Kannen suunnittelija: Martti Ruokonen. Kannen kuvat: Arcangel ja iStock. Sidottu, kansipaperi.

Päätin lähteä tutkimusmatkalle Manalaan. Pian huomasin, että vainajia oli vaikea pitää aisoissa.

Kun vaimo yllättäen kuolee, alkaa mies istua kotinsa terassilla. Hän tuijottaa merelle ja miettii, millaista kuolleiden valtakunnassa oikein on. Mies kaivaa esiin suvustaan keräämänsä materiaalin, käy läpi albumit, kirjeet ja kuvat. Kaiken, mitä sukulaisvainajien elämästä löytää. Pian hän huomaa, että ovi Tuonelaan on raottunut. On aika lähteä matkaan.

Keskusteluja vainajien kanssa on haikea, humoristinen ja vauhdikas matka läpi romaanin päähenkilön Juha Ruusuvuoren suvun ja Suomen historian. Se on romaani, jossa maantieteelliset tai ajalliset välimatkat eivät ole este. Ruusuvuori kohtaa uskollisen mutta omaehtoisen koiransa Reinon kanssa suvun enemmän tai vähemmän sankarillisia hetkiä.

Sotia ja sotatraumoja, rakkautta, rauhaa ja sovintoakin.

Julkaistu
15.1.2024 (WSOY)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
81
70
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.

Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja