Eija

Tavallaan kirjan aihe on vieläkin ajankohtainen, sillä tarinan lähtökohta on Torinon käärinliina ja siihen kohdistuvat uskomukset. Asia on ollut selkeästi tapetilla lähellä kirjan kirjoitusajankohtaa. Kirja on julkaistu vuonna 1989 ja vuonna 1988 Jeesuksen käärinliinaksi väitetty riepu todistettiin keskiaikaiseksi väärennökseksi. Käärinliina puhuttaa yhä tänäkin päivänä ja tulkintoja ja tutkimustuloksia on vuosien varrella kertynyt monia.  Tarinan scifi elementtinä on kloonaus ja maan ulkopuolistakin älyä on mukana kuviossa.

Kirjan tyyli on salapoliisiromaanin oloinen. Tarinan kertojana ei kuitenkaan ole etsivä vaan lehtimies. Nenosta on moitittu yleisesti viimeistelemättömistä töistään, mutta itselleni tarina ja tyyli upposi eikä pienet kielioppi virheet ja väärät pilkun paikat itseäni häiritse.  Erään henkilön nimen vaihtuminen puolessa välissä lennosta jäi tosin ihmetyttämään – tarkoitus vai moka? Kirjaa oli kuitenkin helppo ja miellyttävä lukea. Myös juoni oli hyvin rakennettu eikä ollut ennalta arvattava.

Tarinan idea on ihan hyvä ja hahmoista Eve Black on mielenkiintoinen. Myös eläinlähettiläät toivat tarinaan kivasti fantasiamaisuutta. Kirjassa on paljon ongelmallisia ihmisiä, mutta onneksi päähahmot eivät ole yksiulotteisia – läpeensä hyviä tai pahoja.

Tiivistämistä ja parempaa jäsentelyä olisi saanut olla. Samankaltaisista tapahtumista kerrotaan toistuvasti ja muutenkin asioita toistetaan liikaa. Tarina junnaa monesti paikoillaan. Eteneminen olisi saanut olla rivakampaa, tarpeettomien toistojen poistaminen olisi tehnyt kirjasta lyhyemmän. 750 sivua tälle tarinalle on liikaa.

Kirja on satiiri Venäjän oloista. Siinä sivalletaan elitismiä vastaan ja irvaillaan mm. muoti-ilmiöistä ja amerikkalaistumisesta. Kulttuurin alkulähdettä ei enää tunnisteta vaan asiat tunnistetaan Hollywood filmien kautta. Englannista johdettuja sanoja käytetään yhä enemmän. Kirjassa on paljon sanojen kanssa kikkailua ja itse juoni ei ole niin tärkeä.

Puolen välin kohdalla sain kirjasta jo tarpeekseni. Kirja jäi sitten vähäksi aikaa sivuun ja siihen uudelleen tarttuminen ei tehnyt lukemista yhtään helpompaa. Lopun punnersin väkipakolla läpi. Vaikka loppu oli yllättävyydessään hyvä, kokonaisuus ei ollut meikäläisen makuun.

Tarina on vaihtoehtohistoria ja sijoittuu Espanjan sisällissodan ympärille vuoteen 1938. Se on myös vakoilukertomus, mutta ei mikään tavallinen sellainen. Kuolleet elävät, jos ovat saaneet eläessään Lipun turvaamaan kuolemaansa. Kuolleiden paikka on Kesämaa, mistä pääsee kulkemaan elävien maailmaan Henget palkkaavat usein meedion kuorekseen.

Rajaniemen tapaan kirjassa on omaa termistöä ja jänniä ideoita sekä yksityiskohtia tulvillaan. Eetteristä ja ektosta on johdettu mitä mielikuvituksellisimpia asioita, hauskaa luettavaa. Henkilöitä ja tarinan säikeitä on paljon, silti tarinan kuljetus on varsin sujuvaa ja lukeminen sujuu sutjakkaasti ja vaivattomasti kunhan lukurupeamien väli ei ole liian pitkä. Uskoisin toisen lukukerran vain parantavan kokemusta.

