Tiedotteet
Darkki · 22.10.2026 · 1 viesti · 32 lukukertaa
Teatteri
Vastannut Mustelmann · 20.10.2026 · 915 viestiä · 197,8 t lukukertaa
Kesälukuhaaste: Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri.. jne.
01.06.2014
Ketju kesälukuhaasteeseen ilmoitetulle kirjalle Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla.
Tutustu ohjeisiin: Linkki.
Tutustu ohjeisiin: Linkki.
Ketju kesälukuhaasteeseen ilmoitetulle kirjalle [b]Catherynne M. Valente:[/b] [i]Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla[/i].
 
Tutustu ohjeisiin: [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/1420-kesalukuhaaste]Linkki.[/url]
01.06.2014
Minä ilmoitin tämän kirjan.
Kirja on minulla omana hyllyssä ja on ollut tarkoitus lukea. Sikäli ihan ajankohtainenkin teos, että on Tähtifantasia-ehdokkaana.
Uskon pitäväni kirjasta, koska yleensä pidän satuseikkailuista. Toivottavasti kirja osui arvalla jollekin sopivan lapsenmieliselle lukijalle, vaikka tätä toki jonkinlaisena aikuisten satuna pidetäänkin.
Uskon pitäväni kirjasta, koska yleensä pidän satuseikkailuista. Toivottavasti kirja osui arvalla jollekin sopivan lapsenmieliselle lukijalle, vaikka tätä toki jonkinlaisena aikuisten satuna pidetäänkin.
Minä ilmoitin tämän kirjan. :smile: Kirja on minulla omana hyllyssä ja on ollut tarkoitus lukea. Sikäli ihan ajankohtainenkin teos, että on Tähtifantasia-ehdokkaana.
 
Uskon pitäväni kirjasta, koska yleensä pidän satuseikkailuista. Toivottavasti kirja osui arvalla jollekin sopivan lapsenmieliselle lukijalle, vaikka tätä toki jonkinlaisena aikuisten satuna pidetäänkin.
02.06.2014
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Ensimmäisen luvun perusteella en usko pitäväni tästä. En suuremmin välittänyt höpö-höpökirjoista lapsenakaan, fantasiamaailmallakin pitää olla oma logiikkansa. Oli kirjastossa valitettavasti vain suomeksi, tähän mennessä eniten kiinnostaa, mitä outoudet ovat englanniksi.
Ensimmäisen luvun perusteella en usko pitäväni tästä. En suuremmin välittänyt höpö-höpökirjoista lapsenakaan, fantasiamaailmallakin pitää olla oma logiikkansa. Oli kirjastossa valitettavasti vain suomeksi, tähän mennessä eniten kiinnostaa, mitä outoudet ovat englanniksi.
02.06.2014
Vanamo
156 kirjaa, 5 kirja-arviota, 306 viestiä
Minä luin tämän viime kuussa. Valloittava ja kerrassaan ihana tarina. Hienoa, että Tähtifantasia-ehdokkaiden joukkoon on päässyt tämänkin tyylinen teos. Mielipiteeni on siis hyvin eri linjoilla kuin maahisella, mutta ymmärrän kyllä helposti sen, ettei satufantasia ole kaikkien makuun.
Minä luin tämän viime kuussa. Valloittava ja kerrassaan ihana tarina. Hienoa, että Tähtifantasia-ehdokkaiden joukkoon on päässyt tämänkin tyylinen teos. Mielipiteeni on siis hyvin eri linjoilla kuin maahisella, mutta ymmärrän kyllä helposti sen, ettei satufantasia ole kaikkien makuun.
02.06.2014
Celestine
234 kirjaa, 50 kirja-arviota, 430 viestiä
Luin tämän viime syksynä ja pidin kovasti.
Todella outoa ja eriskummallista mutta samalla lempeää ja hellää fantasiaa. Suosittelen myös jatko-osaa Tyttö, joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa. Näissä kirjoissa yksi parhaista puolista on pitkät nimet :lol:
Luin tämän viime syksynä ja pidin kovasti. :heart: Todella outoa ja eriskummallista mutta samalla lempeää ja hellää fantasiaa. Suosittelen myös jatko-osaa [i]Tyttö, joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa[/i]. Näissä kirjoissa yksi parhaista puolista on pitkät nimet :lol:
03.06.2014
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Nojaa, kävin juuri oma-aloitteisesti katsomassa Pahattaren, pidin ja en, mutta iso osa eitä liittyy siihen, että Angelina Jolie oli niin pökkelö roolissaan. En pidä siitä, että kaikki on mahdollista, jankkauksesta ja hallitsemattomasta mielikuvituksen rönsyilystä.
Toisessa luvussa joka tapauksessa pidin modernista ammattikoulun käyneestä tontusta, mutta valtakoneisto olisi pitänyt jättää oman oivalluksen varaan eikä vääntää rautalangasta. "Toivon sinulle parasta mitä voi toivoa, enkä pahempaa kuin mitä on odotettavissa" on mielenkiintoinen toivotus. Tainnut saada vaikutteita Gandalfilta.
Toisessa luvussa joka tapauksessa pidin modernista ammattikoulun käyneestä tontusta, mutta valtakoneisto olisi pitänyt jättää oman oivalluksen varaan eikä vääntää rautalangasta. "Toivon sinulle parasta mitä voi toivoa, enkä pahempaa kuin mitä on odotettavissa" on mielenkiintoinen toivotus. Tainnut saada vaikutteita Gandalfilta.
Nojaa, kävin juuri oma-aloitteisesti katsomassa Pahattaren, pidin ja en, mutta iso osa eitä liittyy siihen, että Angelina Jolie oli niin pökkelö roolissaan. En pidä siitä, että kaikki on mahdollista, jankkauksesta ja hallitsemattomasta mielikuvituksen rönsyilystä.
 
