Q_Black

Huh, siinäpä oli luettavaa. Pisin Black Dagger tähän mennessä ja tietenkin se koukutti yhtä lailla kuin kaikki aiemmatkin kirjat. Mieluusti tosin olisin lukenut Rehvistä ja Ehlenasta enemmänkin, koska heidän tarinansa jäi aika valjuksi ja mitäänsanomattomaksi muiden tapahtumien joukossa. Rehvenge on kuitenkin yksi lempihahmoistani, joten olisin mieluusti lukenut hänestä vaikka koko kirjan sivujen verran. Ensimmäisissä Daggereissa oli se hyvä puoli, että päähahmot todella olivat päähahmoja eivätkä uponneet sivuhenkilöiden alle. Kivaa lisukettahan se toi kirjaan, että siellä oli muidenkin hahmojen elämästä vaikka Wrathin pätkät eivät paljoa kiinnostaneet. Sen sijaan Xhexin ja Johnin "säätäminen" oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Hienoa oli tutustua tähän Rehvengen symphath-puoleen ja etenkin symphathien maailmaan vaikka kaikki siinäkään ei ollut mitään kaunista luettavaa. Hämärän alle jäi myös loppu. Lopettiko Rehv dopamiinin käytön ja millainen on hän oli täytenä itsenään, ilman rauhoittavaa? Kirjoissahan kun mainittiin, että hänen symphath-puolensa oli synkkä. Kaiken kaikkiaan mahtava kirja taas kerran ja jään odottamaan seuraavaa.

Onhan se nyt selvää, että Harlequin-kirjoissa ei ole syvällisiä pohdintoja vaan suoraa toimintaa. Tässä kirjassa se tosin ponnahti esille entistä räikeämmin. Tarinan juoni oli ihan kelvollinen eikä lopussa tapahtuvaa hämmästyttäävä (ja tavallaan kornia) tapahtumaa olisi mitenkään osannut arvata etukäteen. Edge oli vallan loistava hahmo osuvien heittojensa kanssa ja Amberissakin oli kivasti sisua ja luonnetta. Tämä oli ensimmäinen kirja, jonka luin Yön siivet - sarjasta ja olihan se ihan kelvollinen vaikka olen lukenut jos jonkinlaista negatiivista näistä pokkareista. Mikäli et kaipaa syvää kerrontaa vaan pinnallista raapaisua, vaihtuvia ja uskomattomiakin tapahtumia sekä räiskyvää romantiikaa, tämä on sinua varten.

Huh, en edes tiedä mistä aloittaa. Tämä kirja on todellakin täynnä historiaa ja menneitä aikoja. Se tuntuu suorastaan tursuvan ulos kirjasta. Kirjoittaja tietää todella historiasta, alkemiasta ja jopa perinnöllisyystieteestä. Teksti on ns. raskasta luettavaa, koska siinä käsitellään paljon historiallisia asioita, ihmisiä ja paikkoja ja kevyemmän tekstin lukijoille se saattaa olla siksi erittäin pitkästyttävää luettavaa. Romantiikkakin tuntuu hukkuvan useaan otteeseen muun tarinan alle. Omaan lempilukemistooni ei todellakaan kuulu tämän kirjan kaltaiset tuotokset, mutta jotenkin kirjan tunnelma vangitsi ja lennätti aivan uuteen maailmaan, jossa on vanhoja linnoja, mahtavaa punaviiniä ja jännittäviä tapahtumia. Kirja ei sinänsä ole täynnä vauhdikkaita tapahtumia vaan ensimmäinen puolisko kirjasta keskittyy lähinnä Matthewn ja Dianan tutustumiseen ja tunteiden kehittymiseen. Puolen välin jälkeen pääsemmekin tutustumaan kunnolla Matthewn perheeseen ranskassa sekä Dianan noitaperheeseen amerikassa. Lisäksi Dianan "elävä" kotitalo oli aivan ihana lisä tarinaan. Tässä kirjassa noidat todellakin ovat noitia ja pystyvät käsittelemään myös luonnonvoimia. Pahiksiltakaan ei vältytä. Kirja jää todella ärsyttävään kohtaan ja jatko-osaa jää janoamaan kuola poskella vaikka kirja ei suosikkeihini lukeudukaan.

Hauskana bonuksena muuten suomalaisnoita nimeltä Satu Järvinen, joka herätti huvitusta useaan otteeseen.

