Maailmojen sota

Tämä oli hyvä tarina ottaen huomioon ajan jolloin se kirjoitettiin. Pidin kertojan tieteelisestä näkökannasta tapahtumiin. Harmitti vaan se että tiesin lopputuloksen etukäteen.

H.G. Wellsin tieteisklassikko "Maailmojen sota" (Tammi, 2005) ilmestyi 1800-luvun loppupuolella, mutta ensimmäistä suomennosta saatiinkin odotella melkein sata vuotta. Romaani on silminnäkijäkuvaus aluksi voittamattomalta näyttävien marsilaisten hyökkäyksestä Englantiin ja siitä seuranneesta yhteiskunnan mullistuksesta, joka paljastaa myös ihmislajista ne huonoimmat puolet. Wellsin vaikutus genrekirjallisuuden ja populaarikulttuurin historiaan on huikaiseva, ja esimerkiksi John Wyndhamin tai John Christopherin on helppo nähdä ottaneen vaikutteita "Maailmojen sodasta", elokuvantekijöistä nyt puhumattakaan. Nykylukijan näkökulmasta romaani saattaa tuntua hieman vanhahtavalta, mutta toisaalta sen realistinen tapa kuvata tavallisen eikä niin kovin sankarillisen kertojan mietteitä maailmanlopun tunnelmissa, jossa tappavat polttosäteet, myrkkykaasu ja marsilaisten mieltymys vereen tuntuvat tekevän ihmiskunnasta selvää. Kirjailija tuo kuitenkin moneen otteeseen esiin näkökulman, ettei meidänkään lajimme historia tai tavat kestä välttämättä päivänvaloa, jos sitä tarkkaillaan vaikkapa alkuperäisklansojen, muurahaisten tai "älykkäiden kaniinien" näkökulmasta. Wellsin kuvaus marsilaisten harjoittamasta sodasta on julmaa luettavaa: "Yhdessä yössä koko laaksosta oli tullut tuhkalaakso. Liekit olivat nyt vaimentuneet. Siellä missä oli leimunnut tuli nousi enää vain savua, mutta kaikki ne lukemattomat luhistuneet ja raunioituneet talot ja mustuneet ja katkeilleet puut, jotka yö vielä äsken oli peittänyt, näkyivät nyt kolkkoina ja kammottavina aamun armottomassa valossa. Siellä täällä oli silti jotain pelastunutkin - valkoinen rautatieopastin ja kasvihuoneen toinen pää, jotka loistivat puhtaina ja valkeina raunoitten seasta. Koskaan ennen koko historiassa ei sodan aiheuttama tuho ollut ollut näin valikoimatonta ja kaikkialle ulottuvaa." (s. 71) ... mutta tuskinpa kirjailija osasi vielä tuolloin aavistaa, että noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua olisi päättynyt sota, jollaista ihmiskunta ei olisi koskaan aikaisemmin kokenut, ja samalla se valmistautuisi toiseen, entistä pahempaan ja totaalisempaan, joka saisi marsilaisetkin näyttämään kohtalaisen sympaattisilta.