Emelie

En ollut koskaan aiemmin lukenut yhtäkään Muumi-kirjaa, joten olin varautunut yllättymään. Ja kylläpä yllätyinkin, mutta pelkästään positiivisessa mielessä. Tarinat olivat täynnä komiikkaa ja hassuja sattumuksia, koskaan ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Oli miellyttävää lukea sarjakuvaa, jossa hahmot tuntuivat kaikesta huolimatta tutuilta, sekä piirrostyyliltään että käyttäytymiseltään. Tästä tuli hyvin nostalginen olo, joka oli ehkä yksi parhaimmista asioita mitä tästä sarjakuva-albumista sain. Hahmot olivat paljon sympaattisempia alkuperäisissä olosuhteissaan ja kuoseissaan kuin piirrossarjassa koskaan. Suurin yllätys tuli kielenkäytöstä, joka oli roisimpaa kuin mitä oletin (paljon hauskempaa), siitä huolimatta, että tiesin näiden tarinoiden olevan jotain muuta kuin piirrossarjan tarinat.

Lyhyt ja ihastuttava satu. Suurin osa lukuajasta meni kirjan kuvitusten katselemiseen ja fiilistelyyn, ne toimivat hyvin tunnelman luojana. Lyhyeksi tarinaksi tässä oli jopa jossain määrin yllättävän vahva juoni, hyvin suoraviivainen, mutta toimiva. En osaa oikein päättää tuliko tästä sadusta hyvälle vai haikealle mielelle, mutta kaiken kaikkiaan onnistunut tarina.

Kafka rannalla oli paksuksi kirjaksi yllättävän nopealukuinen. Välillä tarinaa ahmi malttamattomana ja sitten taas välillä tuli olo, että kirja piti jättää hautumaan, piti pohtia asioita ennen kuin jatkoi. Kirjan päähenkilöpoika ei jaksanut kiinnostaa, mutta vanha mies Nakata oli aivan mahtava hahmo, samoin pidin myös valtavasti Oshimasta. Tarinan ajoittainen unenomaisuus oli miellyttävää tietyissä määrin, mutta lopussa se alkoi hiukan puuduttaa. Tarina olikin parhaimmillaan noin 100 sivua ennen loppua, ja harmillisesti ihan loppu tuntui hiukan lässähtävän. Ehkä odotin jotain isompaa kliimaksia (ehkä olen tottunut liiaksi länsimaiseen kirjallisuuteen; odotin vääriä asioita), jolloin sen puuttuminen jätti hiukan tyhjän olon. Siksi vain neljä tähteä. Mutta kaikesta huolimatta tämä oli hyvä kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa.

Oraakkelin kirjan takakansiteksti ei antanut paljoa muuta kuin mielenkiintoisen alkutilanteen. Odotin mielenkiinnolla millainen tarina näiden puitteiden ympärille oli saatu rakennettua, koska olihan asetelma nyt todella kiinnostava. Mutta valitettavasti kokonaisuus oli pettymys, mielenkiintoinen alkuasetelma ja hyvä alku typistyivät hiukan liian happomatkailuhenkiseksi. Olihan se hyvin ominaista Dickin kirjoitustyyliä, mutta olisin silti toivonut, että hänen muista tarinoistaan tuttu mystisyys ja henkisyys ei olisi puskenut ihan niin voimalla läpi. Tarinan kerronta oli muuten onnistunutta, se eteni hyvin ja tarpeeksi nopeasti, loppu oli vaan sitten pettymys. Kirjassa esiintyi paljon erilaisia hahmoja, enkä oikeastaan osaa edes sanoa, kuka oli päähahmo vai oliko siinä lainkaan sellaista. Hahmoista ei kerrottu paljoa, mutta ei sitä osannut edes kaivata; tapahtumat olivat paljon tärkempiä. Ehkä tästäkin tarinasta olisi saanut enemmän irti, jos tämän olisi päässyt lukemaan heti sen ilmestyessä 1960-luvulla. Odotukset taisivat minulla olla turhan korkealla, koska kokonaisuutena kirja oli luettava, muttei mitenkään erikoinen.

"Wow", oli ensimmäinen ajatus kirjan luettuani ja sen jälkeen pitkä epätodellinen (ja hiukan epämukava) olo, koska kirja oli loistava, mutta samalla todella, todella ällöttävä luettava. Saako tällaisesta edes pitää...?

