Q_Black

Olipas kummallinen kirja. Tässä oli ihan pari luettavaakin pätkää, mutta suurin osa teksteistä oli kummallisia, jopa sekavia ja ne herättivät enemmänkin kuvotusta kuin mitään muita tunteita. Lisäksi tämä luvattu rakkaus-teema jäi minusta ainakin sujuvasti sivuun ja olisi paremminkin voinut puhua kiintymisestä tai vastaavasta. Idea oli sinänsä aika mahtava, mutta jotenkin näiden kirjoittajien tyyli ei oikein iskenyt tähän lukijaan millään muotoa. Kirja oli melko lyhyt, että sen lueskeli muutamaan tuntiin mikä oli vain hyvä, koska minusta ei ainakaan tämän fania tullut. Aiheita on todellakin laidasta laitaan, aina keijuista noitiin ja vampyyreista epämääräisiin lonkeroeläimiin. Jotain erilaista tämä on, joten normiin fantasiahömppään kyllästyneet saavat tästä taatusti täysin erilaisen lukukokemuksen, en sitten vaan tiedä että hyvässä vaiko pahassa mielessä.

Olipas kiva, että mekin suomalaisfanit saatiin tämän kirja luentaan saman vuoden puolella kun se ilmestyi. Jotenkin tätä lukiessa tuli sellainen olo, että vanhat pölyt oli pyyhitty nurkkiin ja aloitettu puhtaalta pöydältä. Sai vaan sai sellaisen olon, että lukisi ensimmäisiä ilmestyneitä Black Daggereita ja se oli pelkästään hyvä asia koska meinasi taantua siihen samankaltaiseen menoon ja meininkiin parin viime kirjan kohdalla.

Tähän kirjaan oli saatu uudenlaista voimaa ja viehätystä ja vitsit jaksoivat taas naurattaa ihan kunnolla. Lisäksi Tohrmentin ja Autumnin suhde oli herkullista luettavaa kaikkine ylä- ja alamäkineen. Aloin jopa pitää Tohrista, joka oli alunperin aika mitäänsanomaton hahmo itselle. Autumn sen sijaan oli ihan loistava persoona kun pääsi "alkujäykkyydestään".

Lisäksi mukana oli tuttuakin tutumpi sivujuoni koukuttavine juonenkäänteineen. Ward jätti kyllä taas parikin juttua niin auki, että ei voi esittää yllättynyttä jatkon suhteen ja ensi vuonnahan sitä saadaankin jatkoa Q:n ja B:n muodossa, mutta kipeästi kyllä aloin kaivata kirjaa myös Laylasta koska sen tarina alkoi olla aika mielenkiintoinen näiden kansien välissä.

En ole jostain syystä ollut kauhean tykästynyt näihin tämän sarjan pokkareihin ja tähän mennessä on tullut luettua vain yksi kelvollinen tarina. Täytyy myöntää, että ihan nokkela idea luoda kirjat tavallaan omiksi tarinoikseen, jotka kuitenkin yhdistyvät omalla tavallaan hahmojen muodossa. Itse en ole lukenut kuin kolme tämän sarjan pokkaria, joten en tiedä vaikuttaako sekin mielipiteeseeni, mutta jotenkin nämä ei vaan sytytä.

Stormy oli jotenkin liian Vladin pauloissa vaikka siihen oli syykin ja Vlad ei ollut lähelläkään mitään entisaikojen hurjimpaa vampyyria. Juoni sinänsä oli ihan kelvollinen, mutta jotenkin tässä tuntui, että loppuratkaisu oli liian itsestään selvä vaikka eihän harlequineissa ikinä olekaan mitään kovin monimutkaista juonta ja tarinaa koska ne on suunniteltu vaan sellaisiksi kevytlukemisiksi. Kyllähän tämän jaksoi lukea, mutta ei se herättänyt mitään sen erikoisempia tuntoja.

