Kesälukuhaaste 2015: Yann Martel: Piin elämä

Ketju kesälukuhaasteeseen ilmoitetulle kirjalle [url=http://www.risingshadow.fi/library/book/3039-piin-elama]Yann Martel: [i] Piin elämä [/i] [/url]   Tutustu ohjeisiin: [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/2199-kesalukuhaaste-2015#32110]Linkki.[/url]

Ilmoittamani kirja. En ole nähnyt leffaa, en ole lukenut kirjaa aiemmin ja enkä oikeastaan tiedäkään mitään, paitsi että leffaa ja kirjaa pidetään varsin laadukkaina teoksina.

Minulle arvottu kirja, ja samat sanat kuin edellä. Kirja on edelleen hakusessa. Olen varovasti silmäillyt blogeja - kuulostaa aika maailmojasyleilevältä. Olisiko tämä joku meidän aikamme Pikku Prinssi? Olen tähän asti onnistunut aika hyvin välttelemään Keltaista kirjastoa. Mahtaisiko maailmankuvani nyt avartua.

Luen nyt Piin elämää englanniksi. Olen päässyt yli puolen välin mutta en ole vielä huomannut merkkiäkään maagisesta realismista fantasiasta puhumattakaan. Alan muiltakin osin luopua toivosta, että tämä kirja antaisi minulle mitään suuria elämyksiä. Kirja on kyllä kirjoitettu koukuttavasti dekkarityyliin siten, että lukija saa tarinan edetessä pieniä vihjeitä, jotka herättävät sen verran kysymyksiä, että tarina on ihan pakko lukea loppuun. Ehkä siellä viimeisillä sivuilla sitten odottaa jonkinlainen ahaa-elämys.

Kirja luettu. Odottelin muutaman päivän, josko Peuranpuolikas tai joku muu olisi ensin kommentoinut tätä tarinaa.   Kirja oli yllättävä ja ajatuksia herättävä. [spoiler]Pidin hyvänä sitä, että kirjassa ei tuputettu mitään maailmankatsomuksia - toisin kuin pelkäsin - ja lukija saa lopussa valita senkin, uskooko koko tarinaan vai ei. Kirjan lukeminen oli minusta kuitenkin ärsyttävää: ensin jaaritellaan sivukaupalla eläinten ja ihmisten käyttäytymisestä ja kolmesta uskonnosta, ja sitten kun varsinainen tarina vihdoin alkaa kaikki pienimmätkin detaljit käydään juurta jaksain läpi, niin että lukija alkaa vain odottaa tarinan loppumista.   Loppu oli kuitenkin sen verran ovela, että minun oli pakko lukaista uudelleen alkuosasta "kirjailijan" kirjoittamat luvut. Kirjailija (siis Yann Martel) on näköjään tarkoituksellisesti jättänyt useammankin asian avoimeksi. Tämäköhän on tässä kirjassa se seikka, joka erottaa ns korkeakirjallisuuden ns viihdekirjallisuudesta? [/spoiler]

No niin, vihdoin sain aikaa aloitta Piin elämän! Pahoitteluni, että tässä on kestänyt näin pitkään.   Takana vasta aivan alkua, kolmisenkymmentä sivua. Luin tekijän esipuheen, mikä tuntui välttämättömältä romaanin kannalta, ja tähän mennessä se on vaikuttanut itse tarinaa kiinnostavammalta, koska siinä leikiteltiin ajatuksella, että koko tarina on totta. Kikka on vanha ja paljonkäytetty, mutta syystä - vaikka Piin elämä on romaani, huomaan pohtivani kuinka paljon todella on totta ja kuinka paljon Martelin mielikuvitusta. Luultavasti kaikki on Martelin keksimää, mutta se, että kirja herättää ajatuksen ettei niin välttämättä olisikaan, on hyvä asia.   Yritän saada kirjan luettua lähipäivinä, viimeistään muutaman viikon sisään, ja kirjoittelen suunnilleen puolivälin tietämillä fiilksiä sekä tietenkin lopuksi.

