Keskiyön kyyhkynen

Finale on kaunis tarina kauniisiin kansiin kiedottuna. Tämän kirjan ilmestymistä olin odottanut todella pitkään ja oli ihastuttavaa päästä viimein lukemaan tämän tarinan viimeinen sinetti. Heti ilmestymispäivänä riensin ostamaan tämän teoksen kirjakaupasta omiin hyppysiini. Hieman harmillista minusta oli se, että tarinaa kerrottiin eri henkilöiden näkökulmasta, mutta joku muu voisi sanoa tämän olleen tärkeä osa tarinankerronnan ulottuvuudessa. Ja näinhän se onkin. Finalen hahmot eivät pettäneet odotuksiani ja juonenkäänteitä tuntui olevan jokaisen kulman takana. Kukin käännös johti lähemmäs keskiötä ja tarinan päätöstä, joka oli minusta hieman laimea muuten niin mahtipontiselle teokselle.

Luin tämän kirjan vähän aikaa sitten ja en oikein tiennyt, mitä odotin Okaruusujen valtakunnalta. Varmaa on, että olivat odotukseni mitä tahansa ne täyttyivät! Tämä tarina piti tiukasti otteessaan, eikä tylsiä kohtia tullut! Hahmot olivat yksilöllisiä ja kunkin ominaispiirteistä sai hyvin kiinni. Okaruusujen valtakunta nousi kyllä ehdottomasti yhdeksi suosikeistani ja luin kirjan todella nopeasti! Tämä todellakin on kirja, jonka haluan koristamaan omaa kirjahyllyäni. Kirjan loppu sai minut uskomaan siihen, että tulen ehdottomasti ahmimaan sarjan loputkin kirjat kunhan ne vain käännetään (toivottavasti) pian!

Olin jo pitkään etsinyt tätä kirjaa, kunnes sain sen viimein käsiini. Minun oli samantien avattava Jumalattaren valittu ja upotettava katseeni siihen. Sen jälkeen aika kului kuin sumussa! P.C. Cast tietää todellakin kuinka saada lukija koukkuun teokseensa. Olen lukenut Yön talo kirjasarjan ja pidin siitä kovasti. Kuitenkaan en odottanut tämän kirjan yltävän samalle tasolle, mutta olen iloinen voidessani sanoa olleeni väärässä. Pidin todella kovasti kirjan juonesta ja sen kulusta. Tylsiä tai paikallaan jumittavia kohtia ei ollut ja Shannon oli kerrassaan ihana hahmo. ClanFintan toi kirjaan juuri sen kaipaamaa säväystä ja muut hahmot täydensivät tarinaa juuri oikeilla ainesosilla. Jumalattaren valittu oli miellyttävää ja yllättävää luettavaa. Nyt täytyy enää haalia seuraavat osat käsieni ulottuville...

Ihana kirja, joskaan en tiennyt miten ihmeessä sarja voisi jatkua ensimmäisen osan jälkeen. Onneksi Maria V.Snyder sai loistokkaan tarinan rakennettua Yelenan ympärille. Pidin siitä, kuinka Yelena kehittyi kirjan mukana. Tämä toinen kirja erosi kuitenkin huomattavasti ensimmäisestä osasta, enkä ole varma onko se hyvä vai huono asia. Valek olisi tietysti saanut syöksyä tarinaan useammin, sillä hän on ehdoton suosikkini. Taian oppitunnit kertoi Yelenan matkasta eteenpäin, mutta myös takaisin menneisyyteen. Kaiken kaikkiaan hieno kokonaisuus.

Kuullessani Varjojen valtiaan ilmestymisestä minun oli pakko aloittaa lukeminen saman tie. En kyennyt laskemaan kirjaa käsistäni edes koeviikolla, sillä tarina oli jälleen kerran syntisen koukuttava. Uskomatonta, kuinka Cassandra Clare kykenee luomaan kerta toisensa jälkeen uskomattomia tarinoita! Juonenkäänteitä ja tunteita pursuava teos oli jopa parempi kuin Keskiyön valtiatar. Julianista kuoriutui uusia ulottuvuuksia ja Emma hallitsi sivuja. Pidin siitä, kuinka tarina kerrottiin monen hahmon näkökulmasta. Tutut hahmot siivittivät kirjaa ja heidän lisäkseen uudet mahtuivat mukaan. Erityisesti pidin Blackthorn:ien näkökulmasta, sekä Cristinan ajatuksista. Rakastin Varjojen kaupungit sarjaa eikä Varjometsästäjät jää sille toiseksi. Varjojen valtias päättyi juuri, kun tapahtumat saivat täysin uudenlaisen käänteen! En voi vieläkään uskoa, että niin oikeasti kävi! Mahdotonta, ettei seuraava osa ole vielä luettavissa!

