Jackalbury

Hauska tarina joka piti kiinnostuksen yllä koko ajan. Mutta silti minusta ei mikään huippuhyvä kirja, sillä jotenkin minua häiritsi se ettei magiaa ja Valtoja perusteltu mitenkään. Kaikkein eniten kompastuin siihen että kuolema/entropia personoitiin tässä kirjassa. Taikuuden kuvaaminen ja kätketty taikuuden maailma muistutti hieman Harry Potterias muttei liikaa. Tarinan lopussa pohdittiin mukavasti suuria filosofisia ja ikiaikaisia kysymyksiä. Mutta kirja ei silti yllättänyt paljoakaan ja luokittelen keskiverroksi hauskaksi kirjaksi joka pitää mukanaan loppuun asti.
Arvosana: 7+.

Hyvä kirja ja seikkailurikas juoni joka tempaisee mukaansa. Ainoa asia mistä en pitänyt, oli loppu joka minusta hieman plörähti. Sophie ja Howl olivat mielenkiintoinen pariskunta ja Calcifer yliveto. Eniten minua nauratti kirjassa Sophien käynti Ingaryn kuninkaan luona ja hänen tapaamisensa prinsessan kanssa. Kirjan mieleen painuvin kohta oli se, jossa Howl vei Sophien kotiinsa joka paljastuikin tutummaksi kuin luulin. Elokuvan nähneenä huomasin Miyazakin paljolti poikenneen kirjasta. Siksi minusta elokuvaa ja kirjaa ei pidä pitää samana ja arvostella niitä sen perusteella. Kirja oli minusta hyvä ja hieno ja suosittelen sitä kaikille.
Arvosana: 9+.

Linnunradan käsikirja liftareille on ihan hauska ja huumorikin toimii vielä tässä ja kahdessa seuraavassa osassa, mutta silti huumori alkaa kyllästyttää ja asioiden omituinen päättömyys ei aina huvita. Mutta hauskan satiirinen ja irvaileva teos, tosin myös minusta yliarvostettu. Mutta hyvää parodiaa ja mielestäni parhainta Terry Pratchettin jälkeen. Arthur Dent ja robotti Marvin (oliko se sen nimi, en ole varma) olivat ehkä mielenkiintoisimpia hahmoja kirjassa, tosin planeettasuunnittelutoimiston väki oli myös hauskaa. Ajatus siitä että Maa ja koko ihmiskunta olivat vain yksi universaali tietokone jonka tarkoitus oli selvittää elämäntarkoitus oli hauska ja minusta hienosti oivallettu. Suosittelen Terry-sedästä pitäneille ja omalaatuista scifiä etsiville.
Arvosana: 7-.

Mielenkiintoinen kirja fantasiakirjallisuudesta kirjallisuustieteessä ja kirjallisuudenlajina. Suosittelen kaikille fantasian ystäville. Ihmeen tuntu on hyvä ja mielenkiintoinen, mutta ei silti voita kirjoja "Fantasian monet maailmat", "Totutun tuolla puolen" ja "Velhot, örkit ja sankarit". Kirjan ehkä antoisin artikkeli oli Liisa Rantalaihon artikkeli Leena Krohnista tai sitten Jukka Halmeen artikkeli kustantamopuolen asioista fantasian suhteen. Hyvä kirja joka erittelee mainiosti fantasian, scifin, spekulatiivisen fiktion, maagisen realismin ja muut kirjallisuuden lajit.
Arvosana: 8.

Kirjan alku laahasi ja olin monta kertaa laskemassa sen käsistäni. Mutta tarina muuttui kiinnostavammaksi ja jännittävämmäksi puolivälin tienoilla ja loppu kirja tulikin luettua nopsaan. Hyvä ja jännittävä kirja. Mielenkiintoisimpiä hahmoja olivat Key-tyttö sekä enkeli Islington apureineen. Neverwhere tosin minusta oli sangen karsea ja oksettava paikka, mutta sopiva tarinan kulisseiksi ja tapahtumapaikaksi. Kirja loppui hyvin eikä jäänyt kesken. Mutta silti minusta Neverwhere häviää Hyville enteille. Neverwhere tosin on jonkinmoinen klassikko fantasiassa ja suosittelen sen lukemista kaikille Gaimanin lukemisen aloittaneille ja Gaimanista kiinnostuneille.
Arvosana: 8+.

Loistavan fantasia trilogian huipennus. Maaginen kaukoputki antaa arvoisensa lopun tarinalle joka on kulkenut Kultaisen kompassin ja Salaperäisen veitsen halki. Kirja oli mielenkiintoinen ja jännittävä, Haamut ja maailmojen välillä hyppiminen nousivat tärkeämmiksi kuin aiemmin. Lisäksi retki Kuoleman maahan ja siellä paljastuneet asiat selittivät hieman asioita. Mielenkiintoinen henkilö oli Salaperäisessä veitsessä esiintynyt tiedenainen Marlowe. Suuri lopputaistelu ja Kaikkivaltiaan paljastuminen huipensivat hienon tarinan, mutta kaunein ja hienoin kohta oli Lyran ja Willin kohtalo niiden outojen otusten maailmassa. Hieno kirja ja suosittelen kaikille ketkä etsivät ajatuksia herättävää luettavaa ja sykähdyttävää lukukokemusta.
Arvosana: 10.