Puoliväli ohitettu. Tarina alkaa olla kiinnostava - oikeastaan siitä kannessakin asti kuvatusta merellä kellumisesta alkaen. Alku oli totuuden nimissä varsin tympeä: se tuntui enemmän siltä kuin romaanikirjailija Martel yritti kirjoittaa tietokirjaa eläintarhojen puolesta ja eläinten erilaisista käytösmalleista - kuinka tämä apinalaji elää näin ja näin ja päästelee tällaisia ääniä, ja niin edelleen, ja niin edelleen. Toki tätä olisi voinut jotenkin tiivistää, eikö niin?   Lisäksi toinen asia, josta en voi sanoa pitäväni, on jatkuva... no, kutsuttakoon sitä paremman sanan puutteessa jeesusteluksi, vaikka tokihan siinä on muhammeduilua ja vishnuilua paljon mukana. Pii Patelin deistinen uskonto on varmasti tarkoitettu mahdollisimman yleismaailmalliseksi, mutta minua se ärsyttää - etenkin kun agnostikkoja ja ateisteja kuvataan erittäin yksipuolisesti ja huonosti, kuin kirjailija/päähahmo olisi täysin tietämätön mihin tai mitä ei-uskovaiset uskovat.   Mutta en ole luovuttanut romaanin kanssa, koska päätarinanasettelu on kiinnostava: pieni pelastusvene ja eräänlainen Robinson Crusoe -asetelma on kiinnostava (jos koko kirjaa ei olisi selitetty kahdessa virkkeessä kirjan takakannessa - siis siellä suoraan sanotaan kuinka pitkään Pii viettää merellä jne.! Anteeksiantamatonta!) Aloin lukiessani pohdiskella kirjan tematiikkaa hieman pidemmällekin:[spoiler]Jos Piin on tarkoitus toimia koko ihmiskunnan allegoriana, pelastusveneessä olevat eläimet kuvaavat erilaisia tapoja, joilla ihmiset/Pii suhtautuu eläinkuntaan: on loukkaantunut seepra, jota Pii säälii; on Orange Juice, jota Pii rakastaa; on hyeena, jota Pii inhoaa; on Richard Parker -tiikeri, jota Pii kunnioittaa. Nämä ovat neljä kenties yleisintä tapaa suhtautua luontoon ja etenkin eläimiin, tai ainakin neljä yleistä tapaa. Suhtautumistavasta huolimatta kaikki ovat kuitenkin samalla laivalla keskellä merta - allegoria maapallolle, jonka jaamme eläinten kanssa, jossa meidän tulee selvitä yhdessä, jos haluamme elää pitkään. Kirjassa on siis selvää ekokritiikkiä ilmastonmuutoksesta jne.[/spoiler]   Lukeminen jatkuu... Yritän saada sunnuntaihin menneksi kirjan loppuun, mutta lomasta huolimatta olen niin kiinni kaikissa muissa hommissa (romaanin kirjoittaminen vie aikaa :D ), joten en anna lupauksia.

Kiinnostavaa pohdintaa kirjasta, Peuranpuolikas. Kyseinen kirja on nimittäin sellainen, mikä oikeastaan kiinnostaa minua, mutta jota en ehkä kuitenkaan koskaan lue. Vaikuttaa siltä, että kirjassa on paljon mielenkiintoisia juttuja, mutta kokonaisuus on vähän... yksitoikkoinen.

Reta-Rees: Piin elämä on hieman yksitoikkoinen, mutta Martel tekee kaiken mahdollisen, että tarina ei tuntuisi yksitoikkoiselta. Mutta se on, valitettavasti :cheesy: Aina välillä tulee sellainen olo, että kaikki puolenvälin paikkeilla on pelkkä ajantappoa - että kirjoitetaan nyt siitä lautallaolosta, kun kerran siitä pitäisi kertoa. Odotan jatkuvasti jotakin suurta valaistumista tai uutta käännettä, mutta bah, Piin elämää ei mielestäni pidä lukea niin. Monet Keltaisen kirjaston julkaisemista kirjoista ovat vastaavia: tarina jää taka-alalle, kun hienot teemat, ideat ja upea proosa asetetaan fokukseen. Toisinaan jäykkää ja anglistista käännöstä lukuun ottamatta kieli on hyvää, jopa hetkittäin erinomaista, joten jos tarina/tapahtumat ei ole lukemissasi kirjoissa prioriteetti, saattaa Piin elämä olla kokeilun arvoinen. :smile:

