Muumipappa ja meri

Veljensä Lars Janssonin kanssa Tove Jansson kirjoitti ja piirsi Muumipeikko-sarjakuvaa, joka ilmestyi yli 40 maassa vuosina 1954–1975. Omien muumikirjojensa lisäksi Jansson kuvitti esimerkiksi J. R. R. Tolkienin Hobitin. 

Muun muassa Philip Pullman ja Terry Pratchett lukeutuvat Tove Janssonin ihailijoihin. Pratchett kertoo: ”Se mitä hänen kirjoissaan erikoisesti rakastan on niiden monikerroksisuus. Voit lukea ne seitsemän tai kahdeksan vanhana, nauttia niistä ja palata niihin kun olet neljänkymmenen ja löytää aivan uusia ja erilaisia ulottuvuuksia. Yksi mistä erityisesti pidän on Muumipappa ja meri. Se on puhdasta hupia kun olet lapsi ja täynnä pohjoismaista synkeyttä ja vertauskuvallisuutta kun olet vanhempi.” (Aikakone 4/1991) 

Juri Nummelinin mukaan Muumeissa vetoaa aines, joka on hyvin tyypillinen suomalaisille: Muumien maailma on sisäänpäin kääntynyt ja sen kaikki henkilöt ovat outoja eikä kukaan ole sankari. Jansson ei ottanut esimerkkiä edeltäjistään, vaan loi täysin omaehtoisen maailman. Hän myös antaa sen jäädä ristiriitaiseksi ja epäselväksi. Hahmot ja niiden väliset suhteet muuttuvat kirjasta toiseen ja myös Muumi-sarjakuvat ovat hyvin erilaisia kuin romaanit.

Tove Jansson oli myös mestarillinen novellisti. Hänen novelleilleen on ominaista selkeä tyyli, tarkka psykologinen hahmotus ja lempeä ironia.

Tove Jansson sai lukuisia palkintoja, kuten H. C. Andersenin palkinnon 1966, valtion kirjallisuuspalkinnon 1963, 1971 ja 1982, Taiteen Suomi-palkinnon 1993 ja Ruotsin akatemian suuren palkinnon 1994.

Muumikirjat
 
Muumipeikko ja pyrstötähti (1946)
Taikurin hattu (1948)
Muumipapan urotyöt (1950)
Vaarallinen juhannus (1957)
Taikatalvi (1957)
Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia (1962)
Muumipappa ja meri (1965)
Muumilaakson marraskuu (1970)

Muumi-kuvakirjat

Kuinkas sitten kävikään (1952)
Kuka lohduttaisi Nyytiä? (1961)
Vaarallinen matka (1977)
Outo vieras muumitalossa (1980)