Alkuteos ilmestynyt 2019. Suomentanut Irmeli Ruuska. Kannen maalaus: Tamara Ruiz. Sidottu, kansipaperi.

Ylistetty uutuus Tiikerin vaimon kirjoittajalta

Karun lumoava Vedetön maa on rakkaudentunnustus myyttiselle Amerikan lännelle.

Kuivuuden korventama Arizona vuonna 1893. Kaksi poikkeuksellista ihmistä joiden kohtalot sivuavat. Nora on sinnikäs rajaseudun nainen, jonka mies on kadonnut vedenhakumatkalla. Antisankari Lurie, muslimi ja kamelilla kulkeva lainsuojaton, on pakomatkalla syvälle länteen. Häntä piinaavat kuolleiden täyttymättömät toiveet ja elämänjano. Kaikki janoavat jotakin. Obreht uudistaa länkkärigenreä omakseen: yhtä aikaa hulvattomaksi ja runolliseksi vaellukseksi halki maagisen erämaan.

Téa Obreht (s. 1985) voitti Orange-palkinnon kiitetyllä esikoisteoksellaan Tiikerin vaimo (2011). Teos myi yli miljoona kappaletta ja sen käännösoikeudet myytiin 37 maahan. Kun Téa oli 12-vuotias, Obrehtin perhe pakeni Balkanin sotaa Yhdysvaltoihin, mutta jo lapsuutensa Jugoslaviassa Téa kiinnostui Amerikan western-perinteestä, sillä hänelle rakas isoisä kertoi kiehtovia tarinoita Amerikan lännen villeistä rajaseuduista ja intiaaneista. Obreht myös otti isoisänsä sukunimen kirjailijanimekseen. Vedettömässä maassa kuultaa Cormac McCarthyn julmankaunis mielenmaisema mutta myös Huck Finnin veijarimainen, levoton kertojaääni.

Presidentti Barack Obama nosti Obrehtin Vedettömän maan kesälukemistonsa parhaimmistoon vuonna 2019.

”Vedetön maa on klassinen tarina, klassiseen tyyliin kerrottu – ja silti se tuntuu täysin ja kokonaan uudelta... Aivan uudenlainen lännenmyytti ja paljon todempi kuin monet aiemmin kerrotut – haamuineen kaikkineen.” – NPR

”Viimeisen, valovoimaisen luvun kuusi sivua saavat henkesi salpautumaan.” – Kirkus

Julkaistu
7.9.2020 (WSOY)
Suomentanut
Irmeli Ruuska
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
80
70
61
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja