Kamala luonto: Minäkö hullu?
Kamalan luonnon huumori on usein rankkaa ja raadollista, mutta samalla siinä yhdistyy ylväiden ajatelmien parodioiminen aitoon syvällisyyteen. Minäkö hullu? on sarjasta toimitettu, pienin tietoiskuin varustettu kokoelmateos, jossa käydään urheasti ja ujostelematta todellisten mielenhäiriöiden kimppuun.
Kirjasarja
Kamala luonto on alun perin Vehniäisen luomus. Se sai alkunsa pöytälaatikkosarjakuvana vuonna 2002 ja alkoi levitä koko kansan tietoisuuteen saatuaan ensimmäisen julkisen julkaisualustansa vuonna 2008. Lappalaisesta tuli vuonna 2016 sarjakuvan toinen käsikirjoittaja. Viime vuosien aikana sarjan aihepiirit ovat laajentuneet, eläinten persoonat kehittyneet ja on myös syntynyt uusia hahmoja, kuten itkuherkkä ja introvertti majava sekä urossuhteitaan alituiseen ruotivat tyttöpuput. Sarjakuva saa uusia tasoja, kun ideoita on pyörittelemässä kaksi ihmistä.
Ole ensimmäinen arvostelija
Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.