Alussa en ollut varma pitäisinkö tästä kirjasta ollenkaan. Ilahduin kuitenkin positiivisesti jatkaessani lukemista. Maria V.Snyder sai tarinan tuntumaan elävältä ja ajattomalta. Yelena oli mielenkiintoinen hahmo, johon kiinnyin nopeasti ensimmäisten aukeamien lomassa. Pidin siitä, ettei tarina paljastanut missään kohtaa liikaa vaan juuri sopivasti. Kiinnostus pysyi yllä koko kirjan ajan ja haluan ehdottomasti lukea seuraavan oisan pian! Valekista ei meinannut saada selkoa, mutta lopussa hänestä oli jo muodostunut myrkyllisen terävä kuva mieleeni. Kokonaisuudessaan Myrkyn oppitunit oli miellyttävää ja uudenmakuista luettavaa.

Tämän sarjan kaksi aiempaa osaa olin lukenut pari vuotta sitten, mutta kolmatta osaa en löytänyt mistään. Onneksi koko sarja osui silmääni kirpputorilla. Pääsin viimein jatkamaan Meghanin tarinaa ja lukemalla ensimmäiset osat uudelleen. Voin vain sanoa, että Rautakuningatar ei pettänyt nousseita odotuksiani kertaakaan. Sarjan edetessä tutut ja uudet hahmot vilkastavat tarinaa ja juoni kiertyi hengästyttävään silmukkaan. Pelkäsin hetken, etten tapaisi kirjassa Grimalkinia, mutta onneksi näin ei käynyt. Ashin ja Meghanin poikkoilua oli ihastuttavaa seurata, eikä loppu ollut muuta kuin kirjan arvoinen. Julie Kagawa sai minut hapuilemaan kohti seuraavaa osaa ja toivon sen olevan aiempien veroinen!

Odotin innokkaasti saavani Sodan myrskyt käsiini ja odotus palkittiin. Victoria Aveyard oli täyttänyt sivut juonenkäänteillä ja mukaansa tempaavalla kerronnalla. Tutut hahmot värittivät tarinaa ja Maven, sekä Cal sekoittivat Maren toimintaaa. Toisin kuin muut sarjan kirjat, Sodan myrskyt jätti minuun paljon hämmennystä. Jotkin asiat tuntuivat menevän täysin väärin, ja olisin kaivannut näihin kohtiin erilaisen lopputuloksen. Mielestäni kirjan loppu jäi liian auki, eikä se ollut tälle sarjalle sen kaipaama suuri päätös. Kaikkiaan kirja kuitenkin vastasi odotuksiani ja sen jättäminen rauhaan kesken koeviikon tuntui mahdottomalta tehtävältä. Hieman haikeaa sanoa, että sarja on nyt loppunut. Onneksi sen voi aina lukea uudelleen ja kulkea matka Maren kanssa uudelleen kerta kerran jälkeen.

Aloitin tämän kirjan innolla ja odotuksilla. No, sain kyllä pettyä pahasti. Jos alku oli lupaava, niin lasku oli kyllä koko kirjan mittainen. Anna ei tunnu samaistuttavalta ja välillä jo mietin mistä ihmeestä hänet oli oikein vetäisty mukaan tarinaan.  Vlad olisi saattanut olla lupaava hahmo, mutta en löytänyt hänestä sitä tiettyä kipinää. Vampyyritarinoissa on oltava kipinää ja raakuutta, sekä oikea määrä himoa. Pure mua ei saanut aikaan näitä tunteita eikä noussut suosikkeihini. Kirja sisälsi liikaa Suomen historiaa huonolla tavalla eikä huumori aina toiminut. Kirja näyttäytyi minulle lähinnä vitsinä eivätkä puhekieliset ilmaukset voittaneet minua puoleensa. Kokonaisuudessaan kirja oli pettymys, jonka lukeminen opetti pysymään kaukana kyseisestä kirjasta.