Odotin kehutulta kirjalta liikaa. Kerronnassa jokin jäi vajaaksi, jotain uupuu, tarinassa ei vaan ollut ytyä. Ei riipaissut niin kuin takakannessa mainostetaan…olisi varmaan pitänyt, mutta valitettavasti ei tullut minkäänlaista tunne elämystä, vaikka kirja käsitteli sortoa ja julmuuksiakin kuvattiin.

Elysionin tuli on jatkoa Prefektille. Lukemista ei haitannut, vaikka edellinen osa ei ollut enää kovin hyvin muistissa. Tapahtumat sijoittuvat Yellowstone planeetan ympärillä olevaan Timanttivyö rengasrakennelmaan, missä on kymmenisen tuhatta itsenäistä maailmaa. Yellowstone planeetta puolestaan kuuluu Epsilon Eridani tähtijärjestelmään, joka sijaitsee 10.5 valovuoden päässä Auringosta.

Ihmisiä kuolee aivojen tuhoutumiseen kiihtyvällä tahdilla. Kulovalkeaksi nimettyä murhavyyhtiä selvittää prefektien ryhmä. Minulle kirja oli Prefektin tapaan sellainen OK – ihan hyvä, mutta ei se nouse muiden Ilmestysten avaruus kirjojen tasolle millään. Välillä kerronta tuntui rautalangasta vääntämiseltä, mutta osittain tunne johtunee siitä, että lukija tietää enemmän kuin murhavyyhteä selvittävät prefektit.

Ihmeen kauan kestikin, että ensimmäinen Shirley Jacksonin romaani suomennettiin – siis kyseessä on ensimmäinen suomennos, mutta Jacksonin viimeiseksi jäänyt romaani, jota monet ovat pitäneet hänen parhaimpana luomuksenaan. Luin kirjan reilu 6 vuotta sitten englanniksi ja tarina on pysynyt varsin hyvin muistissa. Silti halusin lukea myös suomennoksen ja samalla tukea pientä kustantamoa, joka ansiokkaasti teoksen on suomentanut. Nyt kun olen lukenut Jacksonin elämäkertaa, tarinaa luki hieman eri lasit päässä kuin ensimmäisellä kerralla. Tarina ei ole menettänyt tehoaan toisellakaan lukukerralla. Jacksonin tyyli ja tapa kirjoittaa vetoaa minuun.

Sotaa, sutinaa, seikkailuja on mikrokokoinen historia kirjallisuudesta eli kirjassa kerrotaan suomalaisen lukemistoviihteen – kioskikirjallisuuden ja lukemistolehtien – vaiheista.

Kirja on koottu aiemmin eri lähteissä esiintyneistä julkaisuista. Siksi osioiden sisällöissä on jonkin verran toistoa. En lukenut teosta orjallisesti kannesta kanteen. Osiot, joiden aiheisiin ei ole erityistä kiinnostusta meni selaamisvaihteella. Kiinnostavimmat spefiin liittyvät jutut löytyvät enimmäkseen kirjan loppupuolelta. Kirjassa esitellään mm. harvinaisia ja unohduksiin jääneitä teoksia, joita muutamia kiinnostaisi itsekin lukea. Kaikki esittelyssä olevat teokset eivät ole toimittajankaan mukaan hyvin kirjoitettuja, eikä välttämättä kestä (enää) lukemista. 
 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Halloweenin aikaan lokakuun lopulle. Endlandsin talolliset eivät vietä perinteistä Halloweenia kuten muualla kylillä on tapana vaan siellä vietetään vuosittaista Paholaisen päivää. Paholainen, vanha Kehno, houkutellaan silloin alas nummelta laaksoon ja tehdään erinäisiä rituaaleja Paholaisen karkotukseen ja poissa pysymiseen. Goottilaiseksi kertomuksen tekee vanha miljöö, monen sukupolven ajan Pentecostien pitämä ränsistyvä lammastila, alueen metsät ja nummet sekä yliluonnolliseen vivahtava ilmapiiri. Kirja on myös sukutarina.