Toisessa luvussa joka tapauksessa pidin modernista ammattikoulun käyneestä tontusta, mutta valtakoneisto olisi pitänyt jättää oman oivalluksen varaan eikä vääntää rautalangasta. "Toivon sinulle parasta mitä voi toivoa, enkä pahempaa kuin mitä on odotettavissa" on mielenkiintoinen toivotus. Tainnut saada vaikutteita Gandalfilta.
04.06.2014
Luin kirjan kolme ensimmäistä lukua. (Tämän viestin spoilerit koskevat siis niitä.) Selailin noita kolmea ekaa jo kirjan ostettuani, joten olivat osittain tuttuja, mutta täytyi kuitenkin muistutella mieleen nyt ihan sanasta sanaan lukemalla.
Pidän kirjan alusta, mutta sen takia onkin mielenkiintoista kuulla mielipiteitä lukijalta, joka ei ole niin tykännyt!
Toivottavasti ei maahisellekaan jää kokonaan epämieluisaksi lukukokemukseksi.
Tässä tähän mennessä mieleen tulleita ajatuksia sekalaisena kokonaisuutena:
Johonkin jos oikeasti vertaisi, niin tästä kirjasta tuli ainakin alun perusteella mieleen Clive Barkerin Abarat-kirjat, joissa vastaavasti ihmistyttö päätyy fantasiamaailmaan, jossa kaikenlainen on mahdollista. Tykkään Abarateista, joten hyvä homma. Tykkään tosin myös siitä, että tässä kirjassa vaikuttaisi olevan sovellettuna "perinteisiä" satuelementtejä. Esim. Satumaassa tuntuu olevan paljon kaikenlaisia sääntöjä, ja saduissa on perinteisesti outoja sääntöjä (joita perinteisesti rikotaan).
Huomasin, että suomentaja on henkilönimien lisäksi "suomentanut" ilmeisesti muutakin: "Syyskuu arveli astuneensa Suomen koko kansantuotteen päälle." (s.39) Ei kai alkuperäisteoksessa mietitä Suomen kansantaloutta?
Mietin huvikseni, mistä Syyskuu mahtaisi olla kotoisin, jos myös hänen kotipaikkansa olisi Omahan sijasta muutettu joksikin suomalaiseksi paikkakunnaksi. Mikä olisi sellainen uskottavan kuiva ja ruskea (harmaakin voisi käydä) paikka, joka ei sovi kenellekään?
Esim. Kouvolan väitetty ankeus on jo klassikko. Tietty pitäisi ajatella, millainen paikka on mahdollisesti ollut silloin 40-luvulla, ja tarina voisi kaivata sitten muutakin "pientä" muokkausta... Mutta ajatuksena huono mutta hauska.
Mietin muutoinkin, mahtaako Syyskuun elämä aikakausi ja kotiolot vaikuttaa jollain tapaa seikkailun kulkuun... joko satumaailman logiikan puitteissa tai jopa satumaailmaa rikkoen. Ehkä se, että isä on lähtenyt kaukaisille maille sotimaan ja äiti on omatoiminen tehdastyöläinen, vaikutti osaltaan siihen, että Syyskuusta itsestäänkin oli luontevaa lähteä seikkailemaan. En tiedä, voiko kuitenkaan tehdä mitään "lapsi pakenee sodan kauhuja mielikuvitusmaailmaan" -tulkintoja, koska ei Syyskuun arkielämä mitenkään kauhealta vaikuttanut tai sota läheiseltä (vrt. Lewisin Velho ja leijona ja pako Lontoon pommituksia). Enempi hän oli tylsistynyt ja yksinäinen. Mutta noh… jos kirjassa jatkossa tapahtuu jotain synkkää ja väkivaltaista, voin sitten tulkita sen Syyskuun alitajuisen sota-ahdistuksen representaatioksi.
Ihan vakavasti puhuen kyllä kiinnostaa nähdä, millaiseksi tarina kehittyy: hilpeäksi vai synkemmäksi. [Spoileri - klikkaa]
Odotan myös keijuja. Muita olentoja kyllä on ollut, mutta ei yhtään keijua, ja minä jotenkin oletin, että Satumaassa asuisi nimenomaan keijuja. (Keijutarinat kiinnostavat.) Vihreä tuuli puhui keijuruoista ja sitten oli keijukultaa... Tai ehkä "keiju" on jonkinlainen yleisnimitys Satumaan asukkaille. [Spoileri - klikkaa]
Plussaa kuvista ja niistä lukujen alussa olevista "tiivistelmistä", sopivat satutunnelmaan. [Spoileri - klikkaa]
Pidän kirjan alusta, mutta sen takia onkin mielenkiintoista kuulla mielipiteitä lukijalta, joka ei ole niin tykännyt!
Tässä tähän mennessä mieleen tulleita ajatuksia sekalaisena kokonaisuutena:
maahinenEn suuremmin välittänyt höpö-höpökirjoista lapsenakaan, fantasiamaailmallakin pitää olla oma logiikkansa.Minulle riittää tarinan sisäiseksi logiikaksi, että kaikenlaiset satumaiset asiat ovat mahdollisia. Olen silti tyytyväinen, että teksti on koherenttia ja tapahtumia on helppo seurata, vaikka tapahtumat ovatkin outoja. Oudoista tapahtumista, joita EI ole helppo seurata, tulee mieleen esim. William S. Burroughsin Punaisen yön kaupungit... mutta eipä näitä voi oikein verrata, eikä sinänsä vielä mikään meriitti kirjoittaa tolkullisempaa tekstiä kuin hän.
Johonkin jos oikeasti vertaisi, niin tästä kirjasta tuli ainakin alun perusteella mieleen Clive Barkerin Abarat-kirjat, joissa vastaavasti ihmistyttö päätyy fantasiamaailmaan, jossa kaikenlainen on mahdollista. Tykkään Abarateista, joten hyvä homma. Tykkään tosin myös siitä, että tässä kirjassa vaikuttaisi olevan sovellettuna "perinteisiä" satuelementtejä. Esim. Satumaassa tuntuu olevan paljon kaikenlaisia sääntöjä, ja saduissa on perinteisesti outoja sääntöjä (joita perinteisesti rikotaan).
maahinenOli kirjastossa valitettavasti vain suomeksi, tähän mennessä eniten kiinnostaa, mitä outoudet ovat englanniksi.Minäkin kuulisin mielelläni alkukielen ilmauksia, jos jollain on kirja englanniksi. Tai esim. onko kirjan kieli ihan tavallista.
Huomasin, että suomentaja on henkilönimien lisäksi "suomentanut" ilmeisesti muutakin: "Syyskuu arveli astuneensa Suomen koko kansantuotteen päälle." (s.39) Ei kai alkuperäisteoksessa mietitä Suomen kansantaloutta?
Mietin huvikseni, mistä Syyskuu mahtaisi olla kotoisin, jos myös hänen kotipaikkansa olisi Omahan sijasta muutettu joksikin suomalaiseksi paikkakunnaksi. Mikä olisi sellainen uskottavan kuiva ja ruskea (harmaakin voisi käydä) paikka, joka ei sovi kenellekään?
Mietin muutoinkin, mahtaako Syyskuun elämä aikakausi ja kotiolot vaikuttaa jollain tapaa seikkailun kulkuun... joko satumaailman logiikan puitteissa tai jopa satumaailmaa rikkoen. Ehkä se, että isä on lähtenyt kaukaisille maille sotimaan ja äiti on omatoiminen tehdastyöläinen, vaikutti osaltaan siihen, että Syyskuusta itsestäänkin oli luontevaa lähteä seikkailemaan. En tiedä, voiko kuitenkaan tehdä mitään "lapsi pakenee sodan kauhuja mielikuvitusmaailmaan" -tulkintoja, koska ei Syyskuun arkielämä mitenkään kauhealta vaikuttanut tai sota läheiseltä (vrt. Lewisin Velho ja leijona ja pako Lontoon pommituksia). Enempi hän oli tylsistynyt ja yksinäinen. Mutta noh… jos kirjassa jatkossa tapahtuu jotain synkkää ja väkivaltaista, voin sitten tulkita sen Syyskuun alitajuisen sota-ahdistuksen representaatioksi.
Ihan vakavasti puhuen kyllä kiinnostaa nähdä, millaiseksi tarina kehittyy: hilpeäksi vai synkemmäksi. [Spoileri - klikkaa]
Noitaveljien kohtalo ja aiempi verenvuodatuksesta puhuminen antaisi ymmärtää, että tässä sadussa voisi olla myös synkkiä käänteitä. "Persefone-klausuuli" kuulostaa siltä, että käytännössä Syyskuu on siepattu Satumaahan. Olen Betsyn kanssa samaa mieltä, että jonkinlainen lurjus Vihreä tuuli on. (Myös Gandalf on mielestäni lurjus. :lol: )
Ylipäänsä kiinnostaa, onko seikkailulla jotain tarkoitusta, päämäärää. Tällä hetkellä on se kauhan etsiminen, mutta ei Vihreä tuuli varmaan tuonut Syyskuuta Satumaahan etsimään noitien kauhaa. Tai sitten hän tykkää siepata pikkutyttöjä...
Ylipäänsä kiinnostaa, onko seikkailulla jotain tarkoitusta, päämäärää. Tällä hetkellä on se kauhan etsiminen, mutta ei Vihreä tuuli varmaan tuonut Syyskuuta Satumaahan etsimään noitien kauhaa. Tai sitten hän tykkää siepata pikkutyttöjä...
Odotan myös keijuja. Muita olentoja kyllä on ollut, mutta ei yhtään keijua, ja minä jotenkin oletin, että Satumaassa asuisi nimenomaan keijuja. (Keijutarinat kiinnostavat.) Vihreä tuuli puhui keijuruoista ja sitten oli keijukultaa... Tai ehkä "keiju" on jonkinlainen yleisnimitys Satumaan asukkaille. [Spoileri - klikkaa]
Tonttusalva toimi päinvastoin kuin olisin odottanut: oletin, että "normaalisti" ihmiset näkisivät keijukullan kultana, ja vasta jollain tavalla lumouksesta vapauduttuaan he näkisivät rikkauksiksi naamioidun "oikean" rojun. Olen tosin joskus erästä toista tarinaa lukiessani miettinyt, kumpaa keijut itse mahtavat nähdä.
Plussaa kuvista ja niistä lukujen alussa olevista "tiivistelmistä", sopivat satutunnelmaan. [Spoileri - klikkaa]
Aktiivisesta kertojaäänestä ("pitäkäämme hetken tauko jättääksemme hyvästit" jne.) en ehkä niin paljoa pidä... Ehkä vähän liian teennäinen? Toisaalta pohdinta kertojan ja henkilöhahmojen roolista - kuka päättää tarinan kulusta - oli mielenkiintoista. Mielenkiintoista oli, että kertoja puhuttelee lukijoita aikuisina ("Sinä ja minä olemme aikuisia").
Luin kirjan [b]kolme ensimmäistä lukua[/b]. (Tämän viestin spoilerit koskevat siis niitä.) Selailin noita kolmea ekaa jo kirjan ostettuani, joten olivat osittain tuttuja, mutta täytyi kuitenkin muistutella mieleen nyt ihan sanasta sanaan lukemalla.
 
Pidän kirjan alusta, mutta sen takia onkin mielenkiintoista kuulla mielipiteitä lukijalta, joka ei ole niin tykännyt! :smile: Toivottavasti ei maahisellekaan jää kokonaan epämieluisaksi lukukokemukseksi.
 
