Pakanat

Kirjasta

Kannen kuva: Tuomas Myllylä. Taitto: Veli Loponen ja Sari Sariola. Nidottu.

Kostolla on aina hintansa

Nuoren Ari Halikon koko elämä mullistuu talvisena yönä vuonna 916, kun kahden suvun välinen verikosto huipentuu talonpolttoon ja Halikon koko suvun veriseen tuhoon. Tästä alkaa Arin koko elämän läpi käyvä kostotie, joka vie hänet loputtoman idäntien läpi, orjasta soturiksi ja soturista päälliköksi, takaisin riitaisten suursukujen hallitsemaan Suomeen.

Vanhan Väinämöisen, suomenheimon kuninkaan, ylläpitämä hatara rauha järkkyy pian pahan kerran kostonhimoisen sotapäällikön saapuessa sotureineen rakentamaan sukunsa kotia uudelleen ja maksamaan vanhoja verisiä velkoja.

Voiko kerran miekkaan tarttunut Ari enää välttyä kostonsa seurauksilta, kun ruotsalaiset, suomalaiset ja hämäläiset kaikki imeytyvät mukaan sodan kurimukseen ja metsäiset rannat peittyvät savuun ja ruumisröykkiöihin?

Tämä Tuomas Myllylän suurteos kokoaa yhteen jo aiemmin julkaistut Pakanoiden ensimmäisen ja toisen kirjan, sekä aiemmin julkaisemattomat kolmannen ja neljännen kirjan.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Tuomas Myllylä

Tuomas Myllylä (s. 1986) on Alavieskalaislähtöinen sarjakuvantekijä, joka tunnetaan erityisesti historiallisista aiheista, mutta hän yhdistelee tarinoihin välillä myös tieteis- ja fantasiateemoja. Alkujaan maa- ja metsätalousalalla työskennellyt Myllylä kävi Rovala-Opiston sarjakuvakurssin vuonna 2008 ja on…

Tutustu kirjailijaan