Q_Black

Verta sakeampaa on Sookie-sarjan viides suomennos. Aiempia kirjoja lukiessa taso on noussut koko ajan, mutta tätä lukiessa se nousu ikäänkuin pysähtyi. Tuntui välillä, että tapahtumat olivat sekavia ja niitä oli sen verran, että ei pysynyt mukana siinä, että mihin juttuun mikäkin liittyi. Lisäksi Sookien otsaan iskeytyi tässä kirjassa kevytkenkäisen tytön leima, koska miehiä tuntui olevan joka sormelle ja se ärsytti suunnattomasti. Joka tapauksessa hieno lukukokemus, josta löytyi kuitenkin pääosin vain kaikkea mielenkiintoista ja positiivistakin. Uusi hahmo Quinn herätti mielenkiinnon heti, joten täytynee ostaa hyllyyn seuraava kirja mahdollisimman pian.

Huh, tämä oli kyllä hyvä. Täytyy nostaa hattua kirjoittajalle, joka sattuu olemaan vielä mies! Kirjan juoni oli todella kekseliäs ja tarina soljui eteenpäin melko kivuttomasti. Tuli hymyiltyä useaan otteeseen ja hirnuttuakin muutaman kerran mm. ajatukselle Hitleristä suolistobakteerina. Vaihtuvat tapahtumat ja Kimin ärhäkkä luonne lisäsivät hauskuutta sekä hurmaava Casanova, joka odottaa kovasti saavansa hyvää karmaa ja pääsevänsä nisäkkääksi, jotta voisi harrastaa taas lemmenleikkejä. Kirja sai pintaan kaikenlaisia tunteita, aina nolostuksesta, iloon ja sieltä harmistukseen. Kaiken hyvän lisäksi, onneksi tässäkin kirjassa on onnellinen loppu. Tämä kirja antaa arvokkaan opetuksen jokaiselle, joka ei osaa arvostaa elämäänsä. Vasta kun sen menettää, tajuaa kuinka täydellistä se onkaan ollut.

Varmasti ainakin nuorien lukijoiden mieleen. Romantiikkaahan tässä ei ollut pätkääkään, mutta kirja keskittyikin nuorien elämään, jotka kamppailevat normaalien huolien lisäksi yliluonnollisten ongelmien kanssa. Kirja on helppolukuinen ja sen lukee helposti pariin tuntiin. Kirjassa on myös hyvä opetus kaikille. Täytyy olla tyytyväinen siihen mitä omistaa, kun toisilla asiat saattavat olla paljon huonommin. Itseeni ei nyt ihan täysillä kolahtanut, mutta olihan tämä sellaista tylsän illan miellyttävää ajanvietettä. Saatanpa lukaista jatko-osiakin jossain välissä.

Taas uusi Kissojen kesken-sarjan tuotos, joka on täynnä arvoituksia ja vaarallisia haasteita. Pääsemme myös tutustumaan uuteen lajiin, Myrskylintuihin. Tämä sarja tosiaan takaa lukijalleen aivan uudenlaisen maailman. Pokkarissa on tuhottoman paljon tapahtumaa heti alusta alkaen eikä se sinänsä haittaa, mutta koska tämä kirja kuuluu Harlequineihin, niin siltä odottaisi enemmän romantiikkaa. Valitettavasti tässä se jäi todellakin muiden tapahtumien varjoon. Kun Faythe kumppaneineen yrittää todistaa laumansa syyttömyyden, hän on keskellä kolmiodraamaa ja vaikeita valintoja. Pidän tästä sarjasta todella paljon, mutta muutamat "moraaliset" asiat ottavat suunnattomasti päähän. Lisäksi tutuksi tullut Marc ei enää kuulu suosikkeihini. Hahmo käy auttamattomasti hermoon. Jännittävän ja täpärän lopun jälkeen jään odottamaan sarjan viimeistä osaa. Saako Faythen lauma kukistettua vihollisen ja pystyykö Faythe tekemään raskaan päätöksen kahden rakkaan ihmisen välillä?