Tässä tähän mennessä mieleen tulleita ajatuksia sekalaisena kokonaisuutena:
 
 
[quote="maahinen" post=16241]En suuremmin välittänyt höpö-höpökirjoista lapsenakaan, fantasiamaailmallakin pitää olla oma logiikkansa.[/quote]
Minulle riittää tarinan sisäiseksi logiikaksi, että kaikenlaiset satumaiset asiat ovat mahdollisia. Olen silti tyytyväinen, että teksti on koherenttia ja tapahtumia on helppo seurata, vaikka tapahtumat ovatkin outoja. Oudoista tapahtumista, joita EI ole helppo seurata, tulee mieleen esim. [b]William S. Burroughsin[/b] [i]Punaisen yön kaupungit[/i]... mutta eipä näitä voi oikein verrata, eikä sinänsä vielä mikään meriitti kirjoittaa tolkullisempaa tekstiä kuin hän.
 
Johonkin jos oikeasti vertaisi, niin tästä kirjasta tuli ainakin alun perusteella mieleen [b]Clive Barkerin [/b][i]Abarat[/i]-kirjat, joissa vastaavasti ihmistyttö päätyy fantasiamaailmaan, jossa kaikenlainen on mahdollista. Tykkään Abarateista, joten hyvä homma. Tykkään tosin myös siitä, että tässä kirjassa vaikuttaisi olevan sovellettuna "perinteisiä" satuelementtejä. Esim. Satumaassa tuntuu olevan paljon kaikenlaisia sääntöjä, ja saduissa on perinteisesti outoja sääntöjä (joita perinteisesti rikotaan).
 
 
[quote="maahinen" post=16241]Oli kirjastossa valitettavasti vain suomeksi, tähän mennessä eniten kiinnostaa, mitä outoudet ovat englanniksi.[/quote] Minäkin kuulisin mielelläni alkukielen ilmauksia, jos jollain on kirja englanniksi. Tai esim. onko kirjan kieli ihan tavallista.
 
Huomasin, että suomentaja on henkilönimien lisäksi "suomentanut" ilmeisesti muutakin: "Syyskuu arveli astuneensa Suomen koko kansantuotteen päälle." (s.39) Ei kai alkuperäisteoksessa mietitä Suomen kansantaloutta?
 
Mietin huvikseni, mistä Syyskuu mahtaisi olla kotoisin, jos myös hänen kotipaikkansa olisi Omahan sijasta muutettu joksikin suomalaiseksi paikkakunnaksi. Mikä olisi sellainen uskottavan kuiva ja ruskea (harmaakin voisi käydä) paikka, joka ei sovi kenellekään? :tongue: Esim. Kouvolan väitetty ankeus on jo klassikko. Tietty pitäisi ajatella, millainen paikka on mahdollisesti ollut silloin 40-luvulla, ja tarina voisi kaivata sitten muutakin "pientä" muokkausta... Mutta ajatuksena huono mutta hauska.
 
Mietin muutoinkin, mahtaako Syyskuun elämä aikakausi ja kotiolot vaikuttaa jollain tapaa seikkailun kulkuun... joko satumaailman logiikan puitteissa tai jopa satumaailmaa rikkoen. Ehkä se, että isä on lähtenyt kaukaisille maille sotimaan ja äiti on omatoiminen tehdastyöläinen, vaikutti osaltaan siihen, että Syyskuusta itsestäänkin oli luontevaa lähteä seikkailemaan. En tiedä, voiko kuitenkaan tehdä mitään "lapsi pakenee sodan kauhuja mielikuvitusmaailmaan" -tulkintoja, koska ei Syyskuun arkielämä mitenkään kauhealta vaikuttanut tai sota läheiseltä (vrt. [b]Lewisin[/b] [i]Velho ja leijona [/i]ja pako Lontoon pommituksia). Enempi hän oli tylsistynyt ja yksinäinen. Mutta noh… jos kirjassa jatkossa tapahtuu jotain synkkää ja väkivaltaista, voin sitten tulkita sen Syyskuun alitajuisen sota-ahdistuksen representaatioksi. :roll:
 
Ihan vakavasti puhuen kyllä kiinnostaa nähdä, millaiseksi tarina kehittyy: hilpeäksi vai synkemmäksi. [spoiler]Noitaveljien kohtalo ja aiempi verenvuodatuksesta puhuminen antaisi ymmärtää, että tässä sadussa voisi olla myös synkkiä käänteitä. "Persefone-klausuuli" kuulostaa siltä, että käytännössä Syyskuu on siepattu Satumaahan. Olen Betsyn kanssa samaa mieltä, että jonkinlainen lurjus Vihreä tuuli on. (Myös Gandalf on mielestäni lurjus. :lol: )
 
Ylipäänsä kiinnostaa, onko seikkailulla jotain tarkoitusta, päämäärää. Tällä hetkellä on se kauhan etsiminen, mutta ei Vihreä tuuli varmaan tuonut Syyskuuta Satumaahan etsimään noitien kauhaa. Tai sitten hän tykkää siepata pikkutyttöjä... [/spoiler]
Odotan myös keijuja. Muita olentoja kyllä on ollut, mutta ei yhtään keijua, ja minä jotenkin oletin, että Satumaassa asuisi nimenomaan keijuja. (Keijutarinat kiinnostavat.) Vihreä tuuli puhui keijuruoista ja sitten oli keijukultaa... Tai ehkä "keiju" on jonkinlainen yleisnimitys Satumaan asukkaille. [spoiler]Tonttusalva toimi päinvastoin kuin olisin odottanut: oletin, että "normaalisti" ihmiset näkisivät keijukullan kultana, ja vasta jollain tavalla lumouksesta vapauduttuaan he näkisivät rikkauksiksi naamioidun "oikean" rojun. Olen tosin joskus erästä toista tarinaa lukiessani miettinyt, kumpaa keijut itse mahtavat nähdä. [/spoiler]
Plussaa kuvista ja niistä lukujen alussa olevista "tiivistelmistä", sopivat satutunnelmaan. [spoiler]Aktiivisesta kertojaäänestä ("pitäkäämme hetken tauko jättääksemme hyvästit" jne.) en ehkä niin paljoa pidä... Ehkä vähän liian teennäinen? Toisaalta pohdinta kertojan ja henkilöhahmojen roolista - kuka päättää tarinan kulusta - oli mielenkiintoista. Mielenkiintoista oli, että kertoja puhuttelee lukijoita aikuisina ("Sinä ja minä olemme aikuisia").[/spoiler]
05.06.2014
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Abaratit ovat tuntemattomia, mutta ilmeisin esikuva tälle on Liisa ihmemaassa, joka ei ole suosikkejani, vaikka siinä paljon pelastavat sanaleikit (what are merpeople's shoes made of? soles and eels, of course :cheesy:)
Säännöistä päätellen Satumaa on Neuvostoliitto.
Syyskuun kotimaailmasta ei paljon kerrota, eikä 40-luvun henki välity ollenkaan. Isä olisi yhtä hyvin voinut lähteä Afganistaniin sotimaan.
Galdalf lurjus :shock:. Dumbledore kyllä on.
Hupaisa noitien avioliittojärjestely. Kuinkahan moni amerikkalaiskoulu on sensuroinut tämän? Myöhemmin maridien häissä vielä toivotetaan "ystävällismielistä uskottomuutta kaikille osapuolille"...
Olen melkein lopussa enkä viekäkään ole suuremmin kiinnostunut Syyskuun kohtalosta. Loppuratkaisussa voi olla kyllä luvassa yllätyksiä.
Säännöistä päätellen Satumaa on Neuvostoliitto.
Syyskuun kotimaailmasta ei paljon kerrota, eikä 40-luvun henki välity ollenkaan. Isä olisi yhtä hyvin voinut lähteä Afganistaniin sotimaan.
Galdalf lurjus :shock:. Dumbledore kyllä on.
Hupaisa noitien avioliittojärjestely. Kuinkahan moni amerikkalaiskoulu on sensuroinut tämän? Myöhemmin maridien häissä vielä toivotetaan "ystävällismielistä uskottomuutta kaikille osapuolille"...
Olen melkein lopussa enkä viekäkään ole suuremmin kiinnostunut Syyskuun kohtalosta. Loppuratkaisussa voi olla kyllä luvassa yllätyksiä.
Abaratit ovat tuntemattomia, mutta ilmeisin esikuva tälle on Liisa ihmemaassa, joka ei ole suosikkejani, vaikka siinä paljon pelastavat sanaleikit (what are merpeople's shoes made of? soles and eels, of course :cheesy:)
 
Säännöistä päätellen Satumaa on Neuvostoliitto.
 
Syyskuun kotimaailmasta ei paljon kerrota, eikä 40-luvun henki välity ollenkaan. Isä olisi yhtä hyvin voinut lähteä Afganistaniin sotimaan.
 