Eri aikojen menneisyyttä ja nykyisyyttä kerrotaan limittäin ja lomittain niin sujuvasti, ettei sitä edes lähes huomaa vaan aivot automaattisesti tajuaa missä mennään. Elämän kovuutta ja yhteisön ja perheen elämää kuvataan niin, että sen karu tunnelma on aistittavissa muutenkin kuin näköhermojen kautta. Jännitys tiivistyy vääjäämättä tarinan edetessä. Kauhuntunne on osittain piilossa taustalla olevaa, painostavaa.

Ensimmäinen yhteys on tiedemiehen kirjoittama science fiction romaani, joka on saanut elokuvasovituksen vuonna 1997. Elokuvan olen nähnyt kauan aikaa sitten ja oikeastaan se olisi riittänyt, sillä kirjamuodossa lukemista haittasi tarinan pitkäpiimäisyys. Ulkoavaruudesta tulleen viestin merkitystä ja tarkoitusta pohdintaan hartaasti. Uskovaiset, matemaatikot, poliitikot, tähtitieteilijät - jokaisella on omat pelkonsa ja uskomuksensa Viestiin liittyen. Itse tarinan runkojuoni on suppea. Tarinaa täytetään filosofisilla pohdinnoilla ja kiistoilla, missä vastakkain on mm. uskonto ja tiede. Kirja on jaoteltu kolmeen osaan. Viimeinen osio oli itselleni se paras osuus, mutta se ei enää pelastanut kokonaisuutta.

Kirkkaan selkeää on monella tapaa samanlainen dystopia kuin Verrosen aiempi Karsintavaihe. Kerronta on totista, jotenkin väritöntä ja toteavaa. Kerrontatavan vuoksi tekstiä on raskaanpuoleista lukea eikä lukukokemus ole viihdyttävä. Kirjan tuoma sanoma on toki tärkeä. Myös sisällössä on yhteneväisyyttä Karsintavaiheen kanssa. Ihmiset on sirutettu ja yhteiskuntakelpoisuus ilmaistaan värikoodein. Työllistyminen on vaikeaa ja työstä maksetaan minimaalinen korvaus. Luonnosta ei välitetä, raha ratkaisee. Kirkkaan selkeässä eletään monilta osin keinotekoisessa maailmassa, missä säätä ja luonnon normaali toimintoja manipuloidaan. Seurauksena on ilmastonmuutos ongelmineen. Mm. auringon haitallinen säteily on voimakasta, joka tuo monia ongelmia elämään ja luontoon. Muita esiin tulleita yhteiskunnallisia epäkohtia on mm. vaikeasti hoidettavat tartuntataudit, stimulanttien liika käyttö sekä reaalielämän korvaaminen simulaatioilla.

Rajattu ympäristö pystyttiin sulkemaan kuplaan, stasikseen, missä aika pysähtyy ulkopuoliseen reaaliaikaan nähden. Kuplat tuhoutuivat määrätyn ajan kuluttua eli näin pystyttiin siirtymään ajassa määrättömän pitkälle eteenpäin. Matkustusta tehtiin niin lyhyillä tuntien tai päivän mittaisilla hyppäyksillä kuin pidemmillä sadan ja tuhansien vuosien hypyillä.

Aikaloukku on jatkoa Rauhansodalle ja ei toimi ollenkaan itsenäisenä teoksena, vaikka aikakausi on miljoonien vuosien päässä edellisen kirjan tapahtumista. Kuplien synty ja mekanismi on selitetty Rauhansodassa eikä Aikaloukussa asioita selitetä enää millään lailla. Pääasiassa tarinassa selvitetään ikivanhaa murhaa. Valtataistelua käydään siirtokunnassa, missä on vain 300 ihmistä enää jäljellä.

Lukeminen hieman takkusi – ehkä en ollut tarpeeksi kiinnostunut juonesta tai muuten vaan keskittymiseni ei ollut tällä kertaa 100 prosenttista.