Minulla ei ollut kovin suuria odotuksia tämän kirjan suhteen, koska Phury on ollut alusta asti täysin yhdentekevä hahmo. Täytyy myöntää, että kirja yllätti positiivisesti. Aloin pitää Phuryn hahmosta enemmän ja Cormia oli varsin viehättävä Valituksi. Kirja jatkaa tietenkin tuttua Wardin tyyliä. Tämä kirja on ehkä vähän synkeämmällä pohjalla lessereiden hyökkäysten ja Phuryn huumeriippuvuuden takia. Lisäksi pääsemme taas sukeltamaan muidenkin hahmoja elämään, esimerkiksi Qhuinnin ja Blayn, joiden välillä tapahtuu jotain hyvin merkittävää. John taistelee edelleen menneisyytensä kanssa ja saa jotain menetettyä takaisin. Tässäkin kirjassa tuntui, että Phuryn ja Cormian tarina jäi aavistuksen sivuun kun muut hahmot pääsivät kukoistamaan. Tuntui, että kun luki kaksi sivua pääparin tarinaa, sai seuraavaksi sata sivua muita hahmoja, mutta se ei sinänsä edes haitannut. Mieluusti tosin olisin lukennut enemmän Phuryn ja Cormian välisistä tilanteista. Tästä on hyvä jatkaa ja jäädä odottamaan jatko-osaa.

Voi että, tätä kirjaa odotettiin innolla koska luin kaksi ekaa putkeen. Valitettavasti tämä kirja ei herättänyt niin paljon tunteita kuin edeltäjänsä. Kirjoitustyyli oli samaa laatua kuin aiemmissa, hahmot olivat pysyneet täysin samanlaisina hurmaavina, ihanina ja välillä ärsyttävinäkin. Vasta yli puolen välin jälkeen alkoi tapahtumaan ihan urakalla. Alku sitten oli vähän sellaista tasapaksua mössöä, paikoittellen tosi tylsääkin luettavaa. Tässä kirjassa olin kiinnostunut enemmän lukemaan Colesta (suosikkini!) ja Isabelistä kuin itse päähenkilöistä. Lopussa pulssi sitten nousi ihan urakalla enkä voinut lopettaa lukemista. Loppu oli minusta jotenkin vähän... laimea. Tuli sellainen olo, että olisi sivua kääntäessään lukenut vielä sivun tai kaksi, mutta tarina tuntui pysähtyvän seinään. Joillekin loppu varmasti kolahti, mutta minulle se oli jotenkin liian "arvoituksellinen". Kaiken kaikkiaan upea lopetus mahtavalle trilogialle, joka kannatti epäilyjen jälkeen lukea.

No jaa, ei nyt ollut mitenkään erikoinen. Taitavaa tekstiä, mutta varmaan suomennoksen takia jotkut lauseet ja sanat ontuivat. Jotkut tarinat olivat todella tunnelmallisia ja pelottavia. Vampyyrifantasioita on näköjään kaikenlaisia... äärettömiä mahdollisuuksia. Kaikenkaikkiaan ihan mielenkiintoinen pokkari, vähän erilaista tekstiä normaaliin verrattuna. Lueskelee tämän läpi ainakin sen kerran.

Ensimmäinen reaktio on, että HÖH! MIKSI SE LOPPUI NÄIN?! Jäi kyllä niin jännään kohtaan, että puren varmaan sormeni kynnettömiksi odotellessani jatko-osaa. Riitasointu jatkaa samaa samalla tasolla ensimmäisen kirjan kanssa. Joskin tässä kirjassa on aika synkeä tunnelma melkein koko ajan Noran ja Patchin suhdekiemuroiden takia. Silti en malttanut päästää kirjaa käsistä ja luin sen melkein yhteen putkeen. Muutama kohta oli aika sekava ja taas sai tietää uusia asioita Noran menneisyydestä. Patch on edelleen niiiin ihana, vaikka tässä kirjassa sen käytös sai välillä suun kiristymään raivosta. (Patchin ja Noran kohtaamiset - kuumaa kamaa!) Noraa kävi sääliksi useaan otteeseen. Tämä kirja herätti monia tunteita; surua, kiukkua ja naurunpyrskähdyksiäkin muutamaan väliin. Kerta kaikkiaan loistava kirja, jonka jälkeen jää janoamaan lisää!!

