Jos ihmiset eivät ymmärrä mitä eläinten päässä liikkuu, eivät metsän asukkaatkaan aina jaksa tajuta toistensa aivoituksia. Mutta mitä hullumpaa, sen hauskempaa, olitpa sitten säikky sisilisko tai huono-onninen hirvi.

Yhdestä asiasta ovat kaikki Kamalassa luonnossa samaa mieltä: ilves, kärppä ja jopa saalistettavat jäniksetkin pitävät ketun rajat rikkovaa positiivisuutta tavoittelemisen arvoisena.

Julkaistu
2016 (Arktinen banaani)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Kamala luonto

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →

Kamala luonto on alun perin Vehniäisen luomus. Se sai alkunsa pöytälaatikkosarjakuvana vuonna 2002 ja alkoi levitä koko kansan tietoisuuteen saatuaan ensimmäisen julkisen julkaisualustansa vuonna 2008. Lappalaisesta tuli vuonna 2016 sarjakuvan toinen käsikirjoittaja. Viime vuosien aikana sarjan aihepiirit ovat laajentuneet, eläinten persoonat kehittyneet ja on myös syntynyt uusia hahmoja, kuten itkuherkkä ja introvertti majava sekä urossuhteitaan alituiseen ruotivat tyttöpuput. Sarjakuva saa uusia tasoja, kun ideoita on pyörittelemässä kaksi ihmistä.

Risingshadow

Arvosanajakauma

Näin lukijoiden antamat arvosanat jakautuvat asteikolla 1–10.

100
90
81
70
60
50
40
30
20
10
Risingshadow

Ole ensimmäinen arvostelija

Kirjaudu sisään ja kirjoita ensimmäinen kirja-arvio.