Kamala luonto

KIRJASARJA

Kamala luonto

11 pääteosta11 täydentävää teosta

Kamala luonto on alun perin Vehniäisen luomus. Se sai alkunsa pöytälaatikkosarjakuvana vuonna 2002 ja alkoi levitä koko kansan tietoisuuteen saatuaan ensimmäisen julkisen julkaisualustansa vuonna 2008. Lappalaisesta tuli vuonna 2016 sarjakuvan toinen käsikirjoittaja. Viime vuosien aikana sarjan aihepiirit ovat laajentuneet, eläi…

Lue lisääNäytä vähemmän

Kamala luonto on alun perin Vehniäisen luomus. Se sai alkunsa pöytälaatikkosarjakuvana vuonna 2002 ja alkoi levitä koko kansan tietoisuuteen saatuaan ensimmäisen julkisen julkaisualustansa vuonna 2008. Lappalaisesta tuli vuonna 2016 sarjakuvan toinen käsikirjoittaja. Viime vuosien aikana sarjan aihepiirit ovat laajentuneet, eläinten persoonat kehittyneet ja on myös syntynyt uusia hahmoja, kuten itkuherkkä ja introvertti majava sekä urossuhteitaan alituiseen ruotivat tyttöpuput. Sarjakuva saa uusia tasoja, kun ideoita on pyörittelemässä kaksi ihmistä.

Sarjan kirjat

Kirjat lukujärjestyksessä

Täydentävät teokset

Alasarjat

SARJAN JULKAISUT

Julkaisujen aikajana

Sarjan pääteokset julkaisuvuosittain. Vahvistamattomat TBA-julkaisut eivät sisälly aikajanaan.

2010–202111 päivättyä pääteosta