En oikein tiennyt mitä odottaa ja oikeastaan odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla tämän suhteen, en tiedä miksi. No, kun pääsin viisi sivua tekstiä eteenpäin, se oli menoa se. Näppärästi kirjoitettu tarina, joka alkaa kertomaan tyystin tavallisen (ainakin melkein) lukiolaistytön elämästä keskellä koristeellisten rakennuksien ja siltojen Prahaa. Mukana on mielenkiintoisia hahmoja ja eritoten nämä kimeerit oli aika erikoisia. Lisäksi kuvioissa oli enkeleitä, joista oli tehty ihan jotain muuta kuin yleensä.

Kirjan alku kulkee aika kevyeen tyyliin, mutta loppua kohden sitten kiihdytetään ihan urakalla. Kivasti kirjoitettuun tekstiin on saatu myös huumoria ja taas pitää ihmetellä kirjailijan kekseliäisyyttä erilaisten olentojen osalta. Ja ainakaan minulla ei ollut oikein mitään käsitystä siitä, mitä tulisi tapahtumaan jatkossa, joten juoni oli sitä ajatellen aika hyvä ja piti lukijaa koko ajan otteessaan.

Hiukan ehkä ihmettelin Karoun ja Akivan välistä tutustumista, se oli jotenkin liian hätäistä ainakin siellä kirjan alkupuolella. Lopussa meinaa vähän seota onko kyseessä kertomus nykyhetkestä vai menneisyydestä koska jutut menevät ristiin ilman mitään ennakkovaroitusta, mutta aika nopeaan sitä sitten sai taas tarinan päästä kiinni. Mielenkiintoinen ja mukaansa tempaava tarina jälleen kerran. Suosittelen lämpimästi. Miten tämän jatkoa malttaa edes odotella?

Olen vähän pettynyt, että nää viimeisimmät Sookie-kirjat eivät ole edistyneet suuntaan taikka toiseen. Kirjoissa on ollu paljon turhaakin, jotka poistamalla sarjasta olisi saanut lyhyemmän ja ytimekkäämmän. Kaikeksi onneksi tässä uusimassa sentään juonia ei oltu lätkitty montaa yhteen kirjaan vaan oli yksi selkeä juoni ja sitten tapahtumaan sen ympärillä eikä oikeastaan huomannut mitään ylimääräistä säätämistäkään taustalla vaikka olenkin jo ihan sekaisin näiden kanssa kun sarjassa olevat hahmot ovat aivan erilaisia kirjoissa.

Eric kävi tässä kirjassa entistä enemmän hermoon juuri tuon "sinä kuulut minulle" - asenteensa kanssa ja sen, että päätti Sookien asioista tämän tietämättä. Kihisin raivosta aina kun vampyyrin nimi vain mainittiinkin tekstissä. Lisäksi Sookie oli tässä kirjassa taas harvinaisen typerä ja yksinkertainen kuten oli ensimmäisessä kirjassa. Ensimmäisen kirjan jälkeen hahmo alkoi "kasvaa", mutta nyt tyyppi näköjään taantui takaisin idiootin tasolle. Edelleen sitä mieltä, että sarja on rutkasti parempi.

Tämän kummallisen pienen kirjan luki muutamaan tuntiin. Se kertoo Dinjasta, joka asustelee keskellä ei mitään, pienessä kylässä. Enkä ole varma mistä ajanlaskusta tässä on kyse. Kaksijalkaiset jaetaan kolmeen pääryhmään: ihmisiin, navajoihin ja krioneihin.

Jotenkin tämä kummallinen tarina lumosi minut lukemaan ja lukemaan lisää maailmasta, jossa on lunta, pakkasta, pikkuruisia kyliä, igluja ja hirsimökkejä, joissa oli tiivis ja lämmin tunnelma. Ihmiset ja muut siltä välin hommaavat ruokansa metsästämällä, ansastamalla ja kalastamalla ja Dinjan vaatteet ovatkin mukavasti norpannahkaa.