Galdalf lurjus :shock:. Dumbledore kyllä on.
 
Hupaisa noitien avioliittojärjestely. Kuinkahan moni amerikkalaiskoulu on sensuroinut tämän? Myöhemmin maridien häissä vielä toivotetaan "ystävällismielistä uskottomuutta kaikille osapuolille"...
 
Olen melkein lopussa enkä viekäkään ole suuremmin kiinnostunut Syyskuun kohtalosta. Loppuratkaisussa voi olla kyllä luvassa yllätyksiä.
06.06.2014
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Luettu on. Enpä osannut ollenkaan odottaa loppuratkaisua Markiisittaren osalta.
Toiveiden toteutuksen väkivaltaisuus ihmetyttää, mitähän kirjailija tällä halusi sanoa?
Ei ole pakottavaa tarvetta lukea seuraavaa osaa, ja ehkä saada selville, mitä varjolle kuuluu, ja miksi lopultakin keijuja on niin vähän.
Toiveiden toteutuksen väkivaltaisuus ihmetyttää, mitähän kirjailija tällä halusi sanoa?
Ei ole pakottavaa tarvetta lukea seuraavaa osaa, ja ehkä saada selville, mitä varjolle kuuluu, ja miksi lopultakin keijuja on niin vähän.
Luettu on. Enpä osannut ollenkaan odottaa loppuratkaisua Markiisittaren osalta.
 
Toiveiden toteutuksen väkivaltaisuus ihmetyttää, mitähän kirjailija tällä halusi sanoa?
 
Ei ole pakottavaa tarvetta lukea seuraavaa osaa, ja ehkä saada selville, mitä varjolle kuuluu, ja miksi lopultakin keijuja on niin vähän.
17.06.2014
Olen lukenut nyt vajaan kaksi kolmasosaa, viimeisenä luvun "Syksyn satraappi" eli luvun 11.
"Satraappi" oli itselleni ihan vieras sana. Tajusin kyllä tekstistä, että se tarkoittaa jonkinlaista pormestaria tai vastaavaa. (Tarkistin sitten huvikseni vielä Wikipediasta.) Velosipedi toinen vieras, mutta sen merkitys ainakin kävi hyvin selväksi. Ihan hauska idea käyttää vanhahtavia sanoja. (Vaikka ei nekään kyllä mitenkään 40-lukulaisia. Sähkövalokin kai tuolloin Yhdysvalloissa jo vanha juttu. Pitäisi tuntea historiaa paremmin, mutta en tunne, eikä minulla tule mieleen edes mitään erikoisesti tuohon aikakauteen liittyvää keksintöä... Paitsi tietty sotakoneita. Elokuvan alussa oli toki propagandaa.) Myös ifritti oli minulle ennestään vieras olento.
Minulla ei ole oikein mitään kovin jäsentynyttä mielipidettä tähänastisesta... Laitan varmuuden vuoksi spoilereihin.
[Spoileri - klikkaa]
"maahinen"Syyskuun kotimaailmasta ei paljon kerrota, eikä 40-luvun henki välity ollenkaan. Isä olisi yhtä hyvin voinut lähteä Afganistaniin sotimaan.Olen edelleen yrittänyt miettiä, vaikuttaako Syyskuun kotimaailmassa käytävä sota Satumaahan vaiko ei. Yksinkertaisin yhtymäkohta olisi, että Satumaan pahikset muistuttaisivat natseja.. Mutta ei. Olen samaa mieltä, ettei aikakaudella tunnu olevan oikein mitään merkitystä tarinassa. Sota on surullista ja Satumaassakin tapahtuu surullisia asioita... mutta niin tapahtuu kaikkina maailman aikoina.
Säännöistä päätellen Satumaa on Neuvostoliitto.
"Satraappi" oli itselleni ihan vieras sana. Tajusin kyllä tekstistä, että se tarkoittaa jonkinlaista pormestaria tai vastaavaa. (Tarkistin sitten huvikseni vielä Wikipediasta.) Velosipedi toinen vieras, mutta sen merkitys ainakin kävi hyvin selväksi. Ihan hauska idea käyttää vanhahtavia sanoja. (Vaikka ei nekään kyllä mitenkään 40-lukulaisia. Sähkövalokin kai tuolloin Yhdysvalloissa jo vanha juttu. Pitäisi tuntea historiaa paremmin, mutta en tunne, eikä minulla tule mieleen edes mitään erikoisesti tuohon aikakauteen liittyvää keksintöä... Paitsi tietty sotakoneita. Elokuvan alussa oli toki propagandaa.) Myös ifritti oli minulle ennestään vieras olento.
Minulla ei ole oikein mitään kovin jäsentynyttä mielipidettä tähänastisesta... Laitan varmuuden vuoksi spoilereihin.
[Spoileri - klikkaa]
Allu on parasta tähän asti, pidän avuliaasta tietosanakirjaliskosta. Odotin pienellä pelolla, millaista matkaseuraa Syyskuu mahtaa saada, koska jonkinlainen matkaseura kuulunee perinteiseen fantasiaseikkailuun. Pelkäsin, josko olisikin jotain ärsyttäviä tyyppejä.
Lauantai on todella ärsyttävä tyyppi. :huh: Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi tämän takia, mutta en tykkää henkilöhahmoista, joiden keskeisin (tai jopa ainoa) piirre on, että he ovat herkkiä ja haavoittuvaisia.
Tämä Syyskuun kommentti Lauantaille nauratti: "En aikonut loukata tunteitasi! Ole kiltti äläkä romahda noin!" (s. 165) Tuli mieleen ihan Putous-ohjelman Antsku: "Miul on oikeus miun omiin tunteisiin. Nyt mie romahan..." Tai olisi naurattanut, jollen olisi ollut niin tuskastunut.
Ylipäänsä tarinassa on ollut nyt ongelmana, että Satumaan surullisuutta ja asukkaiden kurjuutta alleviivataan mielestäni liikaa suoraan toteamalla ja voivottelemalla ja itkemällä, kuinka surullista ja kurjaa kaikki on. En osaa oikein vielä selittää asiaa, mutta siis pidän siitä, että saduissa tapahtuu myös synkkiä asioita ja tapahtumilla on vakavahenkisiä merkityksiä... Mutta suuri osa synkkien satujen viehätystä on minulle siinä, että niissä on tavallaan kaksi tasoa: on se satumaisten tapahtumien pintapuolisempi taso ja sitten se synkempien merkitysten taso, joka lukijan täytyy osin ihan itse oivaltaa sieltä satutason takaa. Ikään kuin sellainen koomikon kyyneleet -ilmiö, sisään päin itkemistä. Tässä kirjassa sitä "synkempää" tasoa päinvastoin hierotaan lukijalle rautalangasta. Että katso nyt, kuinka on surullista... Varmaan tämä tuntemus tästä vielä kehittyy johonkin suuntaan, kun on kirjaa vielä paljon jäljellä.
Pidän kyllä Satumaasta paikkana, kylliksi kaikkea ihmeellistä. Kangaskaupunki oli jännempi kuin leivonnaiskaupunki. Kaksi kohdattua keijua eivät ole ihan vastanneet ennakko-odotuksia, mutta se on pelkästään hyvä asia. Evoluutio-opista pidin.
Markiisittaren kohtaaminen ja uuden tehtävän saaminen sijoittui mielestäni hyvään kohtaan tarinaa. Vaikka olisi kohdattu kuinka paljon outoja otuksia ja paikkoja, olisi silti tuntunut hiukka vähäpätöiseltä etsiä koko kirjan ajan yhtä kauhaa. Nyt on taas uudestaan sellainen tunne, että voi tapahtua mitä hyvänsä.
Lauantai on todella ärsyttävä tyyppi. :huh: Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi tämän takia, mutta en tykkää henkilöhahmoista, joiden keskeisin (tai jopa ainoa) piirre on, että he ovat herkkiä ja haavoittuvaisia.
Tämä Syyskuun kommentti Lauantaille nauratti: "En aikonut loukata tunteitasi! Ole kiltti äläkä romahda noin!" (s. 165) Tuli mieleen ihan Putous-ohjelman Antsku: "Miul on oikeus miun omiin tunteisiin. Nyt mie romahan..." Tai olisi naurattanut, jollen olisi ollut niin tuskastunut.
Ylipäänsä tarinassa on ollut nyt ongelmana, että Satumaan surullisuutta ja asukkaiden kurjuutta alleviivataan mielestäni liikaa suoraan toteamalla ja voivottelemalla ja itkemällä, kuinka surullista ja kurjaa kaikki on. En osaa oikein vielä selittää asiaa, mutta siis pidän siitä, että saduissa tapahtuu myös synkkiä asioita ja tapahtumilla on vakavahenkisiä merkityksiä... Mutta suuri osa synkkien satujen viehätystä on minulle siinä, että niissä on tavallaan kaksi tasoa: on se satumaisten tapahtumien pintapuolisempi taso ja sitten se synkempien merkitysten taso, joka lukijan täytyy osin ihan itse oivaltaa sieltä satutason takaa. Ikään kuin sellainen koomikon kyyneleet -ilmiö, sisään päin itkemistä. Tässä kirjassa sitä "synkempää" tasoa päinvastoin hierotaan lukijalle rautalangasta. Että katso nyt, kuinka on surullista... Varmaan tämä tuntemus tästä vielä kehittyy johonkin suuntaan, kun on kirjaa vielä paljon jäljellä.
Pidän kyllä Satumaasta paikkana, kylliksi kaikkea ihmeellistä. Kangaskaupunki oli jännempi kuin leivonnaiskaupunki. Kaksi kohdattua keijua eivät ole ihan vastanneet ennakko-odotuksia, mutta se on pelkästään hyvä asia. Evoluutio-opista pidin.
Markiisittaren kohtaaminen ja uuden tehtävän saaminen sijoittui mielestäni hyvään kohtaan tarinaa. Vaikka olisi kohdattu kuinka paljon outoja otuksia ja paikkoja, olisi silti tuntunut hiukka vähäpätöiseltä etsiä koko kirjan ajan yhtä kauhaa. Nyt on taas uudestaan sellainen tunne, että voi tapahtua mitä hyvänsä.
Olen lukenut nyt vajaan kaksi kolmasosaa, viimeisenä luvun "Syksyn satraappi" eli [b]luvun 11[/b].
 
