Tarinan tyylissä on monenlaista vivahdetta – siinä on kovaa scifiä, seikkailua, vakoilujännäriä, avaruusoopperaa, aikamatkailua, sotatoimia, jopa rakkaustarinaa.
Singulariteettitaivas ei ollut kaikkein helpoin kirja itselleni. Teknologian selvittelyssä olin aika kuutamolla ja muutenkin lukutahtini oli tarinalle liian hidas ja ympäristö lukemiselle välillä rauhaton, jolloin tarina ei aina pysynyt kasassa päässäni. Lukemiseni huonoista lähtökohdista tai lievästi sekavasta kerronnasta huolimatta kirjasta jäi hyvä maku lopulta. Tarinassa on mainioita ideoita, vaikka kuinka. Festivaali ja kriitikot mm. olivat hykerryttäviä. Pientä huumoria esiintyi kerronnassa siellä sun täällä, mikä on aina tärkeää – hauskaa pitää olla. Lopussa irtonaiset langanpäät sidottiin hyvin yhteen ja eri osa alueiden epäselvät tarkoitukset ja roolit sai selityksensä.Lukisin mielelläni Strossia lisää suomeksi.