi, jolla on menneisyys, uskollisia apureita, petollinen pomo ja maine kurittomana, mutta pätevänä. Romaani on erinomaisen sulavasti kirjoitettu. Tarina etenee nopein leikkauksin, ja jännitys pysyy hyvin yllä. " – Vesa Sisättö, Parnasso
"Prefekti on omassa tyylilajissaan harvinaisen täydellinen ja hyvin rytmitetty teos." – Toni Jerrman, Tähtivaeltaja
"Tyyliä voi pitää upeana scifi-seikkailuna, jossa keskiössä ei ole teknisten keksintöjen mahdollisuuksista jaarittelu, vaan täysimittaiset luonnekuvaukset ja dramaattiset tapahtumat nykyajan sijasta jossain tulevassa." – Asta Tenhunen, Keskisuomalainen
"Moraaliset pohdiskelut nostavat teoksen selkeästi tavallisen jännityskertomuksen yläpuolelle." – Erkki Widenius, Lapin Kansa
Uutisia, kysymyksiä ja teorioita. Katso, mistä lukijat keskustelevat.
Kirjasarja tapahtuu Ilmestysten avaruudessa.
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Kirja on ihan hyvä ja viihdyttävä, mutta mielestäni heikoin Ilmestysten avaruus sarjasta. Aina mielenkiintoiset tekniset vempaimet ja muutenkin tekniset yksityiskohdat ovat tarinassa paikallaan, mutta juoneltaan tarina on tuiki tavallinen jännäri, jonka pohjana on ihmisten ikiaikainen perisynti, vallantavoittelu. Hyvien ja pahojen sekä tyhmien ja viisaiden selkeä jaottelu oli silmiinpistävää, mikä alkoi jo tarinan edetessä ärsyttää.
Prefekti on nostalginen kirja minulle, sillä se on ensimmäinen lukemani avaruusooppera, ja päätin nyt lukea sen toista kertaa, koska muistini tämän kirjan juonesta ei ole niin tuore. Prefektin on tarkoitus olla Reynoldsin aiemman sarjan itsenäinen esiosa, tarkemmin sanottuna se on nykyään oman trilogiansa ensimmäinen osa, koska kaksi jatko-osaa on ehtinyt ilmestymään. Itsenäisestä luonteestaan huolimatta tuntui hieman kuin olisin lukenut jatko-osaa ja kirjassa tulee aluksi tietämättömälle lukijalle paljon vierasta sanastoa, muun muassa abstraktio, implantti, habitaatti ja eloaine. Näistä konsepteista toki saadaan enemmän yksityiskohtia kirjan edetessä, joten ihan hämärille lukijaa ei kuitenkaan jätetä. Kirjan maailmassa ei varsinaisesti esiinny avaruusolentoja, vaan ihmisiä, joista osa on vienyt kehonmuokkauksen äärimmilleen. Kirjassa mainitaan myös ilmeisesti ihmisten jalostamista sioista eläinkokeiden seurauksena kehittynyt "hypersikojen" rotu. Tämä on vähän huvittava moka omalta tolaltani, mutta luulin aluksi että hypersika oli jokin ironisesti nimetty asema Sotisovassa eikä kirjaimellisesti ihmisen kaltaiseksi kehittynyt sika. Jos tarina ei käsittelisi avaruuspoliiseja, olisin varmaan hoksannut nopeammin mistä on kyse.
Kirjan päähenkilöinä ovat kenttäprefekti Dreyfus ja tämän apulaiset Thalia ja Sparver. Dreyfusia kummittelevat yli 10 vuoden takaiset, katkonaiset muistot vaimostaan, ja Thalia on uusi apulaisprefekti, jonka harteilla on myös prefektinä toimineen isänsä huono maine. Sparver on taas mainitsemani hypersika, joka kokee jonkinlaista ennakkoluuloa rotuansa kohtaan. Harmittavasti sekä Thalian että Sparverin roolit tässä kirjassa jäävät aika taka-alalle, varsinkin Thalian hahmo kärsii kun hän jää itsenäisellä missiollaan vangiksi yhteen habitaateista. Kirjan alun tahti tuntui varsin hitaalta, varsinkin kun kertojahahmot vaihtuivat alussa tiuhaan tahtiin, mutta noin 100 sivun jälkeen kirjan juoni alkoi jonkin verran luistamaan. Kirja on varsin pitkä ja mielestäni tiivistämisen varaa olisi ollut, varsinkin dialogissa. Pohdin myös, oliko tarpeen tehdä Gaffneystä kertojahahmoa, koska sen vuoksi kirjassa paljastuu turhan nopeasti että yksi Sotisovan suurprefekteistä pelaa kirjan pääpahiksen pussiin. Prefektissä kuitenkin esitellään mielenkiintoisia scifi-konsepteja, kuten augmentoitua todellisuutta, aivosiruja, kuolemattomuutta ja tekoälyä, mukaan lukien myös hieman body horroria (erityisesti yliprefekti Aumonierin leikkausoperaatio oli aika karmivaa luettavaa).