 
[quote="maahinen"]Syyskuun kotimaailmasta ei paljon kerrota, eikä 40-luvun henki välity ollenkaan. Isä olisi yhtä hyvin voinut lähteä Afganistaniin sotimaan.
 
Säännöistä päätellen Satumaa on Neuvostoliitto.[/quote]
Olen edelleen yrittänyt miettiä, vaikuttaako Syyskuun kotimaailmassa käytävä sota Satumaahan vaiko ei. Yksinkertaisin yhtymäkohta olisi, että Satumaan pahikset muistuttaisivat natseja.. Mutta ei. Olen samaa mieltä, ettei aikakaudella tunnu olevan oikein mitään merkitystä tarinassa. Sota on surullista ja Satumaassakin tapahtuu surullisia asioita... mutta niin tapahtuu kaikkina maailman aikoina.
 
"Satraappi" oli itselleni ihan vieras sana. Tajusin kyllä tekstistä, että se tarkoittaa jonkinlaista pormestaria tai vastaavaa. (Tarkistin sitten huvikseni vielä Wikipediasta.) Velosipedi toinen vieras, mutta sen merkitys ainakin kävi hyvin selväksi. Ihan hauska idea käyttää vanhahtavia sanoja. (Vaikka ei nekään kyllä mitenkään 40-lukulaisia. Sähkövalokin kai tuolloin Yhdysvalloissa jo vanha juttu. Pitäisi tuntea historiaa paremmin, mutta en tunne, eikä minulla tule mieleen edes mitään erikoisesti tuohon aikakauteen liittyvää keksintöä... Paitsi tietty sotakoneita. Elokuvan alussa oli toki propagandaa.) Myös ifritti oli minulle ennestään vieras olento.
 
Minulla ei ole oikein mitään kovin jäsentynyttä mielipidettä tähänastisesta... Laitan varmuuden vuoksi spoilereihin.
[spoiler]Allu on parasta tähän asti, pidän avuliaasta tietosanakirjaliskosta. Odotin pienellä pelolla, millaista matkaseuraa Syyskuu mahtaa saada, koska jonkinlainen matkaseura kuulunee perinteiseen fantasiaseikkailuun. Pelkäsin, josko olisikin jotain ärsyttäviä tyyppejä.
 
Lauantai on todella ärsyttävä tyyppi. :huh: Tunnen itseni pahaksi ihmiseksi tämän takia, mutta en tykkää henkilöhahmoista, joiden keskeisin (tai jopa ainoa) piirre on, että he ovat herkkiä ja haavoittuvaisia.
 
Tämä Syyskuun kommentti Lauantaille nauratti: "En aikonut loukata tunteitasi! Ole kiltti äläkä romahda noin!" (s. 165) Tuli mieleen ihan Putous-ohjelman Antsku: "Miul on oikeus miun omiin tunteisiin. Nyt mie romahan..." Tai olisi naurattanut, jollen olisi ollut niin tuskastunut.
 
Ylipäänsä tarinassa on ollut nyt ongelmana, että Satumaan surullisuutta ja asukkaiden kurjuutta alleviivataan mielestäni liikaa suoraan toteamalla ja voivottelemalla ja itkemällä, kuinka surullista ja kurjaa kaikki on. En osaa oikein vielä selittää asiaa, mutta siis pidän siitä, että saduissa tapahtuu myös synkkiä asioita ja tapahtumilla on vakavahenkisiä merkityksiä... Mutta suuri osa synkkien satujen viehätystä on minulle siinä, että niissä on tavallaan kaksi tasoa: on se satumaisten tapahtumien pintapuolisempi taso ja sitten se synkempien merkitysten taso, joka lukijan täytyy osin ihan itse oivaltaa sieltä satutason takaa. Ikään kuin sellainen koomikon kyyneleet -ilmiö, sisään päin itkemistä. Tässä kirjassa sitä "synkempää" tasoa päinvastoin hierotaan lukijalle rautalangasta. Että katso nyt, kuinka on surullista... Varmaan tämä tuntemus tästä vielä kehittyy johonkin suuntaan, kun on kirjaa vielä paljon jäljellä.
 
Pidän kyllä Satumaasta paikkana, kylliksi kaikkea ihmeellistä. Kangaskaupunki oli jännempi kuin leivonnaiskaupunki. Kaksi kohdattua keijua eivät ole ihan vastanneet ennakko-odotuksia, mutta se on pelkästään hyvä asia. Evoluutio-opista pidin.
 
Markiisittaren kohtaaminen ja uuden tehtävän saaminen sijoittui mielestäni hyvään kohtaan tarinaa. Vaikka olisi kohdattu kuinka paljon outoja otuksia ja paikkoja, olisi silti tuntunut hiukka vähäpätöiseltä etsiä koko kirjan ajan yhtä kauhaa. Nyt on taas uudestaan sellainen tunne, että voi tapahtua mitä hyvänsä. [/spoiler]
29.06.2014
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
Odottelen raporttia, mikä on tökkinyt, kuten Hiistu mainitsit keskeneräisten kirjojen topissa. Minusta kirja eteni aika samalla tyylillä alusta loppuun
Odottelen raporttia, mikä on tökkinyt, kuten Hiistu mainitsit keskeneräisten kirjojen topissa. Minusta kirja eteni aika samalla tyylillä alusta loppuun
29.06.2014
Lukeminen ei ole juurikaan edistynyt edellisen viestini jälkeen. Olen lukenut luvun 12. Luen kirjan varmaan ensi viikolla loppuun.
Tökkinyt on lähinnä tuo jo mainitsemani [Spoileri - klikkaa]
Luvussa 12 kiinnostavinta oli tietenkin
[Spoileri - klikkaa]
Tökkinyt on lähinnä tuo jo mainitsemani [Spoileri - klikkaa]
Lauantain ilmaantuminen. Ei se nyt toki ole varsinaisesti syy olla lukematta kirjaa, mutta toisaalta ei erityisemmin houkutakaan.
Sen jälkeen on mielestäni muutoinkin aiempaa enemmän joka välissä sanottu, kuinka kaikki on surullista. Pidän surullisista tarinoista, mutta ehkä meillä on kirjailijan kanssa jonkinlainen kulttuuriero siinä, kuinka tunteita tarinassa ilmaistaan. Taivas varjele, eihän niistä tunteista kuulu puhua. Heh.
Surusta katoaa ikään kuin taiteellinen herkkyys, kun hoetaan, että onpas surullista.
Ei ehkä järin havainnollistava esimerkki, mutta olen tässä viime päivinä lukenut Anatoli Dneprovin novellikokoelmaa Purppuramuumio ja siinä on mielestäni liikuttava novelli ”Ludwig”, jossa juoni tiivistettynä:
[Spoileri - klikkaa]
Sen jälkeen on mielestäni muutoinkin aiempaa enemmän joka välissä sanottu, kuinka kaikki on surullista. Pidän surullisista tarinoista, mutta ehkä meillä on kirjailijan kanssa jonkinlainen kulttuuriero siinä, kuinka tunteita tarinassa ilmaistaan. Taivas varjele, eihän niistä tunteista kuulu puhua. Heh.
Ei ehkä järin havainnollistava esimerkki, mutta olen tässä viime päivinä lukenut Anatoli Dneprovin novellikokoelmaa Purppuramuumio ja siinä on mielestäni liikuttava novelli ”Ludwig”, jossa juoni tiivistettynä:
[Spoileri - klikkaa]
Päähenkilö pyytää Ludwig-nimistä jo purettavaksi määrättyä vanhaa tietokonetta laatimaan puolestaan rakkaudentunnustuksen Kuuhun toisen miehen kanssa muuttaneelle ystävälleen. Tietokone laatii äänitteen ja Kuuhun soitetaan Beethovenin Kuutamosonaattia. Ystävä on naimisissa ja kone purettu. .. Ja jokin tämmöinen siis mielestäni sopivan kaunokirjallisella tavalla surullista, ilman että selostetaan siihen päälle mitään päähenkilön debriefing-sessiota. Osa surkeutta, ettei mitään sellaista sessiota tietenkään ole.
Luvussa 12 kiinnostavinta oli tietenkin
[Spoileri - klikkaa]
Kuoleman kohtaaminen. Kuoleman personifikaatiot yleensäkin kiinnostavat, vaikkakin tämä pieni eläin oli jotain ihan erilaista kuin olisin ehkä odottanut. Pidän kyllä siitä, että Satumaan hahmot, kuten ne kaksi kohdattua keijua, ovat erilaisia kuin olisin odottanut.
Jakoavain "äidin miekkana" oli mukava yllätys. Jakoavain tietty hauskaa vaihtelua lumotuille miekoille, mutta lisäksi kiehtoo taustalla ehkä oleva ajatus, ettei Syyskuun elämän suuri sankari ole kaukomaille sotimaan lähtenyt isä vaan kotona koneita korjaava ja arkea käynnissä pitävä äiti.
Jakoavain "äidin miekkana" oli mukava yllätys. Jakoavain tietty hauskaa vaihtelua lumotuille miekoille, mutta lisäksi kiehtoo taustalla ehkä oleva ajatus, ettei Syyskuun elämän suuri sankari ole kaukomaille sotimaan lähtenyt isä vaan kotona koneita korjaava ja arkea käynnissä pitävä äiti.
Lukeminen ei ole juurikaan edistynyt edellisen viestini jälkeen. Olen lukenut [b]luvun 12.[/b] Luen kirjan varmaan ensi viikolla loppuun.
 
