On ensin luettava Duncanin massiivinen eepos Vellum, jotta voi lukea tämän! Tyylilajien iloinen sekoittelu ja samojen hahmojen kehittely jatkuu samaan tyyliin kuin ensimmäisessä osassakin. Kirja keskittyy edeltäjäänsä enemmän Jack Carterin/Jack Flashin ja Josef Pechorinin/Joye Narcosiksen välisen vastavoimasuhteen käsittelyyn, mutta vuoroon pääsevät kyllä muutkin hahmot, joista Seamus Finnanista ja Phreedomista pidän henkilökohtaisesti eniten. Gay-asennetta ja -maailmantuskaa riittää vähän liiankin kanssa. Ykkösosan lukeneille ei tule yllätyksenä, että edelleen käyvät kapinalliset "unkinit" ristiretkeään "enkeleitä" vastaan, ja eri aikakausina (Vellumin poimuina) heillä on erilaiset ilmentymät lähtien aina sumerien ja muinaisten kreikkalaisten jumalista nykyajan melkein tavis-ihmisiin.
Kirja ansaitsee Vellumin tavoin yhtenäisen, pitkäjänteisen lukusyventymisen, pienissä paloissa tähän opukseen ei kannata tarttua (kuten minä tein), vähentää näin huomattavasti lukunautintoa. Kirja jakautuu selkeästi kahteen osaan, joista ensimmäisessä hahmot on etupäässä istutettu surrealistiseen commedia dell'arte -versioon Euripideen Bakkantit-näytelmästä ja jälkimmäisessä liikutaan Vanhan Testamentin myyteissä Sodomassa ja Gomorrassa. Pidin jostain syystä enemmän jälkimmäisestä, vaikka aivan loppu mielestäni hieman lässähti.
Muinaisten myyttien, uskontojen ja 1900-luvun historian tunteminen avaavat tätä teoskaksikkoa merkittävästi. Duncanilla on ilmeisen suvereeni kyky kirjoittaa millä tahansa tyylillä sekä sekoitella ja yhdistellä aineksia kutkuttavasti toisiinsa. Siksi Musteen lukee lopulta pelkällä sitkeydellä läpi, vaikka se ehdottomasti kannattaa pyhittää esim. pitkähkön loma-ajan lukunautinnoksi.