Valenda... Kuinka voisin edes aloittaa? Omalla kohdallani kirja todella täytti kaikki lupaukset ja odotukset. Valenda eteni hyvää vauhtia ja paljasti juonenkäänteitä jokaisella silmänräpäyksellä. Kirja saattoi alkaa loivasti, mutta loppu ei ollut mitään muuta kuin jyrkkä ja hengästyttävä. Donatella oli hahmona minulle helpommin samaistuttava kuin Scarlett ja palkitsi lukijan teoillaan sekä tunteillaan. Hänen seikkailujaan oli herkullista seurata ja hänen tielleen saapuvat pojat/miehet olivat kaikin puolin hyvyydessään ja pahuudessaan iloa minulle. Stephanie Garber toi Valendaan taspainoisesti uusia sekä tuttuja hahmoja, joita ilman kirja ei olisi voinut olla yhtä herkullinen. Scarlett tuntui välillä olevan aivan sopimaton koko kirjaan, mutta onnistui kuitenkiin lopuksi hieman hahmottamaan omaa paikkaansa. Legendin taikuus yhdistettynä mystiseen miljööseen sekä taidokkaaseen kertomiseen synnytti aidon ja koukuttavan lukukokemuksen. Olen jo pitkään odottanut Valendan ilmestymistä ja voin sanoa odottavani mahdollista jatkoa kiihkeämmin kuin koskaan. Caravalin toinen osa näyttäytyy minulle tasokkaampana kuin ensimmäinen enkä voi sanoa olevani sama ihminen tämän kokemuksen jälkeen. Joitain kirjoja vain rakastetaan ja Legend viimeisteli tämän tunteen esiintymällä kirjassa todellisilla kasvoillaan. Valendaa ei todellakaan kannata jättää lukematta, sillä se olisi menetys. Kirjan aloitettuaan voi vain kiihkeästi ahmia sen loppuun katumatta hetkeäkään sen aloittamista.

Nora Robertsin kirja Kohtalon tähdet oli minulle mieluista teos. Juonessa oli paljon käännekohtia, mutta siitä huolimatta tarina ei tuntunut liian sekalaiselta. Sashan muuttumista kirjan aikana oli hauska seurata, mutta minun oli hankalaa samaistua häneen. Syynä saattoi olla luonteemme erilaisuudet, mutta onneksi kirjassa oli muitakin henkilöitä, jotka tuntuivat enemmän samaistuttavilta. Kohtalon tähdet kätki sisäänsä monta mysteeriä ja salaisuutta, joista osa paljastui kertomuksen aikana. Kokonaisuus oli kerrottu hyvin ja kirja oli helppoa luettavaa.

Tämä kirja oli minulle ilahdus, sillä alun perin en ollut varma julkaistaisiinko Keskiyön valtiatarta suomeksi. Onneksi niin kuitenkin tapahtui ja pääsin hyökkäämään kirjan sisältöön. En alussa tiennyt, kuinka suhtautua kirjaan, sillä olin tottunut lukemaan varjomaailmasta Claryn silmin ja kokemuksin. Emma oli kuitenkin positiivinen yllätys ja olin hänet jo Varjojen kaupungit-sarjassa kohdannut. Tämä sarja alkoi mieleenpainuvasti ja on uskomatonta, kuinka Cassandra Clare kykenee luomaan samaan maailmaan sijoittuvan teoksen aivan eri silmin. Keskiyön valtiatar oli juonena hyvä ja varsinkin haltijat olivat mieleeni. Jokainen sivu kätki sisäänsä salaisuuksia ja piti lukijan mielenkiintoa yllä. Loppu oli ehdottomasti yksi omista suosikeistani niin hahmojen kuin viimeisen lauseen takia! Uskon kirjasarjan ajavan minut pakkomielteen partaalle edellisen tavoin. Ja se ei todellakaan ole huono asia!