Tökkinyt on lähinnä tuo jo mainitsemani [spoiler]Lauantain ilmaantuminen. Ei se nyt toki ole varsinaisesti syy olla lukematta kirjaa, mutta toisaalta ei erityisemmin houkutakaan.
 
Sen jälkeen on mielestäni muutoinkin aiempaa enemmän joka välissä sanottu, kuinka kaikki on surullista. Pidän surullisista tarinoista, mutta ehkä meillä on kirjailijan kanssa jonkinlainen kulttuuriero siinä, kuinka tunteita tarinassa ilmaistaan. Taivas varjele, eihän niistä tunteista kuulu [i]puhua.[/i] Heh. :roll: Surusta katoaa ikään kuin taiteellinen herkkyys, kun hoetaan, että onpas surullista.
 
Ei ehkä järin havainnollistava esimerkki, mutta olen tässä viime päivinä lukenut [b]Anatoli Dneprovin[/b] novellikokoelmaa [i]Purppuramuumio[/i] ja siinä on mielestäni liikuttava novelli [i]”Ludwig”[/i], jossa juoni tiivistettynä:
[spoiler]Päähenkilö pyytää Ludwig-nimistä jo purettavaksi määrättyä vanhaa tietokonetta laatimaan puolestaan rakkaudentunnustuksen Kuuhun toisen miehen kanssa muuttaneelle ystävälleen. Tietokone laatii äänitteen ja Kuuhun soitetaan Beethovenin Kuutamosonaattia. Ystävä on naimisissa ja kone purettu. .. Ja jokin tämmöinen siis mielestäni sopivan kaunokirjallisella tavalla surullista, ilman että selostetaan siihen päälle mitään päähenkilön debriefing-sessiota. Osa surkeutta, ettei mitään sellaista sessiota tietenkään ole.[/spoiler] [/spoiler]
Luvussa 12 kiinnostavinta oli tietenkin
[spoiler]Kuoleman kohtaaminen. Kuoleman personifikaatiot yleensäkin kiinnostavat, vaikkakin tämä pieni eläin oli jotain ihan erilaista kuin olisin ehkä odottanut. Pidän kyllä siitä, että Satumaan hahmot, kuten ne kaksi kohdattua keijua, ovat erilaisia kuin olisin odottanut.
 
Jakoavain "äidin miekkana" oli mukava yllätys. Jakoavain tietty hauskaa vaihtelua lumotuille miekoille, mutta lisäksi kiehtoo taustalla ehkä oleva ajatus, ettei Syyskuun elämän suuri sankari ole kaukomaille sotimaan lähtenyt isä vaan kotona koneita korjaava ja arkea käynnissä pitävä äiti. [/spoiler]
06.07.2014
maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
HiistuToisaalta olen samaa mieltä, että erilainen on hyvä, shakkia pelaavia kuolemia ja lumottuja miekkoja on yllin kyllin, mutta toisaalta [Spoileri - klikkaa]
[Spoileri - klikkaa]Kuoleman kohtaaminen. Kuoleman personifikaatiot yleensäkin kiinnostavat, vaikkakin tämä pieni eläin oli jotain ihan erilaista kuin olisin ehkä odottanut. Pidän kyllä siitä, että Satumaan hahmot, kuten ne kaksi kohdattua keijua, ovat erilaisia kuin olisin odottanut.
Jakoavain "äidin miekkana" oli mukava yllätys. Jakoavain tietty hauskaa vaihtelua lumotuille miekoille, mutta lisäksi kiehtoo taustalla ehkä oleva ajatus, ettei Syyskuun elämän suuri sankari ole kaukomaille sotimaan lähtenyt isä vaan kotona koneita korjaava ja arkea käynnissä pitävä äiti.
pikku elukka ja jakoavain
vaikuttavat väkisin keksityiltä, kun on pakko olla erilainen [quote="Hiistu" post=17251]
[spoiler]Kuoleman kohtaaminen. Kuoleman personifikaatiot yleensäkin kiinnostavat, vaikkakin tämä pieni eläin oli jotain ihan erilaista kuin olisin ehkä odottanut. Pidän kyllä siitä, että Satumaan hahmot, kuten ne kaksi kohdattua keijua, ovat erilaisia kuin olisin odottanut.
 
Jakoavain "äidin miekkana" oli mukava yllätys. Jakoavain tietty hauskaa vaihtelua lumotuille miekoille, mutta lisäksi kiehtoo taustalla ehkä oleva ajatus, ettei Syyskuun elämän suuri sankari ole kaukomaille sotimaan lähtenyt isä vaan kotona koneita korjaava ja arkea käynnissä pitävä äiti. [/spoiler][/quote]
 