Scifiksi tekstiä oli suhteellisen helppoa seurata ja lukea. Käännöksenä Prefekti on ihan ymmärrettävä, vaikka ehkä turhan suora käännös ottaen huomioon englanninkielisten sanontojen suomennokset. Yhtenä esimerkkinä oli ”tappaa kaksi lintua [yhdellä kivellä]”, vaikka suomeksi kyseinen sanonta on tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Yksi hämmennystä aiheuttava käännös oli myös ymmärtääkseni bugin kääntäminen "pöpöksi", mutta toisaalta kyse on vuonna 2009 julkaistusta teoksesta, joten ymmärrettävästi tietotekniikan termistö voi olla vanhentunutta. Vanhentuneesta termistöstä puhuen on pakko nostaa adjektiivin "autistinen" käyttö tässä kirjassa oudoissa asiayhteyksissä. Mykäksi muuttunut tutkija taantui "autistiselle tasolle" ja noin 50 sivua myöhemmin kuvaillaan, miten epäonnistuneiden ihmismielten varmuuskopiot kokivat "autistisen erkaantumisen". Ihmettelen, mitä kirjailija on tällä sanavalinnalla tarkoittanut - jonkinlaista tieteellisyyttä on varmasti haettu, mutta minusta sanavalinta ei näissä tapauksissa ole osunut oikeaan.
Monet tuntuvat pitävän tätä reynoldsin huonoimpana kirjana, mutta mielestäni se ei pidä paikkaansa. Minusta kirja oli ehdottomasti hyvä. Juoni ei ollut läheskään niin monisäikeinen kuin muissa sarjan kirjoissa, mutta silti täysin toimiva. Loppuratkaisu oli hivenen yllätyksetön mutta täysin järkevä. Kuitenkin kyseessä oli taattua reynoldsia, ja oli mielenkiintoinen sekä maailmaltaan, että kerronnaltaa. Suosittelen.
Kirja on arvosanansa alarajoilla, ja harkitsin pitkään kolmea tähteä. Lopulta kuitenkin päädyin neljään, lähinnä siksi että Reynolds on niin hyvä kuvaamaan tulevaisuuden vempaimia ja teknologiaa, joista pidän kovasti.
Tämä ei kuitenkaan muuta miksikään sitä tosiasiaa, että tämä on Reynoldsin tähän mennessä julkaistuista kirjoista kaikkein kehnoin. Aiemmista kirjoista tuttu tähtitieteellisen suuri mittakaava ja "sense of wonder" ovat jääneet paljon vähäisemmälle, ja tarina liikkuu paljon pienemmissä piireissä. Lisäksi paikoitellen kliseinen juoni tuntuu päättyvän jokseenkin kesken, vaikkei lopputuloksesta enää siinä vaiheessa suuria epäilyksiä olekaan. Kaiken kaikkiaan kirja on ihan toimiva, mutta putoaa viime kädessä keskinkertaisuuden suohon...
Eipä sillä, "keskinkertainen" ei missään nimessä tarkoita "huonoa". Mukana on silti monia Reynoldsille tyypillisiä piirteitä: parhaimmillaan kirja on kuvailevissa osioissaan, ja mieleeni ovat jääneet erityisesti Thalian vierailut kummallisissa Habitaateissa. Ääridemarkistinen (demokraatti-anarkistinen) Timanttivyö on melkoisen värikäs ja kummallinen paikka, joka kaikessa utopistisuudessaankin vaikuttaa monin tavoin ikävämmältä paikalta kuin myöhemmistä kirjoista tuttu Ruostevyö. Koska tämä tarina sijoittuu Ruttoa edeltävään aikaan, kaikki on paljon silotellumpaa ja ja puhtoisempaa kuin muissa kirjoissa, mutta pinnan alla on yhä mukana Reynoldsille tyypillinen "inhottelu", jossa kaikkein vapaamielisinkin habitaatti on helppo nähdä lähestulkoon painajaismaisena paikkana.
