Kahdeksan

 Kirjan tapahtumat pyörivät vanhan shakkipelin ympärillä – aikanaan Kaarle Suurelle kuuluneen pelin, joka tuo haltijalleen oikein käytettynä suunnattomasti valtaa. Pelin osat on kätketty ja lähes jokainen kirjan suuresta henkilökaartista on pelaajia, jotka tekevät siirtojaan löytääkseen pelin kaikki osat ratkaistakseen sen arvoituksen.

Tarinaa kerrotaan kahdella aikajanalla – 1790 luvulla ja 1970 luvulla. Varsinkin 1790 luvun jaksoissa on todellisia historiallisia hahmoja älytön määrä.  Osa hahmoista on hyvinkin tuttuja kuten Katariina Suuri ja Napoleon, mutta suuri osa henkilöistä on vähemmän tunnettuja nimiä. Aika hyvin kirjailija saa hahmojen todellisen elämänkulun ujutettua tarinaansa – joitain oli ihan pakko tarkistaa Wikipediasta.

Kirja on kirjoitettu 1988 ja saanut jatko-osansa kahden vuosikymmenen jälkeen 2008. (Luin vuoden 1989 suomennoksen nimellä Musta kuningatar, missä kirjan kansipaperissa kirjailijan nimikin on kirjoitettu väärin. Sittemmin kirjasta on tehty uusi laitos nimellä Kahdeksan.) En innostunut kirjasta niin paljoa, että jatko-osa, Tuli, olisi lukulistalla. Kirjassa olevat ratkaisut osuivat vähän liian kätevästi kohdilleen, epäuskottavuus oli ilmeistä.  Tarinan luki kuitenkin suuresta sivumäärästä huolimatta kohtalaisen sujuvasti. 

Kahdeksan (tai oikeastaan Musta kuningatar, jona sen luin) on mahtava kirja. Olisin tietysti voinut hankkia kirjan kokonaisen painoksen, mutta mielestäni Musta kuningatar on parempi nimi, joten ostin kirjan kahdessa osassa.

Kirjan hahmot ovat onnistuneita ja juoni pysyy hyvin kasassa. Pidin todella paljon Katherinen ja Solarinin rakkaussuhteesta, se oli mielestäni paljon paremmin toteutettu, kuin Mireillen ja Mauricen.

Neville on onnistunut erinomaisesti keksimään tarinan, missä on yllättäviä tilanteita ja paljastuksia, eikä ole missään vaiheessa tylsä. Aion jossain vaiheessa ostaa ja lukea naisen toisen suomennetun kirjan, mikä on jatkoa Mustalle kuningattarelle. Toivottavasti se on yhtä hyvä, kuin tämäkin kirja.

En ymmärrä miksen antaisi tälle kirjalle viittä tähteä. Kaksi juonta, Ranskan vallankumouksen aikainen ja toinen ennen öljykriisiä nivoutuu yhteen. Cliffhanger seuraa toistaan, jännitys kohoaa kummassakin maailmassa, ja tyylillä. Henkilöiden, joiden välissä on vuosisatoja, yhteys ei ole yhtä rasittavan silmäänpistävä kuin Labyrintissa. Yksityiskohdat ovat täsmällisiä, aukottomia, ja elämässä on muutakin kuin shakki, vaikka shakki onkin melkoinen osa elämää.

Nautin miljöökuvauksesta sekä siitä, että kirjoittaja on ilmisesti lukenut kirjan kaksi aina yhtä lukua kohden: "Amantilladoa. Ihmisiä on muurattu elävältä seinään tätä kehnompienkin sherryjen takia." Napoleon puhuu Napoleon-sitaateilla, Bach soittaa pianon esi-isää, purjehditaan laivalla jossa jokainen märssy ja roikeli on paikallaan! Nautin myös rakkaudesta, joka sittenkin voittaa valtapelin aseman ja auttaa hyvää voittamaan pahan, mustaa valkoisen.

Tule mukaan nauttimaan uskottavasta, taatusti uutta tietoa tuottavasta kirjasta, jos pidät niistä paksuina.