Toisaalta olen samaa mieltä, että erilainen on hyvä, shakkia pelaavia kuolemia ja lumottuja miekkoja on yllin kyllin, mutta toisaalta [spoiler]pikku elukka ja jakoavain [/spoiler] vaikuttavat väkisin keksityiltä, kun on pakko olla erilainen :roll:
24.07.2014
Olen lukenut kirjan loppuun.
Kirjan loppuluvuista jäi hyvä mieli, koska asioita selvisi. Olin jo ehtinyt pelätä, ettei mitään varsinaisesti selviäisikään. Pidin etenkin luvuista 18 ja 19.
Hajanaisia mietteitä:
[Spoileri - klikkaa]
Minua häiritsi, että Syyskuu selvisi puuksi muuttumisesta kuin tyhjää vain. Toisaalta… mitä muutakaan olisi voinut tapahtua. Päähenkilön muuttuminen puuksi pysäyttäisi tarinan aikas tehokkaasti.
Olikohan herra Kartan "Ffftttit"-hokeman tarkoitus tarkoittaa jotain? Tuli mieleen, että se voisi muistuttaa sanaa "shit".
Lautan rakentaminen oli liian vertauskuvallinen toimitus minun makuuni. Muka saisi sidottua hiuksilla jne. Ja kai Syyskuulla oli edes aluspöksyt mekon alla, joten ei hän ollut alasti.
Kalansyönnin traumaattisuus meni hiukka överiksi. Onhan se sottaista ja kalan kannalta ikävää ja raa'asta kalasta saattaa saada suolistoloisiakin, mutta ei sitä nyt niin raskaasti paranisi ottaa... Oikeasti Syyskuun olisi pitänyt etsiä ruokatarpeita nasnasien saarelta.
Sitä vastoin tykkäsin keskustelusta hain kanssa, joka olikin pukka. Se oli sopivalla tavalla surrealistista.
Malvan mainittiin aikoinaan syrjäyttäneen kuningas Kultasuun. Minulla tuli nimestä mieleen Hessen Narkissos ja Kultasuu. Nyt vasta jäin miettimään, mistä tuollainen nimitys on alkujaan peräisin, Goldmund... Wikipedia onneksi tietää, että kyseessä on käännös kreikkalaisesta nimestä Chrysostomos. En usko, että Satumaan Kultasuusta enää kuullaan, mutta tiedänpähän nyt tämänkin.
Allun vapautuminen kahleista oli minulle tarinan onnellisin seikka. ”Tiesitkö, että osaan lentää, Syyskuu?" - "Tiesin kyllä, Allu."
"maahinen"Enpä osannut ollenkaan odottaa loppuratkaisua Markiisittaren osalta.[Spoileri - klikkaa]
Minäkään en osannut odottaa. Arvelin, että Markiisittaresta kerrottaisiin jotain lisää, kuinka hän on ollut aikoinaan samanlainen ihmistyttö kuin Syyskuu. Mutta en tosiaan arvannut, että hyvä hallitsijatar ja paha hallitsijatar olisivat sama henkilö, se tuli ihan yllätyksensä. Ja pidin kovasti! Mielestäni hyvällä tavalla erilainen hyvis-pahis -ratkaisu.
Pidän ajatuksesta, että "hyviksestä" (tai kenties kenestä hyvänsä) X voi tulla "pahis", jos tapahtuu asioita Y. Tai en pidä, mutta ihan järkeenkäypä ajatus. Sarjan jatko-osien kannalta hyvä homma: nyt voi ainakin periaatteessa jännittää, mahtaako Syyskuustakin tulla katkera ja katala. (Vaikken kyllä usko...)
Pidin siitäkin, että pahis-Markiisitar esitti asiansa ihan vakuuttavasti. Ainakin osaa ihmislapsista eittämättä kohdellaan Satumaassa kaltoin ja monet Satumaan asukit ovat heille vaarallisia (tai liiankin tuttavallisia... Vihreä tuuli saisi suukotella pikkutyttöjä vähän vähemmän), ja voisi todellakin olla parempi, jollei ihmislapsia joutuisi Satumaahan. Keinot asian korjaamiseksi vain olivat liian kovia ja motiivinakin taisi olla pitkälti kostonhalu. On selvästikin väärin pakottaa kiltiksi. Kiltteys ei muutoinkaan tainnut olla tarinassa hyvässä huudossa, vaan Syyskuustakin puhuttiin useaan kertaan pahansisuisena lapsena (ja ehkä juuri siksi sopivana seikkailemaan ja selviytymään Satumaassa?).
Pidin myös Markiisittarelle uskollisesta Jagosta. Liian usein on niin, ettei pahiksilla ole oikeita ystäviä.
Pidän ajatuksesta, että "hyviksestä" (tai kenties kenestä hyvänsä) X voi tulla "pahis", jos tapahtuu asioita Y. Tai en pidä, mutta ihan järkeenkäypä ajatus. Sarjan jatko-osien kannalta hyvä homma: nyt voi ainakin periaatteessa jännittää, mahtaako Syyskuustakin tulla katkera ja katala. (Vaikken kyllä usko...)
Pidin siitäkin, että pahis-Markiisitar esitti asiansa ihan vakuuttavasti. Ainakin osaa ihmislapsista eittämättä kohdellaan Satumaassa kaltoin ja monet Satumaan asukit ovat heille vaarallisia (tai liiankin tuttavallisia... Vihreä tuuli saisi suukotella pikkutyttöjä vähän vähemmän), ja voisi todellakin olla parempi, jollei ihmislapsia joutuisi Satumaahan. Keinot asian korjaamiseksi vain olivat liian kovia ja motiivinakin taisi olla pitkälti kostonhalu. On selvästikin väärin pakottaa kiltiksi. Kiltteys ei muutoinkaan tainnut olla tarinassa hyvässä huudossa, vaan Syyskuustakin puhuttiin useaan kertaan pahansisuisena lapsena (ja ehkä juuri siksi sopivana seikkailemaan ja selviytymään Satumaassa?).
Pidin myös Markiisittarelle uskollisesta Jagosta. Liian usein on niin, ettei pahiksilla ole oikeita ystäviä.
Kirjan loppuluvuista jäi hyvä mieli, koska asioita selvisi. Olin jo ehtinyt pelätä, ettei mitään varsinaisesti selviäisikään. Pidin etenkin luvuista 18 ja 19.
"maahinen"Toiveiden toteutuksen väkivaltaisuus ihmetyttää, mitähän kirjailija tällä halusi sanoa?Minä ajattelin vain, että kirjailija on halunnut[Spoileri - klikkaa]
osoittaa Lauantainkin olevan voimakas ja vahvatahtoinen heppu, edes tuolla tapaa piilevästi, koko muun kirjan ajan kun ollut niin hissukseen ja surkeana.
En voisi sille mitään, mutta en pitänyt Lauantaista.
Kaikkein vähiten pidin tiedosta, että Lauantailla ja Syyskuulla tulee joskus tulevaisuudessa olemaan yhteinen tytär. Kauhean.. determinististä. Ja Syyskuuhan on vasta 12-vuotias. Ei hänen kuuluisi joutua miettimään, missä vaiheessa tämä lapsenteko mahtaa kaverin kanssa toteutua. Ja millä ihmeen perusteella heistä edes täytyisi tulla pari, hehän ovat vasta tavanneet toisensa. Valivali.
Aiemmin kirjassa on päinvastoin sanottu jotain siihen malliin, että Syyskuu olisi liian nuori tietämään rakkaus- ja suhdejutuista mitään. Esim. herra Kartta kamalan vaikeana kierteli, kun ei saattanut suoraan sanoa olleensa Malvan puoliso. (Itse asiassa ajattelin siitä kiertelystä ja kaartelusta, että hän olisi ollut jonkinlainen salarakas, mutta oli sitten kai kuitenkin ihan virallinen puoliso…)
Hyvä puoli sentään, ettei jatko-osissa ehkä tule olemaan mitään ylimääräistä ihmissuhdedraamaa, kun kaikki tietävät, kuinka tulee käymään. Ainakaan Allun, Syyskuun ja Lauantain välille ei muodostu kolmiodraamaa. Syyskuun eriskummallisen unen aikana kuvio vaikutti hetken vähän huolestuttavalta.
En voisi sille mitään, mutta en pitänyt Lauantaista.
Kaikkein vähiten pidin tiedosta, että Lauantailla ja Syyskuulla tulee joskus tulevaisuudessa olemaan yhteinen tytär. Kauhean.. determinististä. Ja Syyskuuhan on vasta 12-vuotias. Ei hänen kuuluisi joutua miettimään, missä vaiheessa tämä lapsenteko mahtaa kaverin kanssa toteutua. Ja millä ihmeen perusteella heistä edes täytyisi tulla pari, hehän ovat vasta tavanneet toisensa. Valivali.
Aiemmin kirjassa on päinvastoin sanottu jotain siihen malliin, että Syyskuu olisi liian nuori tietämään rakkaus- ja suhdejutuista mitään. Esim. herra Kartta kamalan vaikeana kierteli, kun ei saattanut suoraan sanoa olleensa Malvan puoliso. (Itse asiassa ajattelin siitä kiertelystä ja kaartelusta, että hän olisi ollut jonkinlainen salarakas, mutta oli sitten kai kuitenkin ihan virallinen puoliso…)
Hyvä puoli sentään, ettei jatko-osissa ehkä tule olemaan mitään ylimääräistä ihmissuhdedraamaa, kun kaikki tietävät, kuinka tulee käymään. Ainakaan Allun, Syyskuun ja Lauantain välille ei muodostu kolmiodraamaa. Syyskuun eriskummallisen unen aikana kuvio vaikutti hetken vähän huolestuttavalta.
Hajanaisia mietteitä:
[Spoileri - klikkaa]
Minua häiritsi, että Syyskuu selvisi puuksi muuttumisesta kuin tyhjää vain. Toisaalta… mitä muutakaan olisi voinut tapahtua. Päähenkilön muuttuminen puuksi pysäyttäisi tarinan aikas tehokkaasti.
Olikohan herra Kartan "Ffftttit"-hokeman tarkoitus tarkoittaa jotain? Tuli mieleen, että se voisi muistuttaa sanaa "shit".
Lautan rakentaminen oli liian vertauskuvallinen toimitus minun makuuni. Muka saisi sidottua hiuksilla jne. Ja kai Syyskuulla oli edes aluspöksyt mekon alla, joten ei hän ollut alasti.
Kalansyönnin traumaattisuus meni hiukka överiksi. Onhan se sottaista ja kalan kannalta ikävää ja raa'asta kalasta saattaa saada suolistoloisiakin, mutta ei sitä nyt niin raskaasti paranisi ottaa... Oikeasti Syyskuun olisi pitänyt etsiä ruokatarpeita nasnasien saarelta.
Sitä vastoin tykkäsin keskustelusta hain kanssa, joka olikin pukka. Se oli sopivalla tavalla surrealistista.
Malvan mainittiin aikoinaan syrjäyttäneen kuningas Kultasuun. Minulla tuli nimestä mieleen Hessen Narkissos ja Kultasuu. Nyt vasta jäin miettimään, mistä tuollainen nimitys on alkujaan peräisin, Goldmund... Wikipedia onneksi tietää, että kyseessä on käännös kreikkalaisesta nimestä Chrysostomos. En usko, että Satumaan Kultasuusta enää kuullaan, mutta tiedänpähän nyt tämänkin.
Allun vapautuminen kahleista oli minulle tarinan onnellisin seikka. ”Tiesitkö, että osaan lentää, Syyskuu?" - "Tiesin kyllä, Allu."
"maahinen"Ei ole pakottavaa tarvetta lukea seuraavaa osaa, ja ehkä saada selville, mitä varjolle kuuluu, ja miksi lopultakin keijuja on niin vähän.Minä uskon lukevani myös jatko-osat. Lopussa mainostettiin yllättäväkin paljon seuraavaa osaa, vaikka periaatteessa kirja toimikin itsenäisenä seikkailuna... Mutta minuun mainonta tuntuu siis tehonneen.
Olen lukenut kirjan [b]loppuun.[/b]
 