Kirja luettu. Loppu pelasti paljon - mutta vain jos on valmis olemaan samaa mieltä kirjan kanssa. Hyvä lopetus, joka tapauksessa.   [spoiler] Olen pitkälti samoilla linjoilla Teirkan kanssa, että jaarittelua ja turhia yksityiskohtaisuutta on paljon. Tarina kärsii siitä - kuten tulin jo sanoneeksi - että teema on hieno ja monitahoinen, mikä on varsin tavanomainen ongelma ns. korkeankirjallisuuden parissa. Vastaavasti ns. viihdekirjallisuudessa teemat ja laadukas proosa katoavat tarina/tapahtumien vyöryn alle. Onko kumpikaan tapa sen parempi, en tiedä, mutta laitoinpahan vain ajatuksen ilmoille.   Minusta näkemystä tuputettiin turhakin selkeästi, vaikka se tuleekin vain muutamissa kohdissa esiin. Pii sanoo suoraan, että "päätarina" kertoo elämästä Jumalan kanssa - kuinka pystyy selviytymään "Jumalan" (tarinassa Richard Parker) avulla (Piin sanat aiemmin olivat, että hän selviytyi vain tiikerin avulla) - ja lopulta skeptiset japanilaiset tutkijat kääntyvät tämän näkökulman kannalle, koska toinen on niin paljon raadollisempi. Tarina, jossa ei olekaan eläimiä, vaan ihmisiä, on, näin tulkitsen, jumalaton - asetettuna rinnakkain kaksi tarinaa muodostavat täten vastinparit, ja, kuten alussa sanotaan, saavat "uskomaan Jumalaan".   Kyllä herättää ajatuksia, paljonkin. En tiedä kestääkö tarina kuitenkaan loputonta analyysia ja pohdintaa: mitä enemmän loppua ja teemoja pyörittelen päässäni, sen enemmän epäjohdonmukaisuuksia ja henkilökohtaisesti julmetun ärsyttäviä asioita löydän. Edelleen jeesustelu yms. ärsyttää, lopun valossa vielä enemmän. Pidin twististä lopussa, mutta en siitä kuinka sitä käytettiin.   Kaiken kaikkiaan kelpo kirja. Ei huono, ei hyvä; täynnä ärsyttäviä ratkaisuja, tiikerinpaskan syömisestä alkaen lähtevä yksityiskohtaisuus, mutta kiinnostava temaattinen asettelu ja kysymys pistivät lukemaan loppuun, vaikka useasti tahdoinkin heittää kirjalla vesilintua.[/spoiler]

Kiitos sinulle Peuranpuolikas syväsukelluksesta kirjan tematiikkaan ja siitä, että sait minut tajuamaan, miksi olen jättänyt niin monet Keltaisen kirjaston kirjat kesken: haluan lukea ensisijaisesti hyviä tarinoita. Joku ajatuksen poikanen minulla on päässäni, mutta taidan lähteä mieluummin tiirailemaan vesilintuja.

Kun ulkona taas sataa, voisin vielä lisätä, että minä luin tarinan yksinkertaisesti siten, että [spoiler]loppuun päästyäni mieleeni palasi alkuosan kuvaus Piin vanhempien eläintarhasta ja erityisesti kysymys siitä, mikä on eläintarhan julmin peto - mihin löytyi vastaus verhon takaa paljastuvasta peilistä. Tarinan ensimmäisessä versiossa herkkä kasvissyöjä muuttuu henkiinjäämisestään taistelevaksi pedoksi ja eläintarhan villipeto kesyyntyy lemmikiksi (tulkitsin, että Pii selviytyi tiikerin ansiosta, koska heistä tuli ystävykset olosuhteiden pakosta). Toisen version katsoin alleviivaavan vastausta alussa esitettyyn kysymykseen.   Kyllähän tarinassa jeesusteltiin pitkään ja hartaasti, mutta minulta jäi autuaasti huomaamatta mahdollinen uskonnollinen propaganda. Ajattelin, että uskonnolliset pohdinnat liittyivät vain teini-ikäisen Piin totuudenetsintään ja pohjustivat sopivasti mentaliteettia, jolla voisi selvitä tulevista koettelemuksista.[/spoiler] Tämä matalaotsainen tulkinta johtuu varmasti siitä, että minulla on tapana laskea sälekaihtimet alas, kun kirjoissa aletaan puhua taivaallisesta valosta.   Aiheesta teema vs. tarina tuli mieleeni kaksi kirjailijaa: Jorge Luis Borges ja Italo Calvino. Borgesin novelleissa toistuvat tietyt teemat (sattumoisin myös tiikerit, joita hän kunnioittaa, ja peilit, joita hän pelkää), mutta hän on erinomainen tarinankertoja. Calvino on puolestaan jäänyt mieleeni kirjailijana, joka tekee tarinalle pahinta mahdollista väkivaltaa kirjassaan Jos talviyönä matkamies.