Varjojen maa

Nääh. Nyt alkaa Twilight nostaa päätään. Jude, Kuolemattomien Jacob, astuu näyttämölle! Hurraa, hän on töissä ennustusliikkeessä, hänellä on rastat ja tatuointi ja hänessä on jotain outoa, joka vetää Everiä puoleensa. Eijeijei, nyt aletaan eksyä pahan kerran harhateille. Tarina etenee täysin väärällä tavalla, se yrittää liikaa kalastella menestystä vanhoilla nikseillä. Antakaa kolmansien pyörien pyöriä jo matkoihinsa, jookos.

Edeltävät osat olivat minusta vähän parempia, mutta oli tämäkin ihan ok.

Juoni on ihan hyvä ja kiinnostava, mutta kirjoittaja ei saa juonta pidettyä kunnolla kasassa ja ylläpidettyä kiinnostusta, jonka takia ainakin oma kiinnostukseni kirjaan lopahti pitkälti jo ensimmäisien sivujen jälkeen. Huomattavasti huonompi, mitä edellinen kirja oli.

Siis sinänsä kirja oli ihan hyvä mutta pari asiaa ärsytti ja pahasti. Ensinnäkin kirjassa oli aika paljon edellisen jauhamista ja se ärsytti, koska joo se tajuttiin jo ,että Damen on elänyt kuusi sataa vuotta jo. Sitten Ever on aika naiivi, mikä ärsytti tietyissä kohdissa. Ja loppu oli yliärsyttävä... vaikka tämä kirja ei ollut mikään erityisen hyvä, niin silti juoni oli ihan kiva ja kyllä se seuraava osakin täytyy lukea jos vaikka Damen ja Ever saisivat toisensa 'sillä tavalla' ;D

Voi ei... Miten tämä pystyi olla vielä huonompi kuin edellinen. Damen ja Ever alkoivat ärsyttää ihan järkyttävästi. En ihan ymmärtänyt miten he yhtäkkiä "ratkaisivat" ongelmansa, siis puolittain. Roman ja Jude olivat ainoa syy miksi edes jaksoin lukea kirjan loppuun. Ever on äärimmäisen ärsyttävä ja naiivi. Ja Damen... Voi minkäs teit. Siis mitä ihmettä se säästö homma oli? Ja sit ne hirveät tunnontuskat. Niin äärimmäisen puuduttavaa. Damen muuttuu jatkuvasti huonompaan suuntaan. Ever ja Damen voisivat saada jo toisensa niin loppuis tää jankkaaminen. Kai minä luen kirjan jatkonkin, mutta jotenkaan tämä ei enää jaksa innostaa.

Täytyy sanoa, että tämä kirjasarja otti nyt takapakkia ja pahasti. Kolmas osa on jotenkin tylsä ja jankkaa vain samoja asioita. Ever ja Damen alkoivat ärsyttää mua suunnattomasti sillä itsensä syyttelyllä tyyliin: "Mä olen syypää, kaikki on mun vika." "Eipäs, vaan mun, kun mä elin niin huonosti kuusi sataa vuotta." Alko pikkuhiljaa kyrsimään. Kaikki parhaat kohdat, joiden ansiosta kirja sai edes kaksi tähteä, olivat ne missä Jude oli. Poika oli kiva hahmo ja joissain kohdissa olisin toivonut hänen olevan Everin poikaystävä. Mua nimittäin alkoi ärsyttää myös Everin ja Damenin rakkaustarina. Jotenkin sen hohto on alkanut sammua. Ostan kuitenkin sarjan muutkin osat, ehkäpä kolme muuta osaa ovat yhtä hyviä, kuin kaksi ensimmäistä.

En edelleenkään osaa sanoa tästä sarjasta, että onko se hyvän yläpuolella vai alapuolella. Tämä kirja ei ainakaan herättänyt mitään erikoisia tuntoja. Tuntui, että kirjassa ei ollut oikein minkäänlaista tarkkaa juonta vaan se vain kertoi Everin ja Damenin kamppailuista tunteiden kivikossa. Kuvioihin astuu tietysti Jude, jonka kanssa Everillä on enemmän yhteistä kuin voisi luulla. Odotin, että tässä kirjassa sukellettaisiin oikeasti Varjojen maahan, mutta tilanne jäi pelkäksi spekuloinniksi, energian vaihtamis - höpötyksiksi sekä masisteluksi ainakin Damenin osalta. Huh, turhan monimutkainen kirja, jossa oli sata eri asiaa pinottuna päällekkäin huteraksi pinoksi. Lisäksi itse ongelmaan ei tullut minkäänlaista selvyyttä. Utelias sielu kun olen, aion lukea seuraavankin kirjan. Joskin en odota sitä kovinkaan paljoa.