 
[quote="maahinen"]Enpä osannut ollenkaan odottaa loppuratkaisua Markiisittaren osalta.
[/quote] [spoiler]Minäkään en osannut odottaa. Arvelin, että Markiisittaresta kerrottaisiin jotain lisää, kuinka hän on ollut aikoinaan samanlainen ihmistyttö kuin Syyskuu. Mutta en tosiaan arvannut, että hyvä hallitsijatar ja paha hallitsijatar olisivat sama henkilö, se tuli ihan yllätyksensä. Ja pidin kovasti! Mielestäni hyvällä tavalla erilainen hyvis-pahis -ratkaisu.
 
Pidän ajatuksesta, että "hyviksestä" (tai kenties kenestä hyvänsä) X voi tulla "pahis", jos tapahtuu asioita Y. Tai en [i]pidä[/i], mutta ihan järkeenkäypä ajatus. Sarjan jatko-osien kannalta hyvä homma: nyt voi ainakin periaatteessa jännittää, mahtaako Syyskuustakin tulla katkera ja katala. (Vaikken kyllä usko...)
 
Pidin siitäkin, että pahis-Markiisitar esitti asiansa ihan vakuuttavasti. Ainakin osaa ihmislapsista eittämättä kohdellaan Satumaassa kaltoin ja monet Satumaan asukit ovat heille vaarallisia (tai liiankin tuttavallisia... Vihreä tuuli saisi suukotella pikkutyttöjä vähän vähemmän), ja voisi todellakin olla parempi, jollei ihmislapsia joutuisi Satumaahan. Keinot asian korjaamiseksi vain olivat liian kovia ja motiivinakin taisi olla pitkälti kostonhalu. On selvästikin väärin pakottaa kiltiksi. Kiltteys ei muutoinkaan tainnut olla tarinassa hyvässä huudossa, vaan Syyskuustakin puhuttiin useaan kertaan pahansisuisena lapsena (ja ehkä juuri siksi sopivana seikkailemaan ja selviytymään Satumaassa?).
 
Pidin myös Markiisittarelle uskollisesta Jagosta. Liian usein on niin, ettei pahiksilla ole oikeita ystäviä. [/spoiler]
Kirjan loppuluvuista jäi hyvä mieli, koska asioita selvisi. Olin jo ehtinyt pelätä, ettei mitään varsinaisesti selviäisikään. Pidin etenkin luvuista 18 ja 19.
 
 
[quote="maahinen"]Toiveiden toteutuksen väkivaltaisuus ihmetyttää, mitähän kirjailija tällä halusi sanoa?[/quote]
 
Minä ajattelin vain, että kirjailija on halunnut[spoiler]osoittaa Lauantainkin olevan voimakas ja vahvatahtoinen heppu, edes tuolla tapaa piilevästi, koko muun kirjan ajan kun ollut niin hissukseen ja surkeana.
 
En voisi sille mitään, mutta en pitänyt Lauantaista.
 
Kaikkein vähiten pidin tiedosta, että Lauantailla ja Syyskuulla tulee joskus tulevaisuudessa olemaan yhteinen tytär. Kauhean.. determinististä. Ja Syyskuuhan on vasta 12-vuotias. Ei hänen kuuluisi joutua miettimään, missä vaiheessa tämä lapsenteko mahtaa kaverin kanssa toteutua. Ja millä ihmeen perusteella heistä edes täytyisi tulla pari, hehän ovat vasta tavanneet toisensa. Valivali. :sad:
 
Aiemmin kirjassa on päinvastoin sanottu jotain siihen malliin, että Syyskuu olisi liian nuori tietämään rakkaus- ja suhdejutuista mitään. Esim. herra Kartta kamalan vaikeana kierteli, kun ei saattanut suoraan sanoa olleensa Malvan puoliso. (Itse asiassa ajattelin siitä kiertelystä ja kaartelusta, että hän olisi ollut jonkinlainen salarakas, mutta oli sitten kai kuitenkin ihan virallinen puoliso…)
 
Hyvä puoli sentään, ettei jatko-osissa ehkä tule olemaan mitään ylimääräistä ihmissuhdedraamaa, kun kaikki tietävät, kuinka tulee käymään. Ainakaan Allun, Syyskuun ja Lauantain välille ei muodostu kolmiodraamaa. Syyskuun eriskummallisen unen aikana kuvio vaikutti hetken vähän huolestuttavalta. [/spoiler]
Hajanaisia mietteitä:
[spoiler]
Minua häiritsi, että Syyskuu selvisi puuksi muuttumisesta kuin tyhjää vain. Toisaalta… mitä muutakaan olisi voinut tapahtua. Päähenkilön muuttuminen puuksi pysäyttäisi tarinan aikas tehokkaasti.
 
Olikohan herra Kartan "Ffftttit"-hokeman tarkoitus tarkoittaa jotain? Tuli mieleen, että se voisi muistuttaa sanaa "shit".
 
Lautan rakentaminen oli liian vertauskuvallinen toimitus minun makuuni. Muka saisi sidottua hiuksilla jne. Ja kai Syyskuulla oli edes aluspöksyt mekon alla, joten ei hän ollut alasti.
 
Kalansyönnin traumaattisuus meni hiukka överiksi. Onhan se sottaista ja kalan kannalta ikävää ja raa'asta kalasta saattaa saada suolistoloisiakin, mutta ei sitä nyt niin raskaasti paranisi ottaa... Oikeasti Syyskuun olisi pitänyt etsiä ruokatarpeita nasnasien saarelta.
 
Sitä vastoin tykkäsin keskustelusta hain kanssa, joka olikin pukka. Se oli sopivalla tavalla surrealistista.
 
Malvan mainittiin aikoinaan syrjäyttäneen kuningas Kultasuun. Minulla tuli nimestä mieleen Hessen [i]Narkissos ja Kultasuu[/i]. Nyt vasta jäin miettimään, mistä tuollainen nimitys on alkujaan peräisin, Goldmund... Wikipedia onneksi tietää, että kyseessä on käännös kreikkalaisesta nimestä [url=http://de.wikipedia.org/wiki/Chrysostomos]Chrysostomos[/url]. En usko, että Satumaan Kultasuusta enää kuullaan, mutta tiedänpähän nyt tämänkin.
 
Allun vapautuminen kahleista oli minulle tarinan onnellisin seikka. ”Tiesitkö, että osaan lentää, Syyskuu?" - "Tiesin kyllä, Allu."
[/spoiler]
 
[quote="maahinen"]Ei ole pakottavaa tarvetta lukea seuraavaa osaa, ja ehkä saada selville, mitä varjolle kuuluu, ja miksi lopultakin keijuja on niin vähän.[/quote]
Minä uskon lukevani myös jatko-osat. Lopussa mainostettiin yllättäväkin paljon seuraavaa osaa, vaikka periaatteessa kirja toimikin itsenäisenä seikkailuna... Mutta minuun mainonta tuntuu siis tehonneen.