Huh, siis onko tämä oikeasti miehen kirjoittama kirja? Ei uskoisi! Kirja koukutti ensimmäisiltä sivuilta asti omaperäisellä kerronnallaan. Kirjassa pääsee jokaisen siinä esiintyvän henkilön pään sisään vuorollaan, tavallaan lyhyesti ja ytimekkäästi, mutta samalla hyvin syventävästi. Tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ollut yhtään tylsää kohtaa. Alussa Radleyn perheen arkea, loppua kohti vähän jännempää menoa. Uskaltaisin melkein väittää, että menisin mieluummin illalliselle Radleyn perheen luokse kuin Meyerin Culleneiden luokse. Tämä kirja oli ehdottomasti erikoinen, kieroa huumoria, verisiä juttuja ja itsensä kanssa taistelemista sisältävä opus. Lisäksi huvittavuutta lisäsi otteet vampyyrien "Pidättäytyjän käsikirjasta". Suosittelen!

Tämä pokkari taisi herättää tähän mennessä luetuista sarjan pokkareista eniten tunteita. Ärtymystä, harmistusta, surua ja iloa. Näiden kansien välissä tapahtuu hurjasti asioita. Faythe pääsee taas mysteerien keskelle ja alkaa selvittää niitä yhdessä muiden lauman jäsenten kanssa. Pidän enemmän ja enemmän Faythestä, koska se on niin loistava persoona. Osaa olla kettumainen, mutta myös tarvittaessa herkkä. Lauman tulevaisuus on vaakalaudalla monenkin asian takia ja se saa lukijan puremaan huultaan aina loppuun asti. Jäin janoamaan jatkoa.

Kirjan kanssa ei oikeastaan tullut missään vaiheessa tylsiä hetkiä. Se oli varsin erilaista luettavaa kuin mihin olen tottunut. Silla on kovia kokenut tyttö, joka yrittää selvitä elämässä eteen päin. Pian hän kuitenkin jää menneisyyden vangiksi kun saa isänsä vanhan kirjan käsiinsä. Nick taas on varsinkin kirjan alussa aika k*sipää-hahmo, mutta siksi pidin hänestä kaikkein eniten. Tekstin yllä leijuu koko ajan hiukan arvoituksellinen, surullinen ja ennen kaikkea karmiva ilmapiiri. Kuolemaa käsitellään rankalla kädellä ja vertakin on kuvioissa mukana. Kirja on siis mystinen, romanttinen ja täynnä vilunväreitä. Suosittelen, vaikka ei nyt lukeudukaan lempikirjojeni joukkoon.

Ensimmäinen osa oli vähän niin ja näin, mutta tästä jatko-osasta pidin. Tarinan yllä leijui koko ajan vähän pahamaineinen tunnelma, mutta tavallaan se teki kirjasta entistä herkullisemman. Tämän kirjan päähenkilöt olivat paljon mielenkiintoisempia kuin ensimmäisessä osassa. Leslie on ihanan kipakka tyttö ja Irial synkkä ja mystinen olento, jonka nenälle ei hypitä. Niall nousi yhdeksi suosikeista ehdottomasti. Tämän kirjan kanssa ei tullut missään vaiheessa tylsää vaan tapahtumia oli kivasti koko kirjan verran. Loppu oli yllättävä eikä yhtään sellainen kuin olisin halunnut, mutta kuitenkin onnellinen omalla tavallaan ja sellaisista lopuista ei vaan ikinä saa tarpeekseen. Harmittaa melkein, että sarjan suomentaminen jäi kesken. Olisin mieluusti tutustunut muihinkin kirjoihin.