Luoja, taas huomasi suorastaan ahmivansa sivuja. Oli aikaa siitä kun luin tätä edeltäneen kirjan, mutta onneksi tässä muistutettiin mieleen aiempia tapahtumia. Hassua, mutta olin jostain syystä kuvitellut aiemmin, että Kalona on nainen. Se, että hän on mies, selvisi vasta tässä kirjassa. Tässäkin kirjassa oli tunnistettavaa ja hyvin tyypillistä Castien tekstiä. Kirjoitustyyli on rentoa ja helppolukuista, mutta jälleen kerran karseat "teinisuomennokset" ottivat hermoon. Ilmeisesti suomentaja on ajatellut niiden kuuluvan kirjan teemaan. Lisäksi tämä draama sadantuhannenmiljoonan pojan välillä alkaa käydä aika tylsäksi, koska se jatkuu kirjasta toiseen eikä siihen tunnu tulevan mitään tolkkua. Jos sivuutetaan nämä muutamat miinukset, saa tästä kirjasta taas yhden hienon lukukokemuksen, mutta tavallaan kirjassa ei tapahdu mitään olennaista. Se on vain ns. tarina tapahtumien välissä. Tietenkin tämäkin oli jätetty jännään kohtaan, joten jatkoa odotellaan kiivaasti.

Tätä on odotettu! Faythen tarina huipentuu tässä kuudennessa Kissojen kesken - kirjassa. Rachelin tyyli ei herpaannu tässäkään pokkarissa. Tapahtumaa on kaikkien makuun, aina poliittisesta valtataistelusta, suhdedraamaan ja veren roiskumiseen. Kuten olen aiemminkin tainnut mainita niin Marc otti tässäkin kirjassa hermoon ja pahasti. Täytynee nostaa hattua Rachelille, koska on luonut vastenmielisimmän hahmon ikinä - vinkuvan, anelevan ja yltiömustasukkaisen Marcin, jollaista en haluaisi tavata tosielämässä. Lisäksi myös tässä pokkarissa nousi esille tyypillinen seksistisyys. Nainen on vain tarkoitettu lisääntymiseen, ei mihinkään muuhun. Otti myös hermoon Faythen sekoilu kahden miehen välillä. Valitukset sikseen, kirja oli miinuksista huolimatta jännittävä ja hiuksia nostattava lukukokemus, joka nostatti kyyneleitäkin silmiin. Mahtava päätös mahtavalle sarjalle.

En edelleenkään osaa sanoa tästä sarjasta, että onko se hyvän yläpuolella vai alapuolella. Tämä kirja ei ainakaan herättänyt mitään erikoisia tuntoja. Tuntui, että kirjassa ei ollut oikein minkäänlaista tarkkaa juonta vaan se vain kertoi Everin ja Damenin kamppailuista tunteiden kivikossa. Kuvioihin astuu tietysti Jude, jonka kanssa Everillä on enemmän yhteistä kuin voisi luulla. Odotin, että tässä kirjassa sukellettaisiin oikeasti Varjojen maahan, mutta tilanne jäi pelkäksi spekuloinniksi, energian vaihtamis - höpötyksiksi sekä masisteluksi ainakin Damenin osalta. Huh, turhan monimutkainen kirja, jossa oli sata eri asiaa pinottuna päällekkäin huteraksi pinoksi. Lisäksi itse ongelmaan ei tullut minkäänlaista selvyyttä. Utelias sielu kun olen, aion lukea seuraavankin kirjan. Joskin en odota sitä kovinkaan paljoa.

Kirjan juoni herätti heti alussa mielenkiinnon kun lueskelin toisessa blogissa tästä kirjasta. Pitihän se sitten käydä lainaamassa oma kirja. Jacinda on minusta upean säpäkkä hahmo, mutta ajottain eipäsjuupas-meininki kävi hiukan hermoon. Willin ja Jacindan suhteen etenemistä on hauska seurata sen takia, että Will ei tiedä mitään Jacindasta, mutta Jacinda tietää Willistä. Kasassa on siis taas mahtavat ainekset kielletylle romanssille. Kirja ei ole kovinkaan huumorintäyteinen, mutta suhdekiemuroita ja Jacindan tappelua itsensä kanssa lukee kyllä ihan mieluusti. Kirjassa on ajoittain hiukan teinimäistä meininkiä havaittavissa, mutta sehän tavallaan kuuluu tämän ikäisten nuorten elämään eikä se haitannut mitenkään erityisesti. Ainut suuri miinus oli se, että kirja loppui niin ahdistavaan kohtaan. En malttaisi millään odottaa seuraavaa suomennosta!

Tuli hetkeksi taianomainen fiilis kun otti tämän kirjan käsiinsä. Aivan kuin olisi voinut mennä istumaan keskelle kukkivaa puutarhaa ja lukea tätä satukirjalta näyttävää pikkuruista kirjaa. Kirjojen tarinat eivät kuitenkaan ole mitään yli-iloisia romanttisia tarinoita, jotka päättyvät onnellisesti. Kirjassa on siis kaksi eri tarinaa, joista olisi minun mielestäni saanut pienellä vaivalla hiukan pidempiä. Minusta tarinat loppuivat melkein kesken ja etenkin tämä ensimmäinen tarina "tyttö peilissä" oli vallan mielenkiintoinen ja aiheutti pari pientä väristystäkin selkäpiissa kun ajattelin tilannetta omalle kohdalle. Tarinat ovat siis aikuisille kirjoitettuja lyhyitä tarinoita, joissa piilee myös muutama pieni opetuskin. Vaikka toisen tarinan kerronta oli vähän sekavaa, onnistui tämä pieni ja kummallinen kirja viihdyttämään tovin.

