Yksin Marsissa

@ Andy Weir
Yksin Marsissa - Andy Weir 8.48   99

Yksin Marsissa: Romaani. Alkuteos ilmestynyt omakustanteena sähkökirjana 2012, painettuna kirjana 2014. Suomentanut Kaj Lipponen. Kansi: Eric White.

1. laitos 2015. Sidottu, kansipaperi.
2. laitos 2017. Nidottu.

Goodreads Choice Award (paras sf-kirja) 2014.

OPERAATIO MARSISSA.
KOHTALOKAS ONNETTOMUUS.
ASTRONAUTIN KAMPPAILU HENGESTÄÄN.

Kuusi päivää aiemmin astronautti Mark Watneyn oli tarkoitus olla yksi ensimmäisistä ihmisistä Marsissa.

Nyt hän on varmasti ensimmäinen ihminen, joka kuolee siellä.

Ares 3:n miehistö joutuu hiekkamyrskyyn. Evakuoinnin aikana Markin avaruuspuku vaurioituu, ja muut luulevat hänen kuolleen. Mark jää yksin karulle planeetalle.

Miten hän saa ilmoitettua Maahan olevansa elossa? Vaikka hän saisikin viestin läpi, hänen ruokansa loppuu kauan ennen pelastusjoukkojen saapumista. Todennäköisesti Mark ei ehdi edes nääntyä nälkään. Pienikin inhimillinen virhe tai tekninen vika voi johtaa kuolemaan ennen sitä.

Mark turvautuu kekseliäisyyteen, insinööritaitoihin ja hirtehishuumoriin. Mutta riittävätkö ne voittamaan kosmiset esteet?

Yksin Marsissa pohjautuu alusta loppuun nykytieteeseen ja yllättää lukijansa yhä uudestaan. Se on herkeämätön scifi-trilleri, jota lukee kuin tosielämän selviytymiskertomusta.

Kirjasta sanottua:

"Mieletön... Kuin Robinson Crusoe avaruuspuvussa." – Washington Post

"Mukaansatempaava selviytymistarina." – New York Times

Suurenmoinen. Kertakaikkisen mukaansatempaava.” – Wall Street Journal

”Erinomainen.” – Publisher’s Weekly

”Jännittävä trilleri.” – Suspense Magazine

”Apollo 13 potenssiin kymmenen.” – Kirjailija Douglas Preston

”Todella harvinainen yhdistelmä hyvää, omaperäistä tarinaa, kiinnostavan todentuntuisia henkilöhahmoja ja kiehtovaa teknistä tarkkuutta. MacGyver kohtaa Salaperäisen saaren.” – Astronautti Chris Hadfield

”Paras kirja jonka olen lukenut aikoihin.” – Kirjailija Hugh Howey

”Terävä, hauska ja jännittävä, juuri sopivalla määrällä nörttiyttä.” – Kirkus



Keskustelu: Andy Weir (16 viestiä)
Risingshadow arvostelu - Juha Salmi (Dragan)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu syyskuu 28, 2015 (Into)
Alkuperäinen nimi The Martian
Tietoja muokattu helmikuu 7, 2023
Muita teoksia kirjailijalta Andy Weir
Operaatio Ave Maria 8.60   37
Artemis 7.08   35

Kirja-arviot & arvosanat

aituriar
Arvosanat 188
Kirja-arviot 45
Viestit 40
heinäkuu 24, 2022
9 / 10

Tässä teille täydellinen työkalusarja. Kaikki, mitä kirjafani saattaa koskaan toivoa: jännitystä, toimintaa ja hurttia huumoria. Tieteellistä, teknistä ja teknologista tarkkuutta. Viisaasti kuviteltua tulevaisuutta. Mutta ennen kaikkea ihmisyyttä läpiluotaava kertomus, joka räjäyttää tajunnan. 

Toisinaan jännäreissä luotu jännitys ei ole riittävän autenttista aktivoidakseen lukijan sympaattista hermostoa. Andy Weirillä on mahtava taito tarinaa kertomalla saada lukija jännittämään kuvitteellisten henkilöiden puolesta. Viimeisten kymmenien sivujen aikana minulla oli vaikeuksia repiä silmiäni irti sivuilta, koska oli vain saatava tietää, miten äärimmäisen hengenvaarallisessa pelastusyrityksessä käy. En muista eläytyneeni yhtä voimakkaasti yhdenkään kirjan parissa aiemmin. 

rahanpesukarhu
Arvosanat 76
Kirja-arviot 35
Viestit 0
helmikuu 5, 2017
10 / 10

Mahtava kirja! Paljon tiedehöpinää, mutta ei mielestäni ollenkaan tylsä. Plussaa myös siitä, että kirja sai nauramaan useampaankin kertaan :)

Nafisan
Arvosanat 665
Kirja-arviot 93
Viestit 197
heinäkuu 19, 2016
9 / 10

Andy Weirin scifiteosta on kehuttu NASAssakin sen uskottavuudesta. Sitä se todellakin on. Huolimatta runsaasta infomäärästään, ei teos ole raskas tai vaikea ymmärtää. Weirin päähenkilö Mark Watney, botanisti ja mekaniikan insinööri, on todella täyteläinen hahmo. Hänen huumorintajunsa on teoksen miljöön lisäksi sen suurin vahvuus.

