Pure mua

Mun täytyy nyt heti tähän alkuun tunnustaa, että mun odotukset tätä kirjaa kohtaan oli hyvinkin matalat. Takakansiteksti ei ihan vakuuttanut ja tartuinkin kirjaan "ihan vaan läpällä". Ajattelin saavani hyvät naurut jos ei muuta.

Ja ne naurut kyllä sainkin, mutta kylkiäisenä myös paljon muuta. Kirja oli mukaansatempaava ja todella koukuttava. Kun kerran siihen tartuin, oli sen laskeminen kädestä haastavaa. 

Pure mua on monipuolinen teos, josta löytyy tarpeeksi niin toimintaa, ihmissuhdekoukeroita kuin hyvännäköisiä vampyyreitakin. Ainoa miinus on se, että takakansi tuli vastaan liian nopeasti. Yllätyin positiivisesti!

Hauska ja kivasti historiaan nykyajan liittävä kirja! Monta kertaa nauroin ääneen sutkautuksia. Vähän harmitti tosin päähenkilöparin jaahkaaminen ja erilleen ajautuminen jo ennen kuin pääsivät edes yhteen. Pääpahis oli melko helppo arvata jo aiemmin, mutta lopputulos oli tästä huolimatta mielenkiintoinen. Olisin vain haluttanut kehottaa Vladia ottamaan pää perseestä ja tarjoilemaan tuhtia vampyyriromantiikkaa, mutta tyydyin kirjan lukemiseen tällä kertaa. 

Vampyyrigenre ei ole minulle kovin tuttu tai läheinen, vaikka olen Twilightini lukenutkin. Pure mua oli moitteeton, sujuva ja kielellisesti nokkela, mutta en kokenut sitä kovinkaan hauskana. Mielenkiintoisinta ja omaperäisintä antia oli vampyyrien yhdistäminen vuoden 1918 tapahtumiin.

Ei vitsi tämä oli hyvä! Tarkiaisen huumori on pettämätöntä. Loppua myöten nappiosuma! Vuoden paras.

Huhuh, ei olisi uskonut että 400 sivua voi mennä noin nopeasti, mutta eihän tätä voinut päästää käsistään, pakko oli lukea melkein yhtä soittoa!

Juonesta on paha sanoa paljonkaan ilman että spoilaa monta hyvää käännettä (niitä tosiaan riittää!). Mukana oli vähän kaikkea: vuoteen 1918 liittyvää mysteeriä, paniikkia gradusta joka ei vaan valmistu (tunnistin NIIN itseni), mutta myös seksikkäitä vampyyreja ja roppakaupalla huumoria. Tässä sai oikeasti nauraa vedet silmissä! Ihan täydellinen paketti! ^_^

"Mikä saatanan paranormaali romanssi tämä on?" (s. 340)

Terhi Tarkiaisen esikoisromaani "Pure mua" (Tammi, 2018) on kai jokin sellainen, tai ainakin urbaani fantasiaromaani meidän tavallisten kuolevaisten ja vuosisatoja vanhojen verenimijöiden välisestä suhteesta, josta ei puutu väkivaltaa ja erotiikkaa.

Kolmekymppinen Anna puurtaa kansalaissotaa käsittelevän gradunsa parissa, eikä ole liiemmin menestynyt elämässään tai ihmissuhteissaan. Poroporvarilliset vanhemmat päättävätkin puuttua peliin ja ostavat tyttärelleen syntymäpäivälahjaksi ihan oikean vampyyrin. Kyllä, sellaisiakin voi hankkia, jos ei supermarketista niin ainakin salaperäisestä Kennelistä.

Aloitin tämän kirjan innolla ja odotuksilla. No, sain kyllä pettyä pahasti. Jos alku oli lupaava, niin lasku oli kyllä koko kirjan mittainen. Anna ei tunnu samaistuttavalta ja välillä jo mietin mistä ihmeestä hänet oli oikein vetäisty mukaan tarinaan.  Vlad olisi saattanut olla lupaava hahmo, mutta en löytänyt hänestä sitä tiettyä kipinää. Vampyyritarinoissa on oltava kipinää ja raakuutta, sekä oikea määrä himoa. Pure mua ei saanut aikaan näitä tunteita eikä noussut suosikkeihini. Kirja sisälsi liikaa Suomen historiaa huonolla tavalla eikä huumori aina toiminut. Kirja näyttäytyi minulle lähinnä vitsinä eivätkä puhekieliset ilmaukset voittaneet minua puoleensa. Kokonaisuudessaan kirja oli pettymys, jonka lukeminen opetti pysymään kaukana kyseisestä kirjasta.