Aika samoilla kannattimilla aiempien kirjojen kanssa. Eniten näissä kirjoissa häiritsee tapahtumien nopea tempo ja ns. yksinkertaisuus, mutta kirjathan onkin tarkoitettu nuoremmille lukijoille. Hahmoista on saatu sopivasti erilaisia ja Emily on tiukan paikan edessä näkyjensä kanssa, jotka ovat kaikkea muuta kuin selviä. Kun luokkatovereita alkaa kadota, Emilyn on alettava harjoittelemaan näkyjen kanssa auttaakseen ystäviään. Kirjat menevät hyvänä viikonlopun viihteenä, mutta ei sovellu jännitystä ja romantiikkaa janoaville. Kun nyt olen kolme ensimmäistä lukenut, aion katsastaa loputkin jos suomennoksia on tiedossa.

Aika samoilla kannattimilla mennään kuin aiemmassakin kirjassa. Kirja kuvaa sujuvasti nuorten kouluelämää ja sitä, kuinka tärkeää on kuulua johonkin. Mitä suositumpi on, sitä kunnioitetumpi on. Kirja ei sinäsä ollut mikään kovin ahaa-elämys vaan tavallinen kertomus nuorten erikoisista kyvyistä ja arjen haasteista. Koulun suosituimman tytön Amandan hyppääminen pojan ruumiiseen tosin herätti pari kertaa hilpeyttä. Jenna taas on koulun kovis, joka peittää koviksen kuoren alle omat epäluulonsa ja pelkonsa. Mahdollisen isän löytyminen voi herättää nuorissa jos jonkinlaisia onnentunteita ja kuvitelmia "oikeasta" perheestä. Ehdottomasti ainakin nuorille soveltuva kirja, jossa ei mässäillä parisuhteilla vaan kerrotaan nuorien elämästä ja annetaan lukijalle myös muutama erittäin pätevä opetuskin.

Häpeäkseni täytyy myöntää, että en saanut luettua tätä loppuun. Seitsemästäsadasta sivusta sain luettua neljäsataa kituutellen. Hauskinta tässä oli se, että tarina ei sinänsä ollut millään lailla huono. Rakastin hahmoja ja heidän eri persooniaan. Juoni oli mukaansa tempaava ja vaikka kirjassa on näinkin monta sivua, ei juoni jäänyt missään vaiheessa junnaamaan paikalleen vaan eteenpäin mentiin reippaassa tahdissa, mutta ei liian reippaassa. Vaikka on puhuttu, että kirja on "raaka" ja "täynnä seksiä", en huomannut näistä kumpaakaan. Ainakaan niitä ei ollut liiaksi asti, eivätkä yksittäiset otteet hevosen tappamisesta tms. kyllä herättäneet mitään erikoisempia tuntojakaan. Kirja sopii mainiosti historian ja Taru Sormusten Herrasta - tyyppisille fanittajille, jotka rakastavat keski-ajan tunnelmaa ja raakalaismaisuutta. Vaikka omalta osalta kirja jäikin puolitiehen, suosittelen tätä kuitenkin. Itse vain taidan tyytyä mieluummin itse tv-sarjaan.

Pitihän se sitten hommata seuraava kirja hyllyyn kun edellinen herätti mielenkiinnon uutta hahmoa, Quinnia kohtaan ja täytyy sanoa, että olen rakastunut! Quinn on ehkä parhaita hahmoja tähän mennessä kun taas Bill ja Eric herättivät suurta ärtymystä asenteidensa kanssa. Sookie on teräsnainen, joka joutuu kokemaan kerta toisensa jälkeen itseensä kohdistuvia uhkia. Milloin häntä purraan, milloin hakataan ja yritetään jopa ampua. Tuntui vaan, että tässä kirjassa oli vaan hiukan liikaa tällaista. Pääjuonenahan oli tämä Hailey-kuvio, mutta se tuntui jäävän sivuun ja kirjassa oli sen lisäksi pari muutakin mysteeriä. Bon Tempsissä ja sen lähiympäristössä ei siis nähdä yhtään rauhallista päivää. Joskus jopa tapahtumien paljous ottaa päähän, mutta tämä kirja oli edellistä parempi. Quinnin ja Sookien suhteesta on mielenkiintoista lukea eikä edes Alciden sivuun jääminen haitannut. Mielenkiinnolla odotan, mitä itse tv-sarja onnistuu loihtimaan Quinnista ja Sookiesta. Innolla jään odottamaan seuraavaa kirjaa.