Kirjan ensimmäinen lausekin kuuluu: "Olen melkoisessa kusessa." Mikä vulgaari, mutta teokseen sopiva aloitus. Jo tässä kiteytyy hyvin Markin luonne.  Elokuvassa Markia näyttelee Matt Damon, josta en yleensä pidä ollenkaan, mutta tämä roolisuoritus on upeaa katseltavaa. 

PotatoUnicoorn
Arvosanat 12
Kirja-arviot 9
Viestit 0
lokakuu 29, 2022
9 / 10

Tää jos jokin on scifi kirjallisuuden parhaimmistoa. Surullisesti olin nähnyt elokuvan ennen lukemista, joten se vähän pilasi lukukokemustani kun tiesi paljolti tapahtumista. Mutta siitä huolimatta kirja tarjosi loistavan kokemuksen ja toimi itselleni hyvänä tutustumisena scifin genreen. Aivan huippu kirja!! :D

Emelie
Arvosanat 729
Kirja-arviot 100
Viestit 2743
tammikuu 7, 2016
9 / 10

Äärettömän mielenkiintoinen ja ihastuttavan looginen kirja kaikkine juonenkäänteineen. Oli todella virkistävää lukea tällaista tekstiä, jossa ei ollut ihmissuhdekoukeroita tai mitään tunnepuolen dramatiikkaa. Juoni eteni koko ajan, missään vaiheessa ei tullut tylsää, ja paikoitellen jopa oikein odotti, että mikä voi mennä pieleen ja miten siitä selvitään. Watney oli hahmona mainio, kekseliäs ja päättäväinen, joka ei antanut periksi. Olin nähnyt elokuvan ennen kirjan lukemista, jolloin mielikuvissani Watney oli Matt Daimonin näköinen ja hänen näyttelemänsä hahmon oloinen. Koska elokuvan juoni oli tuttu, eivät kaikki tapahtumat tulleet ihan yllätyksenä, joka välillä harmitti, mutta ei muodostunut ongelmaksi. Lukukokemuksena mitä mainioin, ehdottomasti yksi tämän alkuvuoden parhaimmista kirjoista.

Saki
Arvosanat 92
Kirja-arviot 35
Viestit 335
marraskuu 26, 2015
9 / 10

Olin (valitettavasti) katsonut elokuvan ennen kirjan lukemista, joten tiesin suunnilleen mitä tapahtuu milloinkin, mutta se ei oikeastaan haitannut lukukokemusta. Kirja oli viihdyttävä, hauska ja mielenkiintoinen, vaikka välillä olikin aika uskomatonta että Watney selvisi kaikista onnettomuuksista jne. Muuten Watney oli hauska hahmo ja pidin kerrontatyylistä. Hyvä kirja, suosittelen (:

darlah-01
Arvosanat 83
Kirja-arviot 22
Viestit 3
marraskuu 22, 2015
9 / 10

Kirja on mahtava. Se on jännittävä ja paikoitellen siinä on huumoriakin. Pieni miinus siitä, että kirjassa puhutaan niin paljon tieteestä.

Micaela
Arvosanat 78
Kirja-arviot 3
Viestit 0
marraskuu 22, 2015
10 / 10

Ennen kun aloitin kirjan lukeminsen, ajattelin että tämä on taas joku tylsä ja kliseinen kirja. Miten väärässä olinkaan. Mark Watney on päähenkilönä mielestäni onnistunut, ja Watney kertojana tekee kirjasta täydellisen. Silloin tällöin kiinnostus meinasi lopahtaa, kun oli sivukaupalla kemian ja fysiikan teoriaa, mutta ilman sitä kirja ei olisi edes toiminut. Kirja oli todella hyvä lukukokemus, eikä arvosanaksi voi antaa kuin 5/5. Ehdottomasti yksi suosikkikirjoistani.

samuel
Arvosanat 842
Kirja-arviot 6
Viestit 1
elokuu 28, 2023
8 / 10
Sisältää juonipaljastuksia
Mio
Arvosanat 77
Kirja-arviot 16
Viestit 4
syyskuu 15, 2022
10 / 10

Taita olla paras scifi-kirja, jonka olen koskaan lukenut.