Salaperäinen veitsi jatkaa ansiokkaasti Kultaisesta kompassista alkanutta tarinaa esittelemällä toisen päähenkilöistä, Willin. Will on "meidän" maailmamme lapsi ja tuo siten ihmettelyn ja hämmästelyn Torre Degli Angelin maailmaan. Maailmat muistuttavat yllättävän paljon toisiaan, vasta Maagisessa kaukoputkessa ilmaantuu poikkeavimpia maailmoja. Lyran hämmästely "meidän" maailmamme keksinnöistä tuntui hassulta minusta lukijana ja auttoi ymmärtämään meidän maailmamme. Salaperäisen veitsen aikaansaama seikkailu eri maailmojen välillä ja ovien availu toi lisää jännitystä, myös Torre Degli Angelin tapahtumat. Kirja päättyi jännittävään kohtaan, enkeleihin ja Willin isään. Salperäinen veitsi syventää tarinaa joka saa huippunsa Maagisessa kaukoputkessa ja kuvaa Lordi Asrielin räjäyttämän reiän/sillan seuraamuksia. Haamut ovat sangen karmeita luomuksia, vähän kuin ankeuttajat, mutta toisenlaisia.
Suosittelen jokaisella hyvästä kirjallisuudesta pitävälle, juoni vie mukanaan eikä lukija tylsisty.
Arvosana: 10-.

Callandor on yksi parhaimpia Ajan Pyörän osia. Tarina on jännä ja ehyt vaikka kirja on The Dragon Reborn teoksen viimeinen osa, sillä kirjat jaettiin Suomessa palasiksi. Kirja päättyy myös jännittävästi taisteluun Tearissa. Callandor toimii myös aika hyvin itsenäisenä teoksena, tosin kaikesta ei pääse kärryille ellei ole lukenut aiempia sarjan osia.
Hyvä kirja ja suosittelen kaikille Ajan Pyörää lukeville tai sen aloittaneille.
Arvosana: 8-.

Unohdetut jumalat on yksi hienoimmista lukemistani kirjoista. Ja minusta tähän asti Gaimanilta suomennetuista paras. Tarina alkaa hieman vitkastellen, mutta tempaa heti Wednesdayn ilmestyttyä mukaansa. Ja kirja paranee koko ajan loppua kohden joka on todella huimaava. Minusta Gaiman on tavoittanut tässä kirjassa jotakin oleellista Amerikasta ja sen luonteesta. Muinaiset jumalat ja heidän nykyinen olomuotonsa olivat mehukkaita yksityiskohtia ja eniten pisti miettimään Gaimanin luomat tietokoneiden, Internetin, muodin ja moottoriteiden jumalat. Sillä tavallaanhan me tosiaan palvomme tuota kaikkea maallista mammonaa lähes yhtä kiihkeästi kuin jumalia aiemmin. Gaimanin teoria jumaluuden luonteesta oli hienosti tehty, että jumala tavallaan kasautuu ihmisten uskosta ja mielikuvista.
Shadow oli jotenkin melankolinen ja traaginen hahmo, varsinkin kun hän herätti vaimonsa henkiin elämään puolinaista elämää. Tarina on jännä ja Gaiman kirjoittaa hyvää aikuisten fantasiaa. Suosittelen kaikille aikuista fantasiaa etsiville.
Arvosana: 10.

Hyperion-duologia minustakin nosti scifin aivan uudelle tasolle. Hyperionin tuho vie Hyperionissa alkaneet langat ja ihmiskohtalot loppuunsa ja antaa tarinalle huimaavan lopun, aivan kuin konsertin loppuhuipennus. Hyperionin tuho koskettu sielua ja on minusta scifin ehdotonta huippua. Aikahaudat, pyhiinvaeltajien kohtalot sekä Hegemonian ja Meina Gladstonen kohtalot saivat sielun kyyneliin. Juonen loppu oli hämmästyttävä, mutta selvensi kaiken jättäen silti joitakin mysteereitä auki. (Tosin ne selvitettiin Endymionissa ja Endymionin nousussa). Mahtava, loistava ja sielua koskettava teos ihmiskunnasta ja sen valinnoista ja aikaansaannoksista. Eeppinen scifi nousee tässä teoksessa suurimpaan huippuunsa minusta. Suosittelen kirjaa kaikille scifiä lukeville tai siihen tutustumista aikoville.
Arvosana: 10+.

Kirja oli samalla jännittävä seikkailukertomus, että syvällisempi filosofinen teos kirjoista, sananvapaudesta ja Sanojen Voimasta. Musca osoittautui varsin monimutkaiseksi henkilöksi josta paljastui paljon uusia puolia, tosin samoin Eponymius Clentistäkin. Juoni oli jännittävä eikä pysähdellyt paljoakaan viedessään mukanaan. Tarina sijoittuu 1700-luvun alun Englantia muistuttavaan Hajonneeseen Valtakuntaan. Kirjan hahmot ovat niin hyviä, pahoja, jaloja, halpamaisia, hyviä, hulluja ja sydämellisiä kuin vallanhimoisiakin, mikä luo kirjavan hahmogallerian mikä tekee tarinasta todella toden tuntuisen. Syvällisempi osuus kirjassa käsitteli sitä, kenellä on oikeus painaa kirjoja ja mikä valta pelkillä sanoilla on olemassa oppimattoman kansan keskuudessa. Omanlaisensa teos jota suosittelen luettavaksi.
Arvosana 8+.

Yksi parhaimpia lukemiani fantasiakirjoja. McKillip maalaa hahmoilleen värejä ja yksityiskohtia säihkyvän taustan. Kirja on loistava, juoni tempaa heti alussa mukaansa ja sitä on mahdoton arvata etukäteen. Tarinassa esiintyy salaisuuksia ja myös, kuten Danju sanoikin jo, filosofisia syvällisiä ajatuksia ajasta, kuolemasta ja elämästä sekä piirtämisen voimasta. Kirja on mahtava ja suosittelen sitä kaikille fantasian ystäville jotka etsivät raikkaan omanlaatuistaan kirjaa luettavaksi.
Arvosana: 10+.