Kirja oli kiehtova sitten kun siitä sai otteen. Minulla oli aluksi vaikeaa jaksaa lukea tarinaa, koska se tuntui täysin merkityksettömältä (paljon, paljon keskusteluja merkkituotteista ja pukeutumisetiketeistä yms). Mutta kun jaksoi kahlata kirjaa noin puoleen väliin, niin sitten päästiin tarinan ytimeen kiinni ja sen jälkeen kirjaa ei malttanut laskea käsistään (vaikka välillä oli pakko, koska piti hakea sietokykyä lukea joitain kohtauksia läpi). Minulla oli jokin ajatus kirjan sisällöstä (olen nähnyt elokuvan vuosia sitten ja joita muistikuvia on säilynyt), mutta sen splatter-kauhuskenaariot (hyvin yksityiskohtaisesti kuvaillut) yllättivät silti. Nämä kohtaukset olivat mielettömän vaikeita ja raskaita luettavia, mutta samalla niitä kohtaan tunsi jopa sairaalloista kiinnostusta ja halua lukea ne läpi. Muutenkin kirjoitustyyli oli paikoitellen todella raskas ja jossain määrin turruttava, mutta samalla tavallaan palkitseva. Juoni oli rakennettu hyvin, Batemanin henkinen epätasapaino tuodaan esiin ohimennen ja sen jälkeen se otetaan osaksi tarinaa vähävähältä, jolloin lopulta se on tarinan pääpointti ilman, että varsinaista muutosta edes huomaa.

Tämän teoksen lukemisen jälkeen oli hyvin kahtiajakautunut fiilis, vähän kuin itsekin olisi tullut kirjan luettuaan lähemmäksi Batemania, tämän henkistä tasapanoa (tai lähinnä kai tasapainottomuutta). Toisaalta pidin todella paljon, mutta sitten taas toisaalta en halua enää ikinä lukea kirjaa uudelleen. Tämä on yksi niistä harvoista kirjoista, joiden arvosanaa oli pakko muuttaa. Annoin aluksi 3 tähteä, mutta oli lopulta pakko nostaa se neljään tähteen. Tämä kirja jää mieleen vahvasti, varmasti vielä pitkäksi aikaa. 

Orjattaresi on vaikuttava teos, joka jää kaihertamaan mieltä pitkäksi aikaa. Tarina kierrettiin auki hienosti pikkuhiljaa, asioita vähitellen paljasten, ja lukija pystyi itse kokoamaan tarinan annetuista osasista. Loppukin oli onnistunut, suorastaan jopa mieltä kutkuttava. Osaset olivat kohdallaan, mutten siltikään pystynyt antamaan täyttä viittä tähteä muutaman asian takia. Suurin ongelma oli se, etten pystynyt kokemaan minkäänlaista yhteyttä päähenkilön kanssa, en oikeastaan edes välittänyt miten hänelle käy ennen kuin vasta ihan lopussa. Myöskään kielletyt asiat eivät tuntuneet juuri lainkaan kielletyiltä; olisin ehkä kavannut paljon enemmän sen korostamista mikä oli sallittua ja mikä ei. Jossain vaiheessa myös päähenkilön tarkkailijaluonne häiritsi, mutta loppua kohden aloin arvostaa sitä. Tässä tarinassa se oli itseasiassa ihan paikallaan. Tarina oli todella ahdistava ja siinä kontekstissa varsin onnistunut.

Tämä oli lukukokemuksena mielenkiintoinen, sillä en ole aiemmin lukenut mitään tällaista. Idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan hivenen raskas. Alkuosa kirjasta oli kiinnostavaa, sillä siinä käsiteltiin kirjan päähenkilön Grenouillen lapsuutta ja nuoruutta, sitä miten hän kehittyi aikuiseksi eri vaiheiden kautta. Aika peruskasvutarina siis, mutta mielenkiintoinen siitä huolimatta. Kasvuvaiheen jälkeen tarinan eteneminen tuntui pysähtyvän kuin seinään ja juoni taantui jaaritukseksi. Loppua kohden tästä jahkauksesta päästiin jonkun verran eroon, mutta ei niin paljoa, että se ei olisi haitannut. Loppu itsessään oli hyvin kirjan juonta täydentävä, varsin onnistunut. Ilmeisesti kirja ja sen tarina yritti viestiä jotain syvempääkin merkitystä (kaikki tahtovat olla rakastettuja tjs), mutta kirjan hahmot olivat niin pahvisia, että en millään saanut niistä kiinni, saatikaan että olisin jaksanut välittää miten heille käy. Tämän kirjan meriitti on sen päähahmon mielenkiintoinen ominaisuus, vertaansa vailla oleva hajuaisti. Tätä seikkaa käytetään kunniakkaasti hyödyksi koko kirjan ajan, ja sen takia 3,5 tähteä.