Ainakin tässä kirjassa keskityttiin enemmänkin matkan kerrontaan kuin ihmissuhteisiin ja romansseihin. Tarina käynnistyy sujuvasti, kertoo kaiken oleellisen ja jatkaa sitten suhteellisen nopeaa (muttei liian) kerrontaa ja pitää lukijansa otteessaan aina viimeisille jännittäville sivuille asti ja jättää miettimään mitä kummallisella kolmikolla on vielä edessään.

Siitä on aikaa kun olen lukenut tämän sarjan ensimmäisen kirjan, joten jotkut asiat olivat vähän pimeän peitossa kun aloitin tämän. Alku oli aika sekava enkä tuntunut pääsevän mitenkää eteenpäin, mutta sinnikkäästä lukiessa kuvio alkoi selkeytyä. Mukana oli edellisestä kirjasta tuttua menneisyyden kuvailua nykyisyyden lisäksi.

Mabin ja Willin suhde oli aika merkillinen koska alkuun tuntui, että he eivät olleet toistensa kanssa oikein missään tekemisissä ja yhtäkkiä heidän välillään roihahti. Heidän suhteensa jäi vähän kummallisesti etäiseksi minulle. Kuten aiemmassa, tässäkin oli rutkasti verta ja taikaa ja kaikkea siltä välin, mutta kirjan juoni vaikutti pitkälti samalta kuin aiemmassa, vain hahmot muuttuivat.

Hauskana bonuksena tässä olivat osittain mukana edellisestä kirjasta tutut hahmot ja kaikkien elämä kiteytyi tavalla jos toisella toisiinsa. Tämä ei herättänyt yhtä paljon tuntoja kuin edellinen kirja, pidin siitä enemmän.

Kakkososa oli edeltäjäänsä huomattavasti kesympi vaikka ei tässäkään säästytty väkivallalta tai muulta vastaavalta. Voisin sanoa, että se teki tästä kirjasta jopa paremman kuin edeltäjänsä. Tykästyin myös enemmän Lenaan, joka oli saanut luonnetta ja elämänhalua hiukkasen enemmän kuin ykköskirjassa, jossa tyttö oli naiivi ja tyhmä. Alexia en kaivannut ollenkaan koska tyyppi oli ekassa kirjassa minulle aika harmaa hahmo. Yleensä pidän päähenkilöistä, mutta tässä ne jäivät vähän kylmäksi, ihme kyllä.

Tarina on kuitenkin hahmoista huolimatta upeasti kasattu kokonaisuus, joka ei uhkaa kaatua missään vaiheessa. Lena suorittaa Vastarinnan tehtävää "zombien" maassa ja hänen uusi minuutensa on viimeiseen asti hiottu... kunnes kuvaan astuu "Invalidien" vastaisen DVA:n johtajan poika. Kirjailija jättää vielä kirjan lopulle parikin yllätystä, jotka tulevat sotkemaan pakkaa entisestään kolmannen, ja viimeisen, kirjan osalta.

Hyi ja yök, tulee ensimmäisenä mieleen. Kirjailija on kyllä keksinyt mitä kamalimman juonen trilogiaansa ja osaa vielä kirjoittaa niin, että teksti tuottaa lukijalleen ahdistusta. Elämä rakkaudettomassa maailmassa ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista. Tunteet ovat kiellettyjä ja kadotettuja ja niiden kautta ihmisten toimet ja lait ovat kammottavia ja tunteettomia ja aiheuttivat minulle ainakin karmeita vilunväristyksiä ja vihantunteita kirjan alusta loppuun asti.

Jotenkin kirjan päähenkilöt Lena ja Alex jäivät minulle etäisiksi hahmoiksi enkä päässyt heihin oikein kiinni missään vaiheessa. Mietin pitkään aionko lukea tätä kirjaa laisinkaan koska juoni oli aika karmaiseva ja enpä olisi oikeastaan menettänyt mitään jos olisin jättänyt lukematta. Tämä kirja nyt vain oli yksinkertaisesti nerokkaasti kirjoitettu, mutta todella kammottava.

