Kannen kuva: Heikki Kuusipalo. Nidottu.
Jokin häiritsee virtausta, ja tuo jokin pakottaa arkkivelho Arathuksen jättämään taakseen Aenvaardin linnoituksen, ainoan paikan, jonka hän on todella koskaan tuntenut kodikseen. Ja kun asioiden syyt alkavat selvitä, hän ymmärtää, että ei ehkä pärjääkään enää vain omillaan. Epäkuolleiden synnyttämä uhka aiheuttaa kuohuntaa pohjoisen lisäksi myös etelässä, kun ikiaikainen voima tiedostaa tasapainon vaarantuvan. Mioksen kuningas kohtaa kadonneen poikansa ja koettaa yhdistää sisällissodan repimän maan aateliset yhteistä uhkaa vastaan, mutta saako se aateliset unohtamaan vallanhimon ja oman edun tavoittelun? Puolihaltia Lynia päättää tarttua toimeen epäkuolleita vastaan ilman velho Arathusta, ja Arkan seuraa sydämensä valittua välittämättä lainkaan, onko se hänen omasta mielestään viisasta.
Lohikäärmeherra kertoo lukijalleen tarinan muinaisten voimien heräämisestä ja tasapainon järkkymisestä. Se kertoo jälleennäkemisestä, lähtemisestä ja omien etujen ajamisesta, mutta myös rakkaudesta, kohtaamisista ja sydänten vaikeista valinnoista.
Lohikäärmeherra on Pohjoisen legendat -fantasiakirjasarjan kuudes osa. Kirja jatkaa siitä, mihin edellinen osa Arkkivelho päättyi ja vie lukijansa kuvitteelliseen maailmaan, jossa lohikäärmeet ja demonit eivät ole vain tarinoita ja satuja.
Arvosana kirjalle
Aapo Leisiö
Aapo Leisiö syntyi Lapinjärvellä vuonna 1980 ja asuu nykyisin Vantaalla. Hän kiinnostui nuorena roolipeleistä, scifistä ja fantasiasta, ja lopulta intohimo fiktioon johti kirjoittamiseen.
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 349
Viestit 0
Pohjoisen legendat -sarja on edennyt kuudenteen osaansa ja jännitys alkaa tihentyä. Kirja kantaa sarjalle ominaista tyyliä, joskin nyt eri juonet alkavat yhdistyä pikkuhiljaa ja kokonaisuus hahmottua. Minulla on tässä sarjassa ollut se vaikeus, että en tahdo muistaa kuka teki mitäkin ja missä. Ja toki myös se, etten aina muista kuka on tämä josta tässä nyt kerrotaan. Mutta ei se mitään! Roikuin kuitenkin mukana kunnon cliffhanger-loppuun saakka ja nyt vain odottelemaan viimeistä osaa. Henkilöhahmoista sanottakoon sen verran, että ne hyvin perinteisiä fantasiahahmoja. Esim. naishahmot ovat joko alistuvua hissukoita tai tunteettomia sotureita. Mieshahmoilla tuntuu olevan tässä sarjassa enemmän syvyyttä. Välillä myös hämmennyin kohdissa, jossa kerronta ei sopinut hahmon profiiliin. Esim. kutsuisiko luonnossa vahvasti kiinni oleva druidi pikkulintua tyhmäksi tai kuvailisiko tällaiseen semisti keskiaikaiselta vaikuttavaan fantasiamaailmaan kuuluva henkilö toista hahmoa kehitysvammaiseksi? Paha sanoa. Kerronta on kuitenkin mielestäni pääsääntöisesti hyvää tässä kirjassa, eikä se hankaloita lukemista. Nyt annan neljä tähteä, koska kyseessä on mielestäni paras kirja pitkään aikaan tässä sarjassa. Suosittelen korkean ja perinteisen fantasian ystäville, jollainen en ikäväkseni itse vain ole. Ja siis tämä kansi, upea!