Gaiman on parhaimmillaan novelleissa. Pidin useasta tämän kirja novellista todella paljon, joskin suosikkini oli Vihreiden kirjainten arvoitus, joka onnistuneesti yhdistää kaksi minua kiinnostavaa maailmaa toisiinsa. Useammissa novelleissa oli myös hyvä tunnelma, sellainen vähän synkkä ja sateinen, aika brittiläinen fiilis ehkäpä. Minua jäi harmittamaan muutamissa novelleissa niiden epäselvyys lopussa, minulle ainakin jäi useasti auki se, että mitä tapahtui ja mitä olisi pitänyt tajuta. Tuntui, että en hiffannut tarpeeksi asioita rivien välistä, joka jäi harmittamaan. Mutta siitä huolimatta hyvä lukukokemus minulle, joka ei niin paljoa novelleista välitä.

Lyhyt runokirja Krauen metsästyksestä. Ei mikään hyvän mielen kirja, sillä yleistunnelma oli synkkä, mutta mielenkiintoinen teos kyllä. Kirjan houkuttelevuutta lisäsivät Tove Janssonin kuvitukset, jotka olivat jossain määrin häkellyttävän tuttuja.

Lyhyt ja nopealukuinen tarina, jossa oli potentiaalia ideassa, mutta ei onnistunut lunastamaan sitä toteutuksessa. Pieni sivumäärä huomioon ottaen Bear kertoo ihan onnistuneesti kirjan maailmasta tarpeeksi. Tämä tehtiin kyllä osittain juonen kustannuksella, sillä alku tuntui melkoisen laahaavalta ja tyhjältä. Viimeiset 30-40 sivua olivat sitten hyvin juonipainotteista ja lukeminen alkoi sujua. Päähahmona on Kuussa siirtokunnassa asuva Mickey Sandoval, jonka funktio tarinassa on siivota siskonsa Rhon aiheuttama sotku (tämä osti nelisen sataa syväjäädytettyä päätä Maasta ja Kuun korkeimmat tahot eivät pidä tästä) ja toimia tukena langolleen Williamille, joka yrittää tavoitella absoluuttista nollapistettä kelvinin asteikolla. Tavallaan hauska tarinan alkuasetelma, joskin ne päät olivat mielenkiintoisemmat kuin Williamin kokeilut. Tämä ei ollut ihan sellainen scifi-tarina kuin oletin, sillä kovin usein en ole törmännyt siihen, että skientologiaa sekoitetaan tarinaan. Tavallaan jännä twisti sen kautta, mutta hiukan hämmentävä. Kirjan lopussa jäi paljon asioita auki ja olisin toivonut ehkä parempaa jäsennystä juoneen. Ei mikään erikoisen hämmästyttävä lukukokemus.

Olen nähnyt tästä kirjasta lasten elokuvaversion (jostain 90-luvulta todennäköisesti). Se jätti hiukan traumoja, joten tämän kirjan lukeminen on sen takia osittain jäänyt. Nyt päätin tarttua haasteeseen ja poimin tämän käteeni hyllystä (englanninkielinen painos Tove Janssonin kuvituksilla). Yllätyksekseni luin tämän yhdessä iltapäivässä ja ilokseni huomasin, että en saanut mitään takaumia elokuvasta vaan nautin kirjasta omana tarinanaan. Hauska kertomus, joskin välillä vähän turhan polveileva ja hektinen, jossain määrin myös liian paljon happomatkailun tunnetta minun makuuni. Neljäs tähti tulee siitä, että tunnistan tämän tarinan suosion pohjan ja sen mistä se saa klassikkomaineensa sekä toki Tove Janssonin kuvituksista.

Olen nähnyt Nalle Puhista piirrettyjä versioita, mutten ole koskaan lukenut tarinoita, joten nyt oli korkea aika korjata tämä epäkohta. Aivan ihastuttava kokoelma satuja, joita E. H. Shepardin kuvitukset täydensivat todella hyvin. Vietin monta hetkeä vain pelkästään tutkimalla kuvia ja fiilistelemällä niitä. Tämä oli hyvän mielen kirja, joka pitää hankkia omaan hyllyynkin. Voi sitten aina halutessaan palata suosikkisatujensa ääreen.