Kirjan loppukaan ei ollut sellainen tyypillinen rakkaustarinan loppu vaan jätti aika onton olon vaikka olinkin sen osalta spoilaantunut aikaa sitten. Romantiikkaa kaipaavana kuitenkin uskon, että Lenan taipale päättyy onnellisesti ja niimpä tarraan seuraavaan osaan, joka odottaa yöpöydällä.

Jotenkin ihastuin tähän demonien ja sielunsyöjien maailmaan kun luin ensimmäisen osan. Minua vaan harmittaa suuresti se, että tämäkin kirja kuuluu Harlequinilla paranormaalin romantiikan osioon, mutta ei kyllä tässä mitään romantiikkaa pahemmin edes ollut. Tarina on mielestäni hyvä ja mielenkiintoinen, mutta siitä jää uupumaan juuri se olennainen eli räiskyvä rakkaus, jollaista vilahtaa aavistuksen kirjan puolivälin jälkeen ja jättää lukijan janoamaan lisää, mutta jatkoa ei tule. Kirja muutenkin loppuu vähän sellaiseen töksähtävään kohtaan ihan kuin kirjailijalla olisi ollut vain kiire päästä kirjoittamaan tarina loppuun. Petyin kyllä tähän vähän sillä ensimmäinen osa ainakin tarjosi minulle enemmän sitä mitä halusin. Mehukas pääjuoni kuitenkin saa vähän lisäpisteitä.

Kirjan idea kuulosti niin jännältä, joten siksi tämä tuli varattua kirjastosta. Olen aiemmin lukenut Ahernin Tyttö peilissä - kirjan, mutta tämä kyllä ohitti sen opuksen kirkkaasti. Alku tuntui vähän tahmealta, mutta pian huomasin uppoutuneeni kirjan maailmaan täysin. Lucy on saamattomalla tavallaan hauska persoona, jonka elämä on ollut alamäkeä jo jonkun aikaa. Hän yrittää selvitä päivästä toiseen helpolla joskaan ei kauhean viisaalla tavalla. Ahern on kyllä todella käyttänyt mielikuvitustaan kirjoittamalla tämän kirjan, jossa aivan mahdottoman tavalliseen tarinaan on saatu ripaus taikaa. Lucy tapaa ensimmäistä kertaa oman Elämänsä, joka on rähjääntynyt mies. Parivaljakolla on ongelmia saada suhteensa toimimaan, mutta pikkuhiljaa Lucy alkaa oppia elämän tarkoituksen. Hän painii samanlaisten ongelmien kanssa kuin kuka tahansa muukin polultaan eksynyt sielu, mutta ymmärtää ajan kuluessa arvostamaan yhä enemmän elämäänsä. Kirja on opettavainen, tosipohjainen ja hyväntahtoista huumoria ja sarkasmia pursuileva teos, joka antaa lukijalleenkin miettimisen aihetta. Tämä on kirja, jonka jokaisen pitäisi lukea elämänsä aikana.

En ole koskaan ollut mikään kauhea Taru Sormusten Herrasta - fani, mutta jostain kumman syystä tämä sitten kirjastosta varasin. Kirja yllätti koska se ei oikeastaan tursua TSH-faktaa vaan se on painottunut enemmänkin visuaalisuuteen. Tässä opuksessa ei oikeastaan ollut paljonkaan uutta tietoa leffan katsoneelle ja koko "opuksen" selasi läpi puoleen tuntiin koska tekstiä ei juurikaan ole. Ihan kuin tämä olisi suunnattu jollekin lapsentasoiselle ihmiselle. Minä kuitenkin pidin tästä koska kuvat olivat upeita ja tekstit yksinkertaisia. Mitään uusia tai mahtavia ylläreitä tämä ei tuo enemmän leffoihin ja kirjoihin hurahtaneille.