Arkkivelho
Kartat: Tero Lehtonen ja Lasse Teeriaho. Kannen kuva: Heikki Kuusipalo. Nidottu.
Pohjoisen legendat -fantasiakirjasarjan viides osa
Mioksen kuningaskunnassa raivoava sisällissota kiihtyy kuninkaan vapauduttua Mournhaagin linnoituksesta, ja vastoinkäymisistä huolimatta kuningas Bretan Echeron toisella on myös aihetta iloon.
Velho Arathus käy jatkuvaa sisäistä taistelua velvollisuuksien ja intohimojensa välillä, eivätkä virtauksen paljastamat uudet mahdollisuudet tee hänen valinnoistaan helpompia. Puolihaltia Lynian unet johdattavat hänet ja Arkanin takaisin entisen Scotarin alueelle muinoin hylättyyn Khanoorun linnoitukseen, jota menneet varjot eivät ole hylänneet.
Samaan aikaan ikiaikainen vihollinen langettaa varjonsa Gelendarin ylle, ja paladini Stogard Rowen on vaikeiden päätösten edessä.
Arkkivelho kuljettaa lukijan maailmaan, jossa hyvien ja pahojen ajatusten ja näkemysten raja hämärtyy. Maailmaan, jossa soditaan ja ajetaan omaa etua, mutta myös rakastetaan ja koetaan onnellisia hetkiä.
Arkkivelho on Pohjoisen legendat -fantasiakirjasarjan viides osa. Kirja sijoittuu kuvitteelliseen, mystiseen maailmaan ja se kertoo valinnoista ja niiden seurauksista.
Aapo Leisiö
Aapo Leisiö syntyi Lapinjärvellä vuonna 1980 ja asuu nykyisin Vantaalla. Hän kiinnostui nuorena roolipeleistä, scifistä ja fantasiasta, ja lopulta intohimo fiktioon johti kirjoittamiseen.
Kirja-arvioita
Eeppinen seikkailu jatkuu. Kuningasmieliset ja kirkon kannattajat ottavat yhteen vähän jokaisella nurkalla, henkilöhahmot etsivät toisiaan ja kaikilla on henkilökohtaisia kriisejä. Kirja jatkaa näin ollen tätä jo viiden kirjan mittaiseksi paisunutta sarjaa sille hyvin tyypillisellä tyylillä. Juoni etenee hitaasti, koska jokaisesta juonen lonkerosta kerrotaan pikkuinen pätkä kerrallaan. Täysin ymmärrettävää näin laajaa maailmaa kuvailtaessa. Minusta tuntuu kuitenkin, että nimiralli on tässä kirjassa vielä edellistäkin osaa reippaampi. Siitä johtui, että välillä en oikein pysynyt kärryillä pitäisikö minun tuntea esitelty henkilö. Välillä sorruttiin infodumppaukseen, kun henkilön koko tausta lähdettiin avaamaan aina esi-isien nimiä ja vaakunoita myöten. Loppupuoli kirjasta sopi minulle paremmin, koska kerronnan jänne oli lyhyempi. Pysyin siis silloin paremmin mukana juonessa, kun juonen eri osat alkoivat hieman limittyä ja eri henkilöiden edesottamuksista kerrottiin lomittain, ei peräkkäin. Silloin ei enää tuntunut, että luen viittä kirjaa sekaisin. Eniten tässä sarjassa pidän virtauksesta ja kaikesta sen mahdollistamasta. Se herättää toivomaan, että voisimme tavoittaa omassakin maailmassa virtauksen tapaisen voiman.