Laitos
Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Terhi Kuusisto. Sidottu.
Laitos on veret seisauttava tarina nykypäivän Englannista, jossa hallituksen totalitaarinen turvallisuuskoneisto säätelee arkea ja kansalaisten elämää.
Lainkuuliainen kansalainen Arthur Priestley pidätetään kovakouraisesti työmatkallaan. Kun Priestley katoaa, hänen vaimonsa turvautuu liberaalin verkkolehden toimittajan apuun. Käy ilmi, että Lontoossa on pidätetty runsaasti ihmisiä uuden terrorilain nojalla. He ovat kadonneet jälkiä jättämättä, ja Lontoossa leviää huhu valtion salaisen laitoksen olemassaolosta.
Arvosteluja:
"Henkilökohtainen ja poliittinen sekoittuvat rajusti, mutta teos ei sorru saarnaamaan. Vankien kuulustelut, laitoksen arki ja mielipuoliset perustelut ihmisoikeusrikkomuksille kertovat todesta, joka on tarua raadollisempaa. Lelicin dystopia on niin ihmiskunnan historiaa kuin nykyhetkeäkin, vaikka sitä ei mielellään ajattelisi." – Venla Leimu, Ylioppilaslehti
"Ehdottomasti yksi kevään kovimmista kirjoista." – Sari Autio, Ilta-Sanomat
"Simon Lelicin toinen suomennettu romaani iskee aiheeseen, joka on ollut karua totta syyskuusta 2001 alkaen. Kuinka paljon hallitus voi kaventaa kansalaisten oikeuksia käyttäen perusteena heidän omaa turvallisuuttaan? Romaanissa esiintyvä uhka – sen laatua ei kannata paljastaa tässä – on teoksen maailmassa aivan todellinen, ei viranomaisten sumutusta." – Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat
"Laitos on kauhuskenaario siitä, mitä tapahtuu, kun kansalaiselta riistetään ihmisoikeudet yhteisen edun nimissä. Simon Lelic osaa luonnostella muutamalla vedolla todentuntuisia henkilöhahmoja ja vauhdikkaita kohtauksia." – Me Naiset
"Lelicin romaanissa on trillerin aineksia, mutta kirjailijalla on selvästi myös kaunokirjallisia ambitioita. Etenkin draamalliseen dialogiin on panostettu. Henkilöhahmot syvenevät ja kehittyvät sekä toimintansa että vuorosanojen kautta." – Olli Mäkinen, Pohjalainen
”Laitoksessa Kafka kohtaa Orwellin puitteinaan nyky-Englanti.” – Sunday Herald
Käyttäjät lukeneet myös
Kirja-arvioita
Tarinan teemana on eettisyys ja maan hallintokoneiston valta. Kirjassa kyseenalaistetaan, kuinka pitkälle voidaan mennä salailussa ja onko eettisesti oikein pilata tietoisesti yksilöiden elämä suuremman hyvän saavuttamiseksi.
Romaanin juoni alkoi paljastua pikkuhiljaa. Tarinan edetessä vasta selviää mistä oikein on kyse. Tarinan kerrontatyyli ei oikein iskenyt, mutta siihenkin tottui. (12.2.2020)
Simon Lelic osaa kirjoittaa erittäin viihdyttävästi ja saa lukijan jollain tavalla välittämään henkilöhahmoistaan, mikä on hänen romaaniensa (myös niiden kahden muun, jotka eivät ole spefiä - suosittelen joka tapauksessa lukemaan) suurin vahvuus. Tapahtumat etenevät vauhdilla ja lukijan mielenkiinto pysyy pitkään yllä hyvin. Rakenteellisesti kirjassa on kuitenkin paljon ongelmia. Näkökulma pysyy tiiviisti muutamassa henkilössä joiden kautta tapahtumia seurataan. Romaanin kuvaamassa yhteiskunnassa monia asioita salaillaan tavalliselta kansalta, ja näin ollen suppea näkökulma auttaa synnyttämään lukijassa samankaltaisen vaikutelman. Tässä mielessä se on siis perusteltu ratkaisu. Jollain tavalla kuitenkin koin, että dystopia romaanin lajityyppinä olisi vaatinut vähän enemmän tapahtumien taustoittamista. Mitkä tekijät ovat saaneet romaanin yhteiskunnan luisumaan tällaiseen pisteeseen? Esimerkiksi terrorisminvastaisiin lakeihin ja radikaaleihin, kansalaisten perusoikeuksia kaventaviin lakimuutoksiin viitataan moneen kertaan, mutta asiat jäävät silti jotenkin epämääräisiksi. Vika voi kyllä olla myös allekirjoittaneessa lukijassa, ja fiksumpi voisi kokea liian rautalangasta vääntämisen selittelyksi. Lisäksi kirja oli rakenteeltaan hiukan epätasapainoinen, lopetus tuntui jollain tapaa töksähtävältä. Toisaalta joku toinen voisi kokea tämänkin tyylikeinona, joka vain alleviivaa onnistuneesti kaiken epäreiluutta. Sisällöllisestikin kirjan anti jäi vähän köyhäksi, vaikka yhteiskunnallisuutta ja kantaaottavuutta selkeästi tavoitellaankin. Mutta kuten alussa mainitsin, Lelicin vahvuus on ihmisten välisen vuorovaikutuksen kuvaamisessa ja psykologisissa tekijöissä. Henkilökuvauksesta heijastuva hienovarainen lämpö ja sympaattisuus saavat minut lukemaan Lelicin kirjoja jatkossakin. Sekä antamaan tälle romaanille puutteistaan huolimatta keskiverrot kolme tähteä.
Tärkein asia ensin: Mitä vähemmän tästä kirjasta ennen lukemista tietää, sen parempi. Eniten Laitoksesta nimittäin nauttinee, kun sitä saa lukea kuin kiehtovaa arvoitusta ja kysellä samoja kysymyksiä kuin päähenkilötkin: Miksi hammaslääkäri Arthur Priestley ja joukko muita ihmisiä on suljettu salaperäiseen laitokseen?
Laitoksen tarkoitusperän jotensakin selvittyä voikin alkaa pohtia, onko sen olemassaolo mielekästä. Oliko ihmisten sulkeminen tähän laitokseen tarpeellista? Saavutettiinko suurempi hyvä; kuinka suuri määrä vallanpitäjien mielivaltaa on hyväksyttävissä?