Pimeitä aikoja
Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Helene Bützow. Kannen kuva ja anfangit: Tom Percival. Ulkoasu: Eevaliina Rusanen. Sidottu, kansipaperi.
Keplo Leutokalma on edelleen kadoksissa Kasvottomien jumalien maailmassa.
Valkyria Salama on viisitoistavuotias ja Keplo Leutokalma on edelleen kadoksissa Kasvottomien jumalien maailmassa. Etsintäyritykset ovat olleet turhia, eikä Valkyria ole onnistunut löytämään luurankoetsivän alkuperäistä pääkalloa, jonka avulla Keplo voitaisiin ainakin teoriassa saada takaisin kotiin. Lopulta Valkyria saa vampyyrin kautta vihjeen pääkallosta, ja maailman ainoan elossa olevan teleporttaajan Fletcher Rennin kyvyille saattaa taas olla käyttöä.
Valkyria ja Keplo Leutokalma ovat onnistuneet yhteistyönsä aikana hankkimaan vihollisia monesta maailmasta. Nyt heidän päänsä menoksi perustetaan Kostajien yhdistys, jossa kaksikon uudet ja vanhat viholliset yhdistävät voimansa. Valkyria ei ole enää turvassa edes siviilielämässään Stephanie Edgleynä, ja hän joutuu häikäilemättömän murhayrityksen kohteeksi omassa kodissaan.
Oudot ja hämmästyttävät kuviot alkavat vähitellen paljastua, kun käy ilmi, että murhasta satoja vuosia sitten tuomittu Clement Skarabee on vapautunut vankilasta, ja nekromantikkojen temppelistä on salaperäisesti kadonnut maaginen Kuolontuoja. Valkyriasta ja hänen ystävistään alkaa tuntua siltä, ettei mikään ole sitä miltä näyttää, ja historiaakin joudutaan kirjoittamaan uudestaan.
Derek Landy
Irlantilaisen Derek Landyn (s. 1974) esikoiskirja Keplo Leutokalma (2007) oli alusta alkaen menestys. 32-vuotias Landy asui vanhempiensa kanssa maatilalla lähellä Dublinia, opetti karatea ja kirjoitti elokuvakäsikirjoituksia. Eräänä päivänä hänen päähänsä pompahti nimi Keplo Leutokalma, ja hän tiesi heti kenelle nimi kuului: kohteliaalle mutta teräväsanaiselle luunrankoetsivälle. Suuri kustantamo innostui käsikirjoituksesta, ja trilogian käännösoikeudet myytiin lukuisiin maihin.
Derek Landy on rakastanut kirjoittamista ja tarinoiden keksimistä pienestä pitäen, opiskellut piirroselokuvien tekemistä ja kirjoittanut kauhuelokuvien käsikirjoituksia. Tarinoiden kertominen ja keskusteleminen on aina ollut arvostettua Landyn suvussa, Derekin isosisä oli harrastelijakirjailija ja äiti englannin kielen professori Dublinin yliopistossa.
Derek Landyn lempielokuvia ovat muun muassa Coenin veljesten elokuvat. Landy itse on kärsinyt änkytyksestä neljävuotiaasta saakka, ja sanoo senkin takia erityisesti arvostavansa ja nauttivansa elokuvista joissa on naseva ja hyvä vuoropuhelu.
Keplo Leutokalma
Sarjan suomentaminen jätettiin kesken.
Sarja sisältää 5 pääteosta ja yhteensä teoksia 5 kpl.
Kirja-arvioita
Ihan ok. En ole mahdottomasti pitänyt mistään leutokalma kirjasta mutta kyllä tämä ihan hyvää viihdettä on. Juoni ihan hyvä.
En ole koskaan perustanut toimintaseikkailusta,mutta tämä sarja käänsi pääni.Juoni ei huku pelkkään räiskimiseen ja Keplon sarkasmi on loistavaa.Tämä osa toi paljon uusia henkilöitä ja juonenkäänteitä mukanaan.En malta odottaa seuraavaa osaa!
Neljäs ja tällä hetkellä viimeinen suomeksi julkaistu osa. Englanniksi kirja jatkuu vielä 2 osan verran. Taas magiaa tihkuva ja rajua huumoria sisältävä kirja. Koko kirja-sarjan kanssa saa nauraa mahansa kipeäksi. Oikea tunnelma on tavoitettu kirjassa.