Pako helvetistä!

Kirjassa on neljä saman arvoista näkökulma hahmoa: Palkkatappaja, prostituoitu, maankiertäjä ja homo. Aluksi hahmot esiintyivät erikseen vuoron perään, kunnes kohtasivat, jolloin kerronta tapahtui hahmojen yhteisten kokemusten kautta. Hahmot joutuivat tahoillaan helvettiin. Kirja on lyhyt ja toiminta täytteinen. Toiminnan kuvailusta sai hyvin visuaalisen tunteen, ihan kuin olisi leffaa katsonut. Tarina ei kuitenkaan ollut täysosuma omaan mieltymykseeni. (1.5.2021)

Hyvin kirjoitettu kirja, jonka idea oli kuitenkin parempi kuin toteutus.

Tarina lähti käyntiin samantien eikä jäänyt missään vaiheessa junnaamaan. Nopeatempoinen ja hyvin etenevä juoni piti otteessaan enkä oikeastaan edes kaivannut suvantovaihetta. Tämä oli niin lyhyt kirja, että rauhoitteluvaihe olisi vain ärsyttänyt.

Tässähän oli mielenkiintoinen asetelma sikäli, että kirjan päähahmot olivat sellaisia, joista en yleensä kirjallisuudessa välitä tai jaksa kiinnostua, mutta nyt oikein kannustin heitä pääsemään pakoon. Henkilöhahmot jäivät muuten pahvisiksi ja aika geneerisiksi elämässään epäonnistujiksi, joten neljän hahmon mukana riepottaminen tuntui liioittelulta. Ja jotenkin Bellen hahmo näytti olevan vain statistiikkana naishahmo juonessa (koska yksi nainenhan kuuluu laittaa ihan kaikkialle mukaan), joten sen olisi voinut jättää kokonaan pois (tai kirjoittaa paremmin). Seven oli palkkatappajana jännittävä, sillä oli aika hauska lukea tarinaa hahmosta, joka lahtaa porukkaa sen minkä kerkiää ja silti lukija pysyy myötämielisenä tälle.

Maaninen, kiihkeä, painostava, riehakas. Duncanin pienoisromaani vertautuu väkisin mukaansa riuhtaisevaan kuumehoureiseen päiväuneen. Lukija riepottuu neljän piruparan kyydissä läpi Infernon eri tasojen ja painajaismaisten maisemien. Kirjailija myllertää klassista hyvä-paha-asetelmaa perinpohjaisesti. Tässä universumissa etäiseksi jäävän Jumalan armottomuus ja yksioikoisuus johtavat moraalin ulkokultaisuuteen ja sen myötä yhdentekevyyteen. Kosmisen mielettömyyden seurauksena jäljellä on kaksi vaihtoehtoa: jäädä kärsimään tai ottaa ohjat omiin käsiinsä - vaikka sitten Helvetin pohjilla. Romaanissa kiinnostavinta on sen maalaama kuva Helvetistä. Duncanin kadotus on vastenmielinen karikatyyri ja kärjistys kaikista kristinopin historian vääristyneimmistä tuomiokuvauksista. Sitä luonnehtivat yhtä lailla mielivaltaisuus, kohtuuttomuus ja epäreiluus. Pako helvetistä! aiheuttaa irvokkaan ja kiehtovan reaktion. Yhtäältä väkivallalla mässäily ja brutaaliuteen äityvä kuvaus aiheuttavat hienoista vastenmielisyyttä, toisaalta tarinan vyöryessä eteenpäin herää myös halu ahmia tekstiä, heittäytyä sekaan. Rivien välissä kukkii jopa hirtehinen huumori, pilke silmäkulmassa lohduttomuudenkin keskellä. Ennen kuin lukija huomaakaan, hän on tempautunut osaksi ylimaallista, anarkistista projektia. Suositeltava ja mieleenpainuva lukukokemus.

Todella nopeatempoinen kirja, jossa tapahtuu koko ajan jotain. Lukijalle hengähdystaukoja ei juurikaan ollut (sivuja 189), mutta luultavasti kirja olisi kääntynyt kiinnostavasta tylsäksi, jos sivuja olisi ollut enemmän. Arvosana 2/5 koostuu niin miinuksista kuin plussista. Ensinnäkin tämä on aika erityylinen kirja, jota itse henkilökohtaisesti en ole tottunut lukemaan. Siksi tämä oli varsin mielenkiintoinen lukukokemus, mutta toisaalta myös hieman pettymys. Kirjailija jätti mielestäni käyttämättä tyyliäänsä tarpeeksi jondonmukaisesti - hän kiskoi lukijan perässään ja raahasi tämän vauhdilla läpi. Epäselvyyksiä jäi moneen kohtaan. Välillä oli sekavaa, piti tarkistaa mitä tapahtui. Hahmot eivät päässeet tarpeeksi lähellä. He olivat todentuntuisia ihmisiä, mutta jäivät silti jonnekin kaukaisuuteen. Olisin lukijana kaivannut heistä enemmän tietoa, enemmän vettä tiedonjanolleni. Hahmoista kaukaisemmaksi jäi Eli. Lähimmäksi muotoutui Matthew, jonka syntiä ei tuotu missään vaiheessa kunnolla julki. Tämä hahmo saikin aikamoiset odotukset luomallaan jännityksellä, ja harmillisesti saikin suurimman pettymyksen. Yhtäkkinen maininta Matthewin homoudesta sai niskavillat nousemaan pystyyn. Seven oli palkkatappajana henkilö, joka sanoi, ettei välitä, mutta välitti silti. Prostioitu Belle kadotti yhtäkkiä huumeiden vieroitusoireensa, mutta oli hahmona muutoin vaikuttava ja tietyllä tavalla välittävä. Luciferin ilmestyminen rattaisiin sai hämmästymään. Siinäpä vasta nousivat odotukset tarinan päättymiselle! Jep. Se siitä sitten. Lucifer ei ollut klisee, ei tehnyt, kuten lukija hahmon tavatessaan oletti, mutta siitä jäi pikemminkin ontto olo. Lucifer (ja muutamat muut hahmot) kirjoitettiin välillä "sinänä" eli lukija oli tavallaan itse tämä hahmo. Oliko tämän tarkoitus luoda lukijalle kuva, että ihminen itse on Lucifer? Ducan kirjoittaa hyvin omaperäisellä tavalla. Hän kirjoittaa taitavasti, luo tilanteita täysin toisella tavalla, mihin on totuttu. Sekavasta, hurjasta vauhdista ja pettymyksistä huolimatta kirjan lukeminen ei kaduta. Tämä oli uudenlainen katsaus toisenlaiseen kirjoitukseen ja antoi ideoita omaankin kirjoitukseen. Lukemisen arvoinen, erilainen kirja, joka hämmentää lukijan. Kirjan lukeminen tekisi mieli lopettaa, muttei voi, kun taisto helvetissä syöksyy eteenpäin sata lasissa.