Hotelli Tiilenpää
Sidottu.
Roistoakatemia-fantasiasarjan 2. osa!
Kun Roi Hopponen astelee syksyn tullen kohti Nurjanpuolenkujaa aloittaakseen toisen kouluvuotensa Roistoakatemiassa, hän ei vielä aavista, että tuleekin viettämään suuren osan vuodesta aivan muualla. Hotelli Tiilenpään kartanossa on helppo unohtaa olevansa vakooja, varsinkin kun roistot käyvät yhä tutummiksi ja etenkin yksi heistä erityisen kiinnostavaksi…
Roisto-oppilaan elämä ei kuitenkaan ole vain koirankujeita, miekanterän pakoilua tai kajahtaneen kaupanopettajan kummastelua. Roi huomaa entistä selvemmin, ettei rikosten maailma ole leikkiä. Siihen kuuluu myös tuoreita hautoja, kartanon vintillä odottavia yllätyksiä ja telkien takana istuvia opettajia. Kun Roistoakatemia ei tee mitään pelastaakseen opettajansa hirsipuulta, on oppilaiden otettava oikeus käsiinsä.
Hotelli Tiilenpää on Roistoakatemia-fantasiakirjasarjan toinen osa, jatkoa tamperelaisen kirjailija Tuuli Vuorman kehutulle esikoisteokselle Caapparin kääty.
Tuuli Vuorma
Tuuli Vuorma (s. 1988) on tamperelainen kirjailija. Hän on koulutukseltaan tradenomi.
Kirja-arvioita
Roistoakatemia-sarjan toinen osa jatkaa Roi Hopposen tarinaa, jossa hän vahingossa joutuu opiskelemaan Poliisikoulun sijaan opinahjoon, jossa opetellaankin elämää lain väärällä puolella. Jo ensimmäinen osa tästä tamperelaisen kirjailija Tuuli Vuorman sarjasta tempaisi minut mukaansa tarinaan ja arvostelinkin kyseisen kirjan viiden tähden arvoiseksi. Ehkä kuitenkin olisi pitänyt antaa sille ensimmäiselle osalle neljä tähteä, sillä tämä toinen osa oli, jos mahdollista, vielä parempi.
Tämä kirja oli mielestäni ensimmäistä osaa parempi ja tässä kirjassa päästiinkin ehkä vielä vähän syvemmälle ja yksityiskohtaisemmin roistojen maailmaan!!