Kirjan ”Silkkikengät ja höyhenviitta” päähenkilö on nuori tyttö nimeltä Dorde, kuusivarpaisen sammaleenkerääjä Lastikan tytär. Dorde ja hänen äitinsä asuvat Tauoskoilan tilan mökissä ruotusotamiehen palvelusväkenä ja he keräävät sammaletta hirsimökkien tiivisteeksi tämän ollessa poissa. Lastikan sairastuessa Dorde joutuu tekemään työtä yksin ja paheksunta heitä kahta kohtaan kylän keskuudessa kasvaa. Kun sana leviää Lastikan sairastumisesta, mökki lunastetaan toiselle perheelle, koska kuusivarpaisen ”noidan” ei haluta olevan mökin viimeinen asukas. Dorde ja Lastika lähtevät rankalle matkalle Suurenkosken kaupunkiin, jonne heitä opastaa kultainen lintuhaltija. Juuri matkansa lopulla he uppoavat koskeen, josta Dorde pelastetaan ja päätyy lumppuja keräävän Lampunsytyttäjän hoiviin. Lastika taasen katoaa, ja totuttuaan uuteen ympäristöönsä Dorde omistautuu suojelemaan Suurkosken Vuorenvuorta ja sen lähdettä ahneiden porvarimiesten tuhoyrityksiltä.
Kerronta kirjassa on jokseenkin puhekielistä: hän on usein ”se”, he on ”ne”. Positiivisenä pidin kuitenkin runollista kerrontaa ja runollisuus onkin olennaisena osana kirjassa loitsuina. Dorden suhde äitiinsä tuntui kuitenkin jotenkin etäiseltä, jolloin ajattelin aluksi etteivät he olleet sukua. Dorde harvoin kirjassa viittaa Lastikaan äitinään ja viittaa tähän usein tämän etunimellä. Kirjassa on potentiaalia ja minusta juuri historiallinen kehys, kuten taikausko ja noituuden pelko, oli mielenkiintoinen. Kirja on kuitenkin lyhyt ja olisi kuitenkin kaivannut parempaa pohjustusta joidenkin yksityiskohtien selittämiseksi. Myös kirjan loppu tulee vähän töksähtävästi vastaan ja tuntuu kuin kirjailija olisi kiireellä selittänyt asioita, joista olisin mielelläni lukenut enemmänkin, nimen omaan tästä lintuhaltijoiden ja lähdettä suojelevien ”kuusivarpaisten” tarinasta. Jotkut asiat vain tapahtuvat ikään kuin sadussa tai koska ne olivat tuon ajan normeja, mihin ikinä kirja sitten yrittääkin sijoittua. Espanjantaudin mainitsemisella olisin päätellyt kirjan sijoittuvan Suomen 1920-1930-luvuille. Puhutaan myös esimerkiksi vapriikeista ja öljylamppujen sytyttämisestä, joten ollaan aikaisintaan 1800-luvulla. Tosin ihmettelin, että puhutaan puuteroituun peruukkiin pukeutuneesta "Kuninkaasta", jota Suurkosken kaupungissa pidetään legendaarisena ellei jopa jonkinlaisena pyhimyksenä. Suomi kun ei ole ollut koskaan kuningaskunta paitsi ollessaan osana Ruotsia ja puuteroidut peruukit olivat 1700-luvun aristokraatin muotitrendi. Tosin kirjassa on hyvinkin ajankohtaisia teemoja, kuten toisten paheksunta ulkonäön ja erilaisen taustan perusteella tai eläin- ja